Kotimaan matkaloki: Muinaisjäännöksiä Kemiönsaarella

Ennen varsinaista asiaa: järjestelin blogia vähän uudelleen, joka tarkoittaa sekä ulkoasun uusimista että sivupalkkisälän siivousta yksinkertaisempaan muotoon. Somelinkkejä ilmaantui muutama lisää, eli nyt voi muuallakin seurata juttujani tai pyytää kaveriksi (jos tietää koko nimeni, voivat kirjabloggaajat lähettää Facebookissa myös henkilökohtaisen kaveripyynnön). Ulkoasu taas edustaa nyt paremmin omaa makuani taiteessa. Bannerin kuva on kauhuelokuvasta The Company of Wolves (1984) (adaptaatio lempikirjastani Verisestä kammiosta). Kuvasta voi tietysti nähdä myös puvustuksen kautta rakkauden historiaan, ja ihmissudesta voi päätellä bloggaajan pitävän mytologia-aiheisista jutuista. Parempi näin, edellinen ulkoasu kuitenkin häiritsi omaa silmääni aika paljon kiireesti kokoon kyhätyllä ilmeellään. Nyt kuitenkin muinaisjäännöksiin!

- - -

Varsinais-Suomen kulttuuriperintöblogiin tulee myös lähiaikoina juttua retkestä, mutta suosittelen lueskelemaan muitakin blogista löytyviä juttuja.

Lauantaiaamuna suuntasimme siis 45:n henkilön ryhmänä Kemiönsaareen tutustumaan osaan saariston muinaisjäännöskohteista. Retken järjestivät Turun museokeskus ja Varsinais-Suomen maakuntamuseo, ja oppaina toimivat arkeologi Sari Mäntylä-Asplund sekä tutkija John Björkman. Mukana oli myös enimmäkseen kuvaajan roolissa arkeologi Kaisa Lehtonen. Hintaan kuuluivat kuljetuksen lisäksi lounas sekä iltapäiväkahvi. Näin aluksi haluan kiittää järjestäjiä ja retkeläisiä sujuvasti ja leppoisasti edenneestä päivästä. Ryhmän kesken vallitsi hyvä henki ja kaikkia yhdisti kiinnostus historiaan. Tällaista lisää!

Matkalla Kemiönsaareen teimme lyhyen pysähdyksen Sauvon rautakaudella. Tien toisella puolella häämöttävästä Lautkankareen linnavuoresta en ottanut kuvaa, mutta yhtenä Suomen vanhimmista muinaislinnoista se kuitenkin ansaitsee maininnan.

Riihipellon kuppikivi (vasen yläreuna) ja Korvalan kalmisto

Rungonsalmen sillan huikeat näkymät ennen Kemiönsaareen saapumista

Skrinnanbergetin pronssikautiset röykkiöt

Kemiön kirkko

Storfinnhovan tilalle saavuttaessa oli jo kiljuva nälkä, ja yksinkertainen mutta laadukas kotiruoka täytti vatsan mukavasti. Kevyt yrteillä maustettu perunamuusi oli erityisen mukava yllätys, ja hämärä ruokasali itsessään oli älyttömän hieno katosta riippuvine rekineen ja pitkine pöytineen.

Taalintehtaan museo jäi tällä kertaa välistä, mutta jo pienellä kävelykierroksella ruukkialueella sai (asiantuntevan opastuksen avulla) käsityksen alueen historiasta ja millaista siellä ehkä oli olla töissä. Norpas-festivaali oli parhaillaan käynnissä, ja sen ohjelma näytti olleen suurimmaksi osaksi ilmaista.

Hiiliuunialueella uutta ja vanhaa vieretysten

Söderlångvikin Café Vivan tarjosi ryhmälle kahvit. Join vain kupillisen teetä, mutta korvapuustit kieltämättä näyttivät hyviltä. Kahvila oli omaan makuuni vähän liikaa valkoisella kyllästetty, mutta se oli kuitenkin todella viihtyisä ja vitriinin leivokset näyttivät ihanilta. Viskiä ja appletinejakin olisi saanut. Viereisessä huoneessa myytiin muun muassa käsitöitä ja Söderlångvikin kartanon omaa omenamehua ja hunajaa. Oikean alareunan rakennus oli ilmeisesti jonkinlainen jälleenmyyntitila, jossa olisi ollut lisää tuotteita. Alue on harmillisesti autottomalle vaikeiden kulkuyhteyksien päässä, mutta jos liikkuu esim. Dragsfjärdin liepeillä, kannattaa ehdottomasti poiketa kuuden kilometrin päähän Söderlångvikiin. Luontopolun varrella olisi ollut runsaasti nähtävää, mutta se jäi nyt ensi kertaan.

Hammarsbodan pronssikautiset röykkiöt

Pitkälle historiaan ulottuvat muinaisjäännökset ovat joskus vaikeita erottaa pitkän ruohon ja sammaleiden seasta, jollei tiedä mitä etsiä. Historiallisina kohteina ne voidaan ottaa itsestäänselvyytenä tai niihin suhtaudutaan pelkkinä kivikasoina, koska ne sulautuvat useimmiten ympäristöönsä. Hyvälläkin mielikuvituksella varustetulla voi olla vaikeuksia ymmärtää millainen maisema näillä paikoilla on joskus ollut. Kun näitä helpoiten paikannettavia hautaröykkiöitä katsoo ja niiden seassa vaeltaa, voi kuitenkin tuntea historian ja sen ihmisten kuiskailun. Tietokirjallisuuden lukeminen auttaa hahmottamaan asuinoloja, mutta olemme onnekkaita kun voimme törmätä normaalissa arjessakin muinaisjäännöksiin, koska ne kertovat olemassaolollaan että elämää oli myös ennen meitä. Ihmiset huolehtivat perheistään, puolustivat kotejaan vihollisia vastaan, hankkivat ruokaa metsästämällä ja keräilemällä jne.