Alkuperäinen käsikirjoitus: Agatha Christie
Suomennos: S. Loponen
Ohjaus: Pauliina Salonius
Rooleissa: Piia Leppämäki, Marcus Lindén, Petri Aulin, Jonita Arema, Jarmo Kujala, Helena Virtanen, Hannu Pajunen, Valtteri Alanen
Esitykset: 2.10. - 4.12.2015
Christien syntymästä on tänä vuonna kulunut 125 vuotta, joten nyt jos koskaan on ollut loistava aika suomalaisillekin teattereille ottaa Christietä ohjelmistoonsa (Jassun lukuhaaste jatkuu tammikuun puolelle, ja Turun Jo-Jo Teatterin 20-vuotisjuhlanäytelmänä esitettävään Eikä yksikään pelastunut on järjestetty lisänäytöksiä tammikuulle). Olen käynyt kaksi kertaa Lontoossa, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi mennä katsomaan Hiirenloukkua (The Mousetrap [1952]).
Ei tässä mikään kiire onneksi ole, sillä näytelmää on esitetty
jo yli kuudenkymmenen vuoden ajan Lontoon West Endissä täysille
katsomoille (ensimmäisen West End-Trotterin roolissa nähtiin legendaarinen Richard Attenborough, jonka vaimo esitti Mollieta). Alunperin tarina oli vuonna 1947 esitetty radiokuunnelma,
jonka pohjalta Christie kirjoitti novellin Three Blind Mice. Novellin tarina on siitä erikoinen, että Christie ei antanut lupaa julkaisuun niin kauan kuin näytelmää esitetään, ja ainakin Iso-Britanniassa lupaus on pidetty tähän päivään asti.
Christie itse ei uskonut näytelmän pysyvän ohjelmistossa kuin korkeintaan muutaman kuukauden, mutta suosiota ei ole vaikea ymmärtää. En ole vielä lukenut näytelmää, mutta lavalla on eduksi hahmojen yksilölliset persoonat. Löytyy perinteinen majuri, nuori aviopari, nirppanokkainen vanha rouva jne. Kliseisiä hahmojahan nämä ovat, mutta murhamysteerissä se on vain plussaa, koska kaikki erottuvat omalla tavallaan joukosta. Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos hahmot olisivat vain yhtä harmaata massaa. Sekaisin siinä vain menee.
Kaarinan produktiossa huomio kiinnittyy erityisesti energiseen mutta haavoittuvaiseen Christopher Wreniin, jota Aulin tulkitsee herkullisesti. Suurin osa yleisön nauruista taisikin johtua Christopherin ilmeistä ja letkautuksista. Muutkin näyttelijät ovat huomionarvoisia. Leppämäellä ja Lindénillä on kemiaa majataloa pitävänä avioparina, Areman rouva Boylessa on hyytävää kylmäkiskoisuutta, Kujalan majuri on mainio hillitty herrasmies (joka ei kuitenkaan pysty pidättäytymään Boylen piikittelystä), Virtasen Casewellissa on mielenkiintoista salaperäisyyttä, Pajusen Paravicini sopivan yliampuva ja Alasen Trotter juuri niin jämäkkä kuin etsiväylikonstaapelin olettaakin olevan.
Mollie Ralston, Giles Ralston, Christopher Wren, rouva Boyle, majuri Metcalf, neiti Casewell, herra Paravicini, etsiväylikonstaapeli Trotter / Kuvat: Henna Salminen |
Kaiken kaikkiaan hämmästyin miten lahjakkaita ihmisiä Kaarina-Teatterissa on. Tajusin vasta kotona, että kyse on harrastajateatterista. Tästä voikin päätellä, ettei kannata keskittyä pelkästään viralliseen ammattilaistason teatteriin. Hiirenloukussa näyttelijät puhaltavat kaikki sujuvasti henkeä omiin hahmoihinsa, eikä keskittyminen herpaannu (edes silloin, kun vuorosanoissa tapahtuu pieni kömmähdys).
