Klassikkohaaste, osa 3: Neiti Julie - August Strindberg (1888)

Fröken Julie
152 s.

JULIA. Perhaps. But so are you. And for that matter, everything is queer. Life, men, everything— just a mush that floats on top of the water until it sinks, sinks down! I have a dream that comes back to me ever so often. And just now I am reminded of it. I have climbed to the top of a column and sit there without being able to tell how to get down again. I get dizzy when I look down, and I must get down, but I haven't the courage to jump off. I cannot hold on, and I am longing to fall, and yet I don't fall. But there will be no rest for me until I get down, no rest until I get down, down on the ground. And if I did reach the ground, I should want to get still further down, into the ground itself— Have you ever felt like that?

Harmahtava, pilvetön taivas ja hiljainen luonto. Varpaiden alla kutittava ruoho. Vähitellen kylmenevä sää ja tummeneva ilta. Karkaan sisälle lämpimään teekupin ääreen ja mietin, voivatko naturalistiset tarinat koskaan päättyä hyvin.

Erään juhannusaaton tapahtumat ruotsalaisessa kartanossa eivät ole tanssin taikaa ja kukkien tuoksua. Kartanon hämyisessä keittiössä ei ole juhannusherkkuja, pelloilla ei tehdä juhannustaikoja eikä ainakaan nautita keskikesän juhlasta. Tanssi kytkeytyy kyräilyyn ja juoruiluun, kun kartanon neiti Julie ja palvelija Jean pyörivät yhdessä palvelusväen keskellä. Kun kartanon isäntä on poissa, hiiret hyppivät pöydällä.

Julien ja Jeanin dialogi kiertää kehää, jossa valtapelin osapuolet yrittävät vuorotellen nokittaa toisensa. Julieta pidetään kevytkenkäisenä ja Jean tuntuu halveksuvan tätä, mutta silti intohimo vaikuttaa syttyvän kummassakin, ainakin hetkellisesti. On vaikeaa erottaa, kumpi on milloinkin rehellinen ja aito, ja milloin keskustelu on pelkkää peliä. Neiti Julie on kartanon isännän tytär, mutta kumpi onkaan vahvempi ja taitavampi manipuloija?

Naturalismista tulee heti mieleen Émile Zola, yksi lempikirjailijoistani. Näytelmiä ei kannata verrata romaaneihin, mutta Strindbergin tekstistä en tavoittanut ihan sellaista vahvaa tunnelmaa, jota yleensä naturalismilta odotan. Tragedialle ominaisesti loppuhuipennus on synkkä, mutta kuitenkin lievästi antikliimaksinen. Siitä jää väärällä tavalla vähän tyhjä olo.

Suurimmaksi osaksi silti pidin näytelmästä. Vaikuttavaa on erityisesti se, kuinka Strindbergin henkilöt ovat moniulotteisia sekä monen motivaation ja taustalla häämöttävän asian takaa-ajamia. Siinä mielessä näytelmässä toteutuu hyvin naturalismin pyrkimys tarkastella ihmisen käyttäytymistä ja psykologiaa, eikä ole vaikeaa kuvitella miksi sensuuri iski hampaansa siihen juuri ennen ensi-iltaa.

Sellaisiakin ehdotuksia on kuultu, että Julien ja Jeanin tarina olisi ollut mielenkiintoisempi perinteisempänä traagisena rakkaustarinana. En voisi olla enempää eri mieltä. Ainakin itseäni se olisi ärsyttänyt, koska lattea kahteen eri yhteiskuntaluokkaan kuuluvan unelmointi toisistaan on nyt vain niin kliseinen pohja lukemattomille romanttisille romaaneille. Tällaisena katastrofisena valtapelin ilmentymänä naturalismi on parhaimmillaan. Vaikka keskustelu Strindbergin järkyttävän misogynististä (ja juutalaisvihamielisistä) mielipiteistä oli hyvin tiedossa ennen näytelmän lukemista, on Jean suoraan sanottuna kammottavan manipuloiva, pahansuopa ja komenteleva tyyppi, ja näin ohittaa moninkertaisesti Julien epämiellyttävyydessä. Juuri siksi ehkä pidänkin naturalismista: epätäydellisyys ja siitä kumpuavat onnettomat ihmiskohtalot, sekä tietynlainen ihmisten negatiivisten puolien anteeksipyytelemätön osoittelu ja pilkkaaminen. Voisi myös sanoa, että Julien hahmossa Strindberg kritisoi ruotsalaista seurapiiriä.

Luulen, että lavalla Neiti Juliesta saisi kuitenkin enemmän irti kuin pelkkänä tekstinä, sillä tulkintoja tästä riittäisi loputtomiin. Kuka painottaa intohimoa, kuka valtasuhteita palvelijan ja ylemmän yhteiskuntaluokkaan kuuluvan välillä.  Elokuvaversioita löytyy ainakin muutama, joten niistä voisin blogata myöhemmin jos ne saan jostain käsiini.

Vaikka tällä kertaa klassikkohaasteeseen lukemani teos ei miellyttänyt ihan yhtä paljon, niin mielelläni jatkan Strindbergin parissa. Tähän astisista luetuista suosittelen lämpimästi novellikokoelmaa Satuja (1903).

- - -

Tällä kertaa klassikkohaasteessa kävi vähän huonosti, sillä Dostojevskin tiiliskivi tuli aloitettua liian myöhään ja aika pian sen jälkeen muuttuneet aikataulut eivät auttaneet asiaa, vaan jätin kirjan suosiolla kesken. Annan sille tarvitsemansa ajan tässä syksyn mittaan, joten ehkä seuraavaan haasteeseen sitten. Se on kuitenkin makoillut kirjahyllyssäni jo sen verran monta vuotta, etten halua hylätä sitä kokonaan.

__________

Osallistuu haasteisiin: Seitsemännen taiteen tarinat (Kirjat, joista on tehty elokuva), Lukuharjoituksia, Läpi historian (Naturalismi) ja Kirjabloggaajien klassikkohaaste