30. kesäkuuta 2017

Salainen puutarha - Frances Hodgson Burnett (1911) + Ajattomia satuja ja tarinoita -haastekoonti

The Secret Garden
306 s.
The Secret Garden was what Mary called it when she was thinking of it. She liked the name, and she liked still more the feeling that when its beautiful old walls shut her in no one knew where she was. It seemed almost like being shut out of the world in some fairy place. The few books she had read and liked had been fairy-story books, and she had read of secret gardens in some of the stories. Sometimes people went to sleep in them for a hundred years, which she had thought must be rather stupid. She had no intention of going to sleep, and, in fact, she was becoming wider awake every day which passed at Misselthwaite.

Salainen puutarha on yksi lastenkirjallisuuden tunnetuimmista ja rakastetuimmista klassikoista, enkä pane yhtään vastaan. Ymmärrän hyvin, miksi Maryn kasvutarina ihastuttaa. Maryn elämän alkutaipale Intiassa ei ole kaikkein auvoisin. Tytön vanhemmat eivät huomioi lastaan, joten palvelijoiden vastuulle jää tämän kasvatus, mutta se jää retuperälle, joten Marysta tulee itsekäs ja suoraan sanottuna ärsyttävä.

On kuitenkin hyvä ymmärtää, että jos ei koskaan opeteta, ettei aina saa mitä haluaa, niin asennevammahan siitä tulee. Toisten tunteiden huomioon ottaminen jää vieraaksi, eikä oma onnellinen asema merkitse mitään, vaan toisia on ikään kuin lupa kohdella kuin roskaa. Ei ole lapsen vika, jos vanhemmat eivät osaa tai tajua. Pettymysten käsittely pitää opetella jo alusta lähtien, eikä tämän ymmärtämiseen tarvita omia lapsia.

Mary saa kuitenkin mahdollisuuden muuttua, kun hän jää koleran takia orvoksi ja saa lopulta kodin yorkshirelaisesta Misselthwaiten kartanosta. Ystävällinen Martha-piika ei anna happamen tytön lannistaa, ja kun Mary saa kuulla salaisesta puutarhasta, joka on monia vuosia sitten lukittu ja avain haudattu, Mary alkaa kuumeisesti etsiä paikkaa. Pikkuhiljaa raikas ilma ja kartanon mielenkiintoiset ihmiset alkavat muuttaa tytön luonnetta, ja salaperäinen öinen itku tuo Maryn päiviin jotain, mikä muuttaa täysin siinä mukana olevien elämän.

Vaikka en itse puutarhaihminen olekaan (ja siten puutarhakuvaukset tai kukkienkasvatuspuheet eivät kiinnostaneet), arvostan luontoa äärettömän paljon. Salainen puutarha on kirja, joka ei saarnaa, mutta on selvää mitä mieltä Burnett on maalaisilmasta. Tosin positiivisen ajattelun voima ei taida ihan niin tehokas olla, mitä tässä annetaan ymmärtää. Hieman jäi häiritsemään taikaosuus ja lääketieteen vähättely, sekä samoin Intian jatkuva kritisointi. Englannin maalaisilma on eittämättä raikas, mutta ei se nyt todellakaan maailman ainoa vaihtoehto ole.

Salainen puutarha on kuitenkin miellyttävälukuinen, hyväntuulinen, lämminsydäminen, vilpitön, ehkä hyvällä tavalla vähän siirappinenkin ja tosiaan onneksi saarnoista vapaa. Hienoja kuvituksiakin löytyy vaikka millä mitalla, mutta valitettavasti lukemassani painoksessa Robert Ingpen saa terveetkin ihmiset näyttämään hapsutukkaisilta ja haudasta nousseilta.

Ehkä tärkein opetus, jos sellaisen haluaa tästä etsiä, on rakkauden tärkeys. Rakkaus puolisoon on tietysti ihan kiva juttu, mutta sitä ennen rakkaus kohdistuu muihin ihmisiin tai asioihin, ja se on kaiken alku. Aina ei voi ajatella positiivisesti, eikä positiivinen ajattelu ratkaise kaikkea, mutta peruskunnioitus ja rakkaus elämää kohtaan tekevät kaikkien elosta tällä pallolla vähän helpompaa, koska ne saavat huolehtimaan ympärillä olevista asioista. Kannattaa myös muistaa, että kun kunnioittaa ja rakastaa terveellä tavalla myös itseään, on helpompaa siirtää tunne myös muihin ja ymmärtää muita kanssaihmisiä.

