Saamelaiset: historia, yhteiskunta, taide - Veli-Pekka Lehtola (1997)

304 s.

Saamelaisuudessa ei ole kysymys vain kielestä, vain elinkeinoista, vain asumisesta saamelaisalueella tai vain elämänmuodosta. Kyse on paljon syvemmästä kulttuuriyhteydestä, kuulumisesta tiettyyn perinteeseen, sukuun, kieleen, kokonaiseen kulttuurikompleksiin, joka levittäytyy pitkin pohjoiskalottia ja pitkin menneitä vuosisatoja. - - - Sukutausta on keskeisimpiä piirteitä, jonka perusteella esimerkiksi kaupunkisaamelaiset hengenheimolaisuuden ymmärtävät. Se on nimenomaan etnisyyden erottava ilmiö, joka luo tunteen yhteenkuuluvuudesta biologisella pohjalla. Siihen liittyy tietoisuus yhteisestä perinnöstä sekä kieli, joka vahvistaa sekä yhteisyyttä "meihin" että eroa "heihin".

Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa, mutta tiedän heistä itse hävettävän vähän. Lehtola on saamelaisen kulttuurin professori ja käsittelee kirjassaan monipuolisesti saamelaisen yhteiskunnan ja identiteetin peruselementtejä, eli kuvani näistä sitkeistä sekä sopeutumiskykyisistä ihmisistä on nyt paljon laajempi kuin neljäntuulenlakkiin ja kirkkaansiniseen saamenpukuun pukeutunut poronhoitaja. Ihmisistä, jotka sodattomana kansana taistelivat toisessa maailmansodassa ja jotka joutuivat jatkuvasti muuttamaan luonnonolojen ja kulttuuristen paineiden vuoksi elintapojaan.

Norjalla oli Pohjoismaista jyrkin asenne saamelaisiin niin sanotun norjalaistamispolitiikkansa kautta, mutta Norja on myös tehnyt paljon työtä saamelaisten aseman parantamisen suhteen. Onpa valtiolta tullut pariinkin otteeseen virallinen anteeksipyyntö menneisyyden virheistä. Suomi ei toisaalta ole vieläkään ratifioinut ILO 169 -sopimusta. Lehtola on kirjoittanut syvemmin Suomen saamelaisten asemasta Saamelaiskiista (2015) -teoksessaan, mutta ainakin yhtenä syynä tuntuu olevan epäselvyys maanomistusten suhteen.

Ymmärrän, että omista maista ollaan huolissaan, mutta alkuperäiskansojen oikeuksien vastustaminen kalskahtaa omaan korvaani sen verran epämiellyttävältä, että olisi mielenkiintoista tietää onko takana kenties muitakin syitä kuin oman kodin menetyksen pelko. Tarkoitushan ei ole suomalaisten uudisasukkaiden karkottaminen pois Lapista, vaan se että saamelaiset saisivat käyttää maitaan toivomallaan tavalla. Kirjallisia todisteita saamelaisten oikeuksista maihinsa löytyy muutaman sadan vuoden takaa (ks. Kaisa Korpijaakon väitöskirja), joten esteitä taitaa syntyä vain ihmisten pään sisällä.

Lehtolan teos tosiaan herätti monia ajatuksia. Miksi kolonialismi on joidenkin mielestä hyväksyttävää ja miksi "toisia" pidetään vähempiarvoisina, vaikka "toiset" ovat asuttaneet maata ensimmäisenä? Miksi saamelaiset ovat saaneet muun muassa lestadiolaisuuden ja valtion tahdittomuuden vuoksi kärsiä vuosisatoja ja hävetä omaa kulttuuriaan ja kieltään (jotkut ovat jopa täysin kieltäneet oman taustansa ja asettuneet kiistoissa suomalaisten puolelle)? Tulevaisuus saamelaisilla näyttää kuitenkin olevan valoisa. Menneisyyden traumoja ja itsetunto-ongelmia on käsitelty taiteen kautta, ja näin taide-elämä on kasvanut alun tendenssimäisyydestä monipuoliseksi elokuvafestivaaleillakin kiitosta saaneeksi taidekulttuuriksi. Naistenjärjestöt tekevät töitä kotiväkivallan kitkemiseksi, saamelaiskieliä yritetään elvyttää koko ajan hyvällä menestyksellä maoreilta omaksutun kielipesätoiminnan avulla jne.

Luin kirjasta viime vuonna julkaistun päivitetyn laitoksen, josta huomaa miten positiiviseen suuntaan saamelainen kulttuuri on kehittynyt. Vaikka teoksessa onkin hurjasti lyöntivirheitä ja taideosio koostuu lähinnä wikipediamaisesta taiteilijoiden luetteloinnista, on se kuitenkin selkeä ja hyvä esittely saamelaisten menneisyyteen ja nykyisyyteen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, koska etenkin saamelaisten maailmankuva shamaaneineen jäi vielä hieman etäiseksi.

__________

Osallistuu haasteeseen: Kansojen juurilla