Kirja + elokuva: Tuijottava katse (Neiti Marple #9) - Agatha Christie (1962)

The Mirror Crack'd
from Side to Side
269 s.

"One had to face the fact: St Mary Mead was not the place it had been. In a sense, of course, nothing was what it had been. You could blame the war (both the wars) or the younger generation, or women going out to work, or the atom bomb, or just the Government - but what one really meant was the simple fact that one was growing old. Miss Marple, who was a very sensible lady, knew that quite well. It was just that, in a queer way, she felt it more in St Mary Mead, because it had been her home for so long."

Viimevuotisen Agatha Christie -lukuhaasteen jälkitunnelmissa oli vielä vähän virtaa jäljellä, joten luonnollisesti oli pakko lukea vielä jotain. Nyt pidän pienen tauon Christiestä, jotten pääse kyllästymään, mutta Tuijottava katse oli joka tapauksessa loistava tapa päättää kyseinen vaihe. Kahden luvun jälkeen tajusin, että olen aiemmin nähnyt kirjasta adaptaation Neiti Marple -sarjassa ja muistin myös murhaajan todella selkeästi, mutta se ei estänyt nauttimasta tapahtumien seuraamisesta ja siitä, miten murhaaja lopulta paljastettiin (sekä miten Gene Tierneyn elämässä tapahtunut tragedia sopi kuvaan).

Tapahtumapaikkana on jälleen St. Mary Mead, mutta tällä kertaa jokin on erilaista. Uusi supermarket edustaa muuttuvia aikoja. Neiti Hartnellia hämmentää pakatut ruoat ja hän harmittelee, miten hankalaa on vaellella pitkin käytäviä ja yrittää löytää kunnollista prosessoimatonta ruokaa. Ja entäs ne pitkät jonot sitten! Eräs toinen kyläläinen puolestaan ihmettelee, miksi kukaan haluaisi kasvattaa omia vihanneksia kun niiden ostaminen supermarketista on niin helppoa.

Luokkarakennekin on pikkuhiljaa muuttunut: kotiapulaistytöt ovat nyt koulutettuja ja uusi asuntoalue, The Development, on tuonut alueelle uudenlaisia asukkaita. Marple nostalgisoi kun maailma kehittyy modernimpaan suuntaan, ja on helppo kuvitella pohdintojen olevan kaikuja Christien omista mielipiteistä. Marple ei kuitenkaan vaikuta katkeralta, vaan enemmänkin alistuneelta ja rauhalliselta. Kun vanhenee, näkee miten ympäristöstä tulee erilainen, mutta kehitys on suurilta osin vain pakko hyväksyä.

Komisario Craddock kuitenkin paljastaa pikkukyläelämän varjopuolet, jotka piileskelevät rauhallisen ulkokuoren takana:""There are things that are preferable to academic distinctions[.] - - - One of them is knowing when a man wants whisky and soda and giving it to him"" (viitaten naisten tehtäviin kotona).

Osa muistelun ja nostalgian henkeä ovat viittaukset Christien vanhempiin Marple-teoksiin. Marple muistaa vieläkin vihatun eversti Protheroen, joka murhattiin Murha maalaiskylässä (1930) -romaanin alussa. Kirkkoherran vaimo Griselda Clement, joka esiintyi samassa tarinassa miehensä kanssa, lähettää joka vuosi joulukortin. Ruumis kirjastossa (1942) -romaanin Gossington Hall on jälleen murhapaikka, vaikka paljon onkin muuttunut viime kerrasta.

Marina Gregg tyylikkäine elokuvatähtiolemuksineen asettuu Gossington Halliin aviomiehensä ohjaaja Jason Ruddin kanssa. Puheliaan Heather Badcockin murha (jonka sukunimi on lähes yhtä traaginen) aiheuttaa säröjä modernien elokuvaihmisten yhteiseloon. Se on jotain paljon pahempaa kuin ne "[n]aked men and women drinking and smoking what they call in the papers them reefers", joita 96-vuotias herra Sampson pelkää. Olisin itse enemmän peloissani myrkytetyistä daquireista, joita Heather maisteli. Tavalliset daquirit ovat tietysti eri asia.