Toinen asia, jonka tällaisessa yhden sijainnin näytelmässä tulee olla kohdallaan, on lavasteet. Tässäkään ei ollut puutteita: esirippujen liukuessa syrjään esiin tuli upean yksityiskohtainen majatalon sisustus. Vanhanaikaiset huonekalut, lämpimän värinen sisustus, lamppujen sammutus ja sytytys sekä henkilöiden kulkeminen edestakaisin ovista sisään ja ulos sai aikaan harhan, että olisi samassa huoneessa näyttelijöiden kanssa. Teatterisalin koolla ja kodikkuudella oli toki osansa siinä, ja teatteri oli muutenkin lämpimän vastaanottavainen herrasmiesmäisine vahtimestareineen ja kodikkaine kahvioineen.
Entä sitten se kuuluisa näytelmän loppuratkaisu? Kaarinan produktio kehottaa alkuperäisen tapaan olemaan paljastamatta syyllistä, joka on kyllä ihan itsestäänselvyys (vaikka toki näytelmästä nauttisi varmaan muutenkin, kun voisi samalla miettiä miten tilanteeseen päädyttiin). Tällä kertaa kuitenkin arvasin poikkeuksellisesti syyllisen jo väliajan jälkeen, mitä ei ole varmaan tapahtunut ikinä Christien kirjoja lukiessa. Vikahan ei tietenkään ollut työryhmän, vaan juoni vaikutti hämärästi tutulta (majatalo, hiihtäen saapuva mies, Wrenin nimi jne.) En sitten tiedä, olenko lukenut kyseisen novellin jossakin kokoelmassa vai onko jossain kirjassa samankaltainen perusidea, mutta ei se silti varsinaisesti haitannut tarinasta nauttimista. Teatterin idea antaa yleisölle mahdollisuus arvata syyllinen ja osallistua samalla arvontaan oli hauska, ja sai oikeasti aivonystyrät liikkeelle sekä väliajalla keskustelua aikaan.
Esitykset ovat valitettavasti tällä erää loppuunvarattu, mutta hajapaikkoja kannattaa silti kysellä teatterilta.
PS. Tähän loppuun vielä tärkeä muistutus: on ensiarvoisen tärkeää antaa teatterissa kaikille mahdollisuus nauttia esityksestä ilman häiriötekijöitä, koska jokainen esitystilaisuus on ainutkertainen, eikä kaikilla edes ole mahdollisuutta toiseen vierailukertaan (katsomosta kantautuvat äänet häiritsevät myös näyttelijöiden keskittymistä). Päästetään siis ne äänekkäät kuiskaukset ulos vasta väliajalla tai esityksen loputtua, ja valitaan rapisevan karkkipussin sijasta jokin vähemmän korvia raastava vaihtoehto, joohan? Kiitos. Asiasta lisää mm. täällä.
Voi kun kiinnostava teatteriesitys. Harmi, että se on loppuunmyyty, olisin mennyt miehen kanssa katsomaan.
VastaaPoistaMinusta on ärsyttävää, että ensimmäiset alkavat soitella kuskeja hakemaan esitysten lopussa tai vastaavat puhelimiin. Teatterilipuissa on selvästi sanottu milloin esitys päättyy.
Sain tietää tästä sen verran myöhään, että esitykset olivat jo pitkälti loppuunmyytyjä, muuten olisi ollut kiva vinkata näytelmästä vaikka blogissa. Harmi, olisitte varmasti pitäneet. Pitäisi ehkä tehdä joku säännöllinen kooste tulevista kiinnostavista esityksistä, kun olen alkanut käymään teatterissa nykyään enemmän.
PoistaTuota kännykän käyttöä en minäkään ymmärrä. Leffateatterissakin tuntuu välillä, että ihmiset ovat menettäneet kaiken keskittymiskykynsä, kun puhelinta on pakko vilkuilla kesken kaiken :( Muuten ei esim. kellonajan vilkuilu haittaisi, mutta kun se valo...
Tämä onkin hauska juttu, että Hiirenloukun voi nähdä Suomessa. Nyt lippuja ei enää saa, eikä varmaan näin pienellä varoitusajalla pystyisi lähtemäänkään, kun asun kauempana. Itse olen nähnyt tuon Lontoon-tuotannon, ja jos Christiestä tykkää, sitä voi kyllä suositella. Näkemäni esitys oli esitys numero 25955. :)
VastaaPoistaOlisi kyllä hauskaa nähdä alkuperäinenkin, en ehtinyt kesällä kuin ottaa valokuvan kauniista teatterirakennuksesta. No, ainakin pienessä Kaarinan teatterissa tunnelma oli loistava, joten toivottavasti tähän tartutaan muuallakin Suomessa vielä joskus.
Poista