17. lokakuuta 2017

Katriina - Sally Salminen (1936)

Kirjoitus on osa Ylen Kirjojen Suomi -hankkeen Kirjablogit ja 101 kirjaa -projektia,
jossa esitellään yksi suomalainen teos jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta.
Toisen bloggaukseni voi lukea täältä.



Ikkunat olivat hyvin pienet, nekin olivat kutistuneet. Mutta kuinka monta ihanaa auringonnousua hän olikaan nähnyt niistä! Kuinka monena iltana hän olikaan työstä uupuneena tullut kalliota ylös ja nähnyt iltaruskon hehkuvan pienissä ruuduissa, aivan kuin koko talo olisi ollut täynnä taivaista hohdetta! - - - Kuinka usein hän olikaan näistä ikkunoista lausunut matkalaisensa tervetulleiksi! Ja kuinka usein hän olikaan hyvästellyt heitä!

Tyttö tapaa pojan, poika maalaa houkuttelevan kuvan ahvenanmaalaisesta saaristoidyllistä suurine valkoisine taloineen ja omenapuineen. Tyttö palaa tömähtäen maanpinnalle, kun pariskunnan tulevaksi kodiksi Västerbyn kylässä osoittautuukin ankean harmaa pieni torppa ankean harmaalla kalliolla, jolla ei kasva muut kuin nokkoset. Pohjanmaalaisen Katriinan aviomies Johan osoittautuu lapselliseksi ja saamattomaksi kerskailijaksi, jolle koko kylä nauraa, ja jota edes omat lapset eivät myöhemmin pidä hyvänä miehen mallina. Romaanin keskiössä ei siis ole mustavalkoinen rakkaustarina, vaan nuori Katriina saa heti aluksi tuntea selkänahassaan hyväuskoisuutensa ja haihattelunsa hinnan.

Avioparin yhteisen elämän aloittava pettymys sähköistää koko romaanin. Katriina ei lähde maitojunalla takaisin vanhempiensa luokse, vaan jää rakentamaan elämäänsä Västerbyhyn. Katriinan osakseen saama halveksunta, koska kelpuutti Johanin miehekseen, köyhyys sekä kova työ muiden tiluksilla pientä ja huonolaatuista ruokapalkkaa vastaan tuntuu musertavalta, mutta pohjanmaalainen tyttö ei anna periksi.

Romaania kannattelevat tarkkanäköiset ihmissuhde- ja luonnekuvaukset, ja Katriinan jämäkkyys, suoraselkäisyys sekä tinkimättömyys tekevät tästä yhden suomalaisen kirjallisuuden vahvimmista naispäähenkilöistä. Läpi talven jäätävien tuiskujen ja kesän raskaiden peltotöiden Katriina iskee vähitellen juurensa yhä syvemmälle Ahvenanmaan maaperään ja tulee lastensa kautta osaksi saaren merenkulkuperinnettä.

Johankin tietää vaimonsa olevan häntä vahvempi henkisesti ja fyysisesti, ja miehen luonne alkaa avautua Katriinalle yhä selvemmin. Miehessä ei ole tippaakaan pahantahtoisuutta, vaan tämän ymmärtämättömyys ja huikentelevaisuus herättävät lapsenomaisuudessaan sääliä. Avioparin yhteinen taival alkaa kivikkoisesti, mutta vähitellen he alkavat tukeutua toisiinsa: "Oli kuin heidät olisi elämän kuumassa pajassa vielä kerran taottu entistä lujemmin yhteen, aivan kuten kaksi erilaista metallia sulatetaan yhdeksi". Katriinan ja Johanin luja side ja keskinäinen kunnioitus voittavat sinisilmäisen ihastuksen.

Eräänlaista sitkeyttä osoitti myös itse kirjailija, sillä vaiherikkaan elämänsä aikana Salmela asui muun muassa New Yorkissa, jossa hän ahkeroi päivät kotiapulaisena ja pyhitti illat sekä vapaapäivät Katriinan kirjoittamiselle. Romaani voitti ruotsalaisen kirjoituskilpailun ja käännettiin useille kielille saavuttaen heti kansainvälistä menestystä, mutta kotimaassaan se on vajonnut unohduksiin.