__________

Tähän päättyy Kirjojen pyörteissä -blogin Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste. Vähän jäi harmittamaan, etten ehtinytkään lukea enempää, mutta toisaalta tapanani on ollut ennen haastettakin lukea aina silloin tällöin lastenkirjallisuutta, enkä aio koskaan luopua tavasta. Blogini ikuisuushaasteessakin on vielä tyhjiä kohtia, joten toivottavasti pääsen pian täydentämään niitä. Joitain lastenkirjoja nostan esille myös Uudelleen luettua -haasteen merkeissä, koska haaveilen esim. H. C. Andersenin satujen uusintaluvusta. Tällä kertaa kuitenkin tämän haasteen osalta saldoni jäi kolmeen. Kaikista pidin, vaikka mikään niistä ei ihan saavuttanutkaan sydäntäni.

Karhu nimeltä Paddington (Paddington #1) (1958) - Michael Bond
Salainen puutarha (1911) - Frances Hodgson Burnett
Kaukametsän pakolaiset (Kaukametsä #1) (1979) - Colin Dann

28. kesäkuuta 2017

Kaukametsän pakolaiset (Kaukametsä #1) - Colin Dann (1979)

The Animals of
Farthing Wood
303 s.
You domesticated creatures are blinded by humans' generosity. They feed you, groom you, give you a home. You don't notice their faults. Now we wild animals are different. We observe human ways from a distance, and we understand them better. Animals, and their needs, are of little consideration when they conflict with their own. That's always been the way of it, and it won't alter.

Kun olin lapsi, Kaukametsän pakolaiset oli yksi suosikkisarjoistani. Jumitin uskollisesti sohvalla aina uuden jakson tullessa televisiosta. Sarja on kuitenkin siitä erityinen, että se ahdisti välillä suunnattomasti (enkä ole ainoa, jolle se on tästä syystä jäänyt mieleen). Vaikka tapahtumien tarkka kulku sinänsä on jo unohtunut suurimmaksi osaksi, en ole ikinä unohtanut sarjan aikaansaamia tunteita. Välillä olin suunnattoman raivoissani ihmisten typeryydestä, välillä itkin lempihahmojen kuolemaa. Parista kohtauksesta järkytyin oikein kunnolla.

Rekisteröin vasta jokin aika sitten, että sarja perustuu kirjaan. Aluksi olin innoissani, mutta muutaman sekunnin päästä mietin onko minusta siihen. Entä jos silmät putoavat päästä kaikesta itkemisestä tai masennun kuukaudeksi eteenpäin?

Noh, hengitin syvään ja päätin rohkaistua.

Juonihan tässä on hyvin simppeli: Kaukametsää aletaan tuhota, joten siellä asuvat eläimet päättävät lähteä yhteiselle pakomatkalle kohti White Deer Park -luonnonsuojelualuetta, josta sieltä palannut rupisammakko innokkaasti kertoo. Koska Kaukametsän pakolaiset kuuluu seitsemänosaiseen Kaukametsä-sarjaan, voi tästä päätellä eläinten pääsevän määränpäähänsä. Juju onkin siinä, mitä matkan varrella tapahtuu. Pääsevätkö kaikki yhtenä kappaleena perille?

Täytyy sanoa, ettei kokemus ollut yhtä tunteellinen kuin animaation kanssa. Eräs verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi syöpynyt kohtaus, jonka muistan myös sarjasta parhaiten, sai hetkeksi hätkähtämään, mutta vain koska muistin miltä se näytti sarjassa. Kaikki eläimet ovat tietysti erilaisia käytökseltään ja asenteeltaan, mutta koin saavani otteen ainoastaan niin sanotuista johtajaeläimistä ja ehkä niiden lisäksi kyykäärmeestä. Tämän vuoksi jännitystä ei ollut nimeksikään. Moottoritien ylitys sai sentään vähän sydämen pamppailemaan.

Jännitystä tärkeämpi osa-alue onkin mielestäni sen todistaminen, miten eläimet ylittävät esteitä yhteistyöllä ja lupaavat olla satuttamatta tai syömättä toisiaan pakomatkan aikana. Ketään ei jätetä pulaan, vaan tavoitteena on auttaa heikompia ja pyrkiä saamaan kaikki turvallisesti perille. Luonnonsuojelualue häilyy taustalla paratiisina, joka motivoi ottamaan vielä yhden askeleen.

Ihmiset ovat eläimille niin vihollisia, suojelijoita kuin vähän outoja tyyppejäkin, joilla on outoja tapoja. Ihmiset haluavat tehdä naapurinsa kateelliseksi hienolla uima-altaalla tai muilla hienouksilla ja potkivat lemmikkejään, mutta perustavat myös luonnonsuojelualueita ja sammuttavat metsäpaloja. Ihmisten negatiivisia puolia ei siis ole liioiteltu, ja hyvät puolet tasapainottavat sen verran, ettei kirjasta nyt ihan niin paljon masennu mitä luulisi.

