Tappaja sisälläni - Jim Thompson (1952)

The Killer Inside Me
244 s.

No.  NO?  Mitä tehdä, mitä sanoa, kun olet hukkumassa omaan paskaasi, ja kaikki potkivat sinua sinne takaisin, kun kaikki helvetistä kantautuva kirkuna ei ole yhtä kovaäänistä kuin se, miten itse haluaisit kirkua, kun olet kuilun pohjalla ja koko maailma on niskassasi, kun sillä on vain yhdet kasvot, kasvot vailla silmiä tai korvia, ja silti se katselee ja kuuntelee.

Lou Ford on 29-vuotias texasilaisen pikkukaupungin apulaisseriffi, joka viidentoista vuoden tauon jälkeen joutuu taas "taudin" otteeseen tavattuaan Joyce Lakelandin.  Tuosta aamusta alkaa tapahtumasarja, jonka pyörteissä elämiä tuhoutuu, mutta jossa Ford luovii viileän rauhallisesti.

Monet huippusuosittuun yhdysvaltalaiseen Black Mask -lehteen kirjoittaneet saavuttivat niin yleisön kuin kriitikoidenkin suosion, kuuluisimmasta mainittakoon Raymond Chandler ja Dashiell Hammett.  Näistä ensin mainittuun on allekirjoittanutkin tutustunut ja ihastunut, ja Thompsonin tyyli onkin monessa mielessä verrattavissa kovaksikeitettyjen dekkaristien kirjoituksiin.  Thompson ei kuitenkaan elinaikanaan saanut mainittavaa tunnustusta.  Harmi, koska raju Tappaja sisälläni on monessa mielessä melkeinpä kiinnostavammin toteutettu kuin Chandlerin teokset.

Kirjoitustyyli on ytimekästä ja tiivistä (Thompsonilla oli sanomalehtitaustaa), joka sopii täydellisesti tarinaan ja sen kulkuun.  Kaikki henkilöt ovat jollain tavalla epämiellyttäviä, mutta joista tietenkin Ford on se kaikkein levottomuutta herättävin.  Melkein alusta lähtien voi aavistella loppuratkaisun, mutta se ei vie mitään pois lukukokemuksesta.  Päinvastoin, on mielenkiintoista seurata miten Ford pyristelee.  Joissain rikollisen näkökulmasta kirjoitetuissa tarinoissa voidaan päätyä antamaan päähenkilölle jonkinlaisia pelastavia luonteenpiirteitä, mutta Ford on rauhallisen ja vähän yksinkertaisemman naamionsa takana yksinkertaisesti psykopaatti.  Väkivallan kuvauksetkin ovat tavallista epämiellyttävämpiä, vaikka eivät varsinaisesti raakoja verimässäilyjä olekaan.  Tarinan räjähtävä päätös sopii yleistunnelmaan, ja voi olla varma että Ford jää ainakin joksikin aikaa kummittelemaan mieleen.

Tässä yhteydessä voisin mainita myös vuoden 2010 kirjalle uskollisen filmatisoinnin, jonka itse asiassa näin jo jokin aika sitten.  Elokuva ei sillä hetkellä vakuuttanut, mutta Casey Affleck oli ehdottomasti nappivalinta pääosaan.  Tämän vuoksi voisin suositella leffaa kirjan lukeneille, ja ehkä kirjastakin saa enemmän irti jos sen lukee ensin.  Väkivalta on kuitenkin kirjan tavoin melkoisen graafista ja epämiellyttävää, joten helposti pahoinvoivien kannattaa ehkä parissa kohdassa sulkea silmät.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Kirjallinen maailmanvalloitus (Texas)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla