28. marraskuuta 2012

Aarresaari - Robert Louis Stevenson (1883)

Treasure Island
191 s.
His stories were what frightened people worst of all. Dreadful stories they were--about hanging, and walking the plank, and storms at sea, and the Dry Tortugas, and wild deeds and places on the Spanish Main. By his own account he must have lived his life among some of the wickedest men that God ever allowed upon the sea, and the language in which he told these stories shocked our plain country people almost as much as the crimes that he described. My father was always saying the inn would be ruined, for people would soon cease coming there to be tyrannized over and put down, and sent shivering to their beds; but I really believe his presence did us good. People were frightened at the time, but on looking back they rather liked it; it was a fine excitement in a quiet country life, and there was even a party of the younger men who pretended to admire him, calling him a "true sea-dog" and a "real old salt" and such like names, and saying there was the sort of man that made England terrible at sea.

Pienikokoisempi Suvi, jolla oli tapana kiipeillä läheisen metsän kallioilla ja rakentaa tyynystä sekä lakanoista pimeitä luolia olohuoneeseen, olisi ehkä arvostanut tätä hitusen enemmän kuin 23-vuotias Suvi.  Viihdyttävä tarina ehdottomasti, unohduin sentään lukemaan tämän loppuun sen edellisessä postauksessa mainitsemani kummitustarinan sijaan.  Mitään erikoisempia tunteita suuntaan tai toiseen ei kuitenkaan tällä kertaa herännyt.  Yksi juttu mikä näitä kahta Suvia varmasti yhdistäisi, on Long John Silverin monitasoinen hahmo, jonka moraali ei ole niin mustavalkoinen kuin isänmaallisilla brittimerimiehillä ja hurjilla merirosvoilla.  Käsittääkseni aika harvinaista lastenkirjallisuudessa, ainakin tuon aikaisessa.

En tiedä oliko Aarresaari ensimmäinen merirosvotarina, mutta paljon nykypäivään säilyneitä (kenties) stereotyyppisiä käsityksiä tästä ainakin löytyy.  Tärkeimpiä näistä ovat ainakin haudatut aarteet, X:llä merkityt aarrekartat ja yksijalkaiset papukaijaa olallaan pitävät merirosvot.  Hispaniola-laivakin tuntui tutulta, mutta en yhtään osaa selittää miksi.  Puujalkoja tarinasta ei tosin löydy, koska yksijalkainen Silver käyttää kainalosauvaa.  Uskokaa tai älkää, mutta hyvin tuntuu tyyppi kulkevan sen kanssa keinuvan laivan kannella ja hiekkarannalla.  Historiahulluille sellainen pieni trivian poikanen, että Stevenson on laittanut Israel Handsin mukaan miehistöön, joka oli siis oikeasti kapteeni Mustaparran pursimies.

1700-luvulle sijoittuva tarina alkaa maista, jossa pohjustetaan myöhemmin alkavaa meriseikkailua.  Nuori Jim Hawkins (joka on myös kolmea kappaletta lukuunottamatta kertoja) pitää äitinsä kanssa majataloa englantilaisessa maaseutukylässä.  Eräs pitkäaikaisista vieraista, vanha merimies nimeltään Billy Bones, piileskelee vanhoilta tuttavuuksilta.  Salaperäinen Black Dog kuitenkin löytää tämän, ja väkivaltainen kohtaaminen aiheuttaa Bonesille kohtalokkaan halvauksen.  Bonesin tavaroista löytyy aarrekartta, ja Jim päättää lähteä mukaan aarteenetsintään.  Entä mikä rooli laivakokki Long John Silverillä tässä kaikessa on?

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä seikkailu ja klassikon asemansa ansainnut, mutta ei ehkä niille perheen kaikkein pienimmille.  Tuon Silverin tuuliviirimäisyyden lisäksi kiinnitin huomiota siihen, ettei merirosvoutta mielestäni lainkaan yritetty tehdä hohdokkaaksi.  Silti, jos olisin tämän saanut käsiini joskus ala-asteella, olisin luultavasti alkanut haaveilemaan samanlaisista merirosvoseikkailuista, joihin rohkea Jim joutui.  Mietin jo joka tapauksessa muun muassa sirkukseen karkaamista (pohtien myös leijonankesyttäjän hyviä ja huonoja puolia) ja mustalaisten vankkureihin piiloutumista.

* * *
Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat ja Klassikot