Eskimot - Ernest S. Burch Jr. (1988) + kaksi valokuvateosta

The Eskimos
128 s.

Eskimos thought it important to be happy. A happy person was considered a capable person, a reliable person - in short, a good person; an unhappy one was thought to be deficient in some significant respect. Happiness was expressed through a pleasant demeanour, an open, smiling face, and animated conversation and gestures. Eskimos had a keen sense of humour, frequently ribald, and often tinged with irony. These characteristics led, no doubt, to the western view of Eskimos as being a perpetually lighthearted, rather simple people.

    Actually, of course, Eskimos were no strangers to anger, fear, anxiety, frustration, pain and sorrow, but the extent to which these sentiments were allowed to be expressed varied significantly.

Vaikka olenkin lämpöä ja aurinkoa rakastava otus ja siedän huonosti kylmää, ovat arktiset alueet karussa kauneudessaan ja eristyneisyydessään kiehtoneet jo monta vuotta. Etelänavan tutkimusmatkojen kautta tie on vienyt Grönlantiin ja nyt alkuperäiskansoihin liittyvän lukuhaasteen myötä eskimoiden pariin.

Burch kertoo eskimoiden elämäntavasta perinteisessä muodossaan, eli ennen kuin perinteiset elinkeinot, vaatetus, asumukset jne. alkoivat muuttua eurooppalaisten vaikutuksesta. Niin kuin saamelaisten kohdalla, kuvani eskimoista oli hyvin kapea ja käsitti ajatuksen igluissa asuvasta ja paksuihin turkiksiin pukeutuvasta