Jälleen kerran mysteerin ratkaisu on riippuvainen siitä, miten tarkasti lukija noteeraa sen, mitä ihmiset sanovat ja tarkoittavatko he ennen kaikkea sitä. On helppoa tehdä pikaisia päätelmiä, mutta totuus on, että me kaikki joskus sanomme asioita, jotka tarkoittavat muille paljon enemmän tai jotka ymmärretään virheellisesti loukkaavina. Vaikka tiesinkin murhaajan henkilöllisyyden, on mielenkiintoista nähdä, miten Christie paljastaa murhaajan ja piilottaa vihjeet näkyville. Ei tulisi mieleenkään epäillä, että tietyt tapahtumat kätkevät taakseen jotain muuta, koska ne vaikuttavat niin tavallisilta ja itsestään selviltä, ja Christie huomioi nerokkaasti näihin liittyvät lukijan odotukset.

Mysteeri on loppujen lopuksi yksinkertainen, mutta romaani ei ole. Se tekee selväksi, että kiltteys ei riitä silloin kun ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, miten muihin voi oma käyttäytyminen vaikuttaa, ja oikea uhka ei tule ulkoa, vaan ihmisten sisältä, koska "the human beings were the same as they always had been".

Neiti Marple on myös virkistävän läsnä, ja hänellä on vieläkin enemmän tuttua pilkettä silmäkulmassa. Erityisen tyydyttävää on nähdä, miten Marple huijaa jatkuvasti ärsyttävän hössöttävää hoitajaansa, neiti Knightia, lähettämällä tämän esimerkiksi asioille mahdollisimman kaukana oleviin kauppoihin.

"A little strong drink is always advisable on the premises in case there is a shock or an accident. Invaluable at such times. Or, of course, if a gentleman should arrive suddenly".

Neiti Marple iskee suoraan totuuden ytimeen! 

__________

Osallistuu haasteeseen: Seitsemännen taiteen tarinat (Kirja + leffa)

TUIJOTTAVA KATSE (1980)

IMDB

Ohjaaja: Guy Hamilton

Pääosissa: Angela Lansbury,Tony Curtis, Rock Hudson, Elizabeth Taylor, Kim Novak, Geraldine Chaplin, Edward Fox

Marina Rudd: Lola, dear, you know, there are really only two things I dislike about you.
Lola Brewster: Really? What are they?
Marina Rudd: Your face.

Leffahaaste on tähän mennessä ollut antoisaa kirjan ja elokuvan vertailun osastolla, mutta nyt taisi tulla hienoinen rimanalitus. Hillitty ja tyylikäs englantilainen murhamysteeri on muuttunut tämän elokuvan myötä äänekkääksi ja räikeäksi sekasotkuksi, ja valitettavasti se johtuu osittain pääosien amerikkalaisista. Omituiset hattuviritelmät ja epämukava väritys hikisine lähikuvineen hyökkäävät naamalle vähän liian rajusti. Kuvanlaatukin on kuin jostain Murhasta tuli totta (1984-1996) -sarjasta. Noh, onhan tässä Angela Lansbury.

Toki elokuvalla on viihdearvoa siinä mielessä, että on mielenkiintoista nähdä niin monta legendaa tekemässä yhteistyötä, ja sanailu Taylorin sekä Novakin välillä on aidosti hauskaa seurattavaa. Agatha Christie -adaptaationa tämä on kuitenkin surkea, koska kassamagneettien nälkäiset taisivat haukata liian ison palan, ja lisättiinpä vielä romaanista puuttuva Novakin roolihahmo, jotta varmasti saataisiin vähän jännitystä ja bitch-energiaa.

Jotenkin tosi tympeä tekele, joka toimii varmaan vielä vähemmän itsenäisenä elokuvana, jos alkuteos ei ole tuttu. Mainittakoon vielä se, että Lansburyn maskeeraaja ei ole ollut ihan ajan tasalla tehtävässään, koska neiti Marple näyttää hyvin univajeiselta zombielta, joka kuuluisi lähinnä kummitustaloon.

En vain ymmärrä.