Come, Tell Me How You Live: An Archaeological Memoir - Agatha Christie Mallowan (1946)

208 s.

    It is my first experience of struggling into a sleeping-bag. It takes the united efforts of Max and myself, but, once inside, I am enchantingly comfortable. I always take abroad with me one really good soft down pillow - to me it makes all the difference between comfort and misery.

    I say happily to Max: 'I think I like sleeping in a tent!'

    Then a sudden thought occurs to me.

    'You don't think, do you, that rats or mice or something will run across me in the night?'

    'Sure to', says Max cheerfully and sleepily.

Kaksi lempiasiaani yhdistyvät tässä harmonisesti: arkeologia ja Agatha Christie. Hän kirjoitti toisen aviomiehensä, Max Mallowanin, kanssa tehdyistä matkoista Syyriaan ja Irakiin vastauksena kysymykseen, jota häneltä usein kysytään, eli millainen kokemus arkeologisilla kaivauksilla oleskeleminen oli (tämä on toinen kahdesta Mallowan-nimellä julkaistusta kirjasta). Siinä muistelmien viehätys juuri piilee, koska ne tuntuivat siltä, kuin olisimme siemailleet teetä ja mutustelleet keksejä jossain tyypillisessä christiemäisessä maaseutukylässä, nauttineet iltapäivästä arkeologiatarinoilla ja venytelleet harmaita aivosolujamme, odotellen sitä hetkeä kun joku nitistetään.

Christie varoittaa alussa, että kirja ei tule sisältämään muuta kuin arkipäiväisiä tapahtumia, joten syvällistä matkakertomusta on turha odottaa. Huumori, joka välillä pilkistää Christien fiktiosta? No, tässä hän antaa palaa (siis pidättyväiseen englantilaiseen tyyliin). Jos ei haittaa kuulla ryhmän ummetusongelmista tai nauraa sille, että yksi viimeisistä mielikuvista on vedessä kelluvat vessanistuimet (Mac-paran ensimmäinen arkkitehtuurinen työ), niin tämä on sinua varten.

Christie keskittyy kaikkiin niihin tavanomaisiin ongelmiin, joita matkustaessa voi kohdata: pluskoon mekkojen ostaminen, vetoketjujen paholaismaisuus, epäkunnossa olevat pesutilat, epämukavat taksit, heikkous kenkien ostamiseen, kamppailu erään ryhmän jäsenen vähäpuheisuuden kanssa, postikonttorin tehottomuus jne. Paras kohta on se, kun B:llä on ongelmia moskiittopyjamien saamisessa postikonttorista, ja kun tämä vihdoin pääsee pukeutumaan niihin ja rentoutumaan, hiiri pääsee niihin sisään (kyseessä oli asu, jossa oli jonkinlaiset onesie-tyyppiset suljetut hihat ja lahkeet).

Ongelmista, joita voi kohdata erilaisessa kulttuurissa, jossa ihmisillä on erilainen käsitys asioiden hoitamisesta (ja jossa outoja länsimaisia tapoja pidetään vuorostaan hyvin omalaatuisina ja epäloogisina) kerrotaan ilman ilkeilyä. Vaikka on selvää, että Christiellä oli erityinen paikka sydämessään molemmille maille, hän ei myöskään sorru liialliseen romantisoimiseen, vaan kertoo asioista niin kuin ne ovat. Oli joitain kohtia, (kun esimerkiksi palvelijan henkisiä kykyjä epäiltiin jne), jotka tuntuivat vähän epäilyttäviltä, mutta siirtomaa-asenne olisi voinut olla paljon huomattavampaakin.

Oli myös hienoa huomata Christien asenne kaivauksilla. Jacquetta Hawkes sanoo esipuheessaan Christien kirjoittaneen jokaisen kauden alussa, mutta ei pelännyt liata käsiään kun apua tarvittiin esineiden puhdistamisessa ja luetteloinnissa. Murhamamma vaikuttaa olleen yksityishenkilönä paljon mielenkiintoisempi mitä olen luullut, joten tästä on hyvä jatkaa joskus tulevaisuudessa tavallisiin muistelmiin ja elämäkertoihin.

Osallistuu haasteisiin: Kirjallinen maailmanvalloitus (Syyria) ja Agatha Christie 125 vuotta