Ehkä Ahvenanmaa-romaaneista Myrskyluodon Maija on ollut helpompi sulattaa tai on koettu hieman kevyempänä kuin sosialistisen Salmelan teos, joka on toisinaan hyvinkin kriittinen kylän vaikutusvaltaisia ja köyhien työtaakkaa kohtaan, eikä katso suopeasti oletusta, että naisten tehtävä on synnyttää liukuhihnalla renkejä ja kaikkien on oltava kiitollisia saamistaan vähistä muruista. Oli syy mikä tahansa, Salmelan lämmin mutta samaan aikaan myös realistinen kuvaus Ahvenanmaasta ja sen ihmisistä on ehdottomasti klassikkoainesta.

Katriinan sivujen väliin mahtuu koko elämä. Pieni kallioisella maalla seisova mökki jää mieleen suurempana kuin se oikeasti on. Kun sulkee silmät, voi nähdä Katriinan hoitamassa rakkaita omenapuitaan, jotka neuvokas nainen onnistui istuttamaan karulle maaperälle kuljetettuun maa-ainekseen, Johanin istumassa keinutuolissa syömässä makeisia ja kaikki lapset leikkimässä yhdessä. Laivat valkeine purjeineen lipuvat saaren ohi ja lempeä aurinko tuntuu ikuiselta.

__________

Katrina, 424 s.
Suomentaja: Aukusti Simojoki

8 kommenttia:

  1. Lukion ruotsinkirjassa oli ote Katrinasta. Luimme sen tunnilla ja minä kiinnostuin niin, että lainasin Katriinan (suomeksi). Muistan vieläkin ihailun, jota tunsin peräänantamatonta Katriinaa kohtaan, kun hän rakensi elämäänsä karussa saariympäristössä. Hieno kirja, joka ansaitsisi lukijoita nykyisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, hienoa, että löytyi joku toinenkin, joka on tämän lukenut. Katriina on tosiaan hieno romaanihenkilö, ja varmasti hänen kaltaisiaan on ollut tuohon aikaan ihan oikeasti olemassa.

      Poista
  2. Turun kirjamessuilla Seppo Puttonen, 101 kirjan valitsija, pyydettäessä nimesi juuri Katriinan tärkeimmäksi sadan vuoden kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi, vau, tuo oli mennyt minulta ihan ohi! Todella hienoa, enkä yhtään ihmettele miksi, vaikka suurinta osaa listan kirjoista en olekaan lukenut.

      Poista
  3. Itse aloitin myös pari päivää sitten lukemaan Katriinan. Nykyajan ihminen olisi varmaan lähtenyt takaisin kotiin tai edes jättänyt Johanin ja mennyt joko Tukholmaan tai Turkuun tekemään töitä, tietysti sillä ehdolla että jotain rahaa oli jolla alussa pärjätä. Aika kovin on saanut Katriina tehdä töitä. Tuli mieleen kun teen sukututkimusta ja pari kaukaista sukulaista on lähtenyt Ahvenanmaalle että tälläistäkö heillä oli siellä, eikä mitään yhteyttä kotiin pitäneet vai oliko tässä tehty poikkeus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. shayla16, todennäköisesti olisi, en itsekään olisi hyväksynyt moista valehtelua. Katriinalla ei tosiaan ollut luultavasti rahaa lähteä, joten jääminen oli jo senkin takia pakollista, vaikka Katriina myös sanoi, ettei halunnut lähteä häntä koipien välissä kotiin ja paljastaa tulleensa huijatuksi. Tuohon aikaan olisi todennäköisesti ollut sitä paitsi skandaali, jos vaimo olisi karannut.

      Mietin myös tuota yhteydenpitoa. Katriina ei osannut kirjoittaa, mutta pyysi kuitenkin Elviraa kirjoittamaan Johanille, joten miksei myös vanhemmille?

      Mielenkiintoinen lukukokemus varmasti, jos suvussa on ollut saaristoon lähtijöitä. Mitään idyllistä kuvaa saaristoelämästä Katriinassa ei nimittäin anneta.

      Poista
  4. Minäkin aikanaan ihastuin Katriinan periksiantamattomuuteen. Nykyajasta käsin tosin tämän kirjan maailma näyttäytyy osin nostalgisena, mutta yhtä kaikki vahva teos. Pidin kirjasta niin, että ostin omakseni, kun divarissa osui kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan itsekin tämän luultavasti omaan hyllyyn, varmasti joskus olisi kiva palata tähän maailmaan.

      Poista