Vaikka en ihan samanlaista kokemusta kirjasta saanutkaan kuin sarjasta, objektiivisesti katsottuna Kaukametsän pakolaiset on tärkeä kirja jokaisen lapsiperheen kirjahyllyyn. Se saa toivottavasti arvostamaan luontoa ja sen monimuotoisuutta sekä miettimään, minkälainen toiminta on luonnossa hyväksyttävää (esim. itse en näe kettujahtia millään tasolla jalona urheilulajina) ja minkälaisia vaikutuksia elintilan katoamisella on lajien säilymisen kannalta.

Lukemastani Egmontin kustantaman painoksen lopusta löytyy myös lyhyt Dannin haastattelu, ohjeet oman pihan muuttamiseen eläimille suotuisammaksi sekä testi, josta selviää pääseekö lukija turvallisesti eläinten mukana White Deer Parkiin.

__________

Osallistuu haasteeseen:  Ajattomia satuja ja tarinoita

18. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton VII:n tunnelmia

Koska tänään aurinko pysytteli lämmöstä huolimatta suurimmaksi osaksi pilvien takana ja olen muutaman viime päivän hyppinyt koko ajan paikasta toiseen, vietin aikaa omalla parvekkeella. Hyvät eväät ja hyvät lukemiset, niin mikäs siinä.

Maratonilla...


...luin iltamyöhään Salaista puutarhaa ja ympärillä kaupunki alkoi vähitellen hiljentyä.

...siirryin sisälle, kun edes paksu villatakki ei enää lämmittänyt, ja ennen nukkumaanmenoa edistyin klassikkohaasteen David Copperfieldissä kolmen luvun verran (sivumäärä tarkistettu omasta kovakantisesta painoksestani). Yleensä ajatukseni harhailevat äänikirjoja kuunnellessa, mutta päätin kokeilla Audiblea ilmaisen kokeilujakson verran (asensin ilmaisen sovelluksen puhelimeeni, mutta tietokoneellekin saa omansa) ja hankin tästä saadulla krediitillä Dickensin romaanin Richard Armitagen lukemana. Hienoa eläytymistä ja selkeää lausuntaa jälleen kerran.


...heräsin pilviseen sunnuntaihin ja lukaisin omenamehun ja Kansainvälisiltä markkinoilta ostamani juustorinkelin seurana Sherlock Holmesin muistelmista 'The Stock-Broker's Clerk' -novellin. Kokoelma muuten edistyy todella hitaasti, mutta parempi näin, etten paahda vain menemään, niin että suurin osa tarinoista sulautuu yhteen.

...sain luettua Salaisen puutarhan loppuun. On ansainnut klassikkoasemansa.


...olin laiska ja hain eväät Arnoldsista. Syödessäni bagelia tunnelmoin pitkästä aikaa synkän Fatale-sarjakuvan kanssa ja ihailin taas Sean Phillipsin piirrosjälkeä. Tarinaan en ole oikein vielä syttynyt, mutta vielä on kolme osaa jäljellä.


...herkuttelin donitsilla ja ihmettelin, miksen ole ennen lukenut Wonder Woman -sarjakuvia. Luin siis All-Star Comics -lehden kahdeksannen numeron, jossa oli järjettömän kömpelöiden supersankareiden jälkeen lyhyt tarina siitä, miten Wonder Woman päätyi Yhdysvaltoihin. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä Sensation Comics -lehden ensimmäiseen numeroon, jossa Wonder Womanin tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se jäi. Luin myös muiden hahmojen tarinat, mutta niistäkään ei oikein jäänyt käteen hirveästi.

Näin, ensimmäinen maraton on nyt siis ohi. Tavoitteeni täyttyivät, eli keskityin kunnolla lukemiseen. Raportoinnissa kun kuluu yllättävän paljon aikaa, joten aion jatkaa tällä tyylillä myös tulevaisuudessa, eli somessa ja muissa blogeissa kiertelyä vasta oman urakan jälkeen. Ennen olen kirjoittanut lyhyet miniarviot luetuista, mutta tästä lähin kirjoitan kaikista kunnolliset erilliset postaukset (paitsi esim. Fatalesta kirjoitan vasta sitten, kun olen lukenut kaikki osat). Vielä en osaa sanoa, ehdinkö osallistua myös kahteen muuhun maratoniin, mutta aion kuitenkin vähintään seurata muiden lukemisia.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Luetut kirjat:
Salainen puutarha (1911) - Frances Hodgson Burnett (240 s.)
All-Star Comics #8 (1941) - William Moulton Marston ja H. G. Peter (76 s.)
Sensation Comics #1 (1942) - William Moulton Marston ja H. G. Peter (64 s.)
Fatale, Book Two: The Devil's Business (2013) - Ed Brubaker ja Sean Phillips (136 s.)

Osittain luetut:
David Copperfield (1850) (52 s.)
Sherlock Holmesin muistelmat (1893) (27 s.)

Yhteensä: 595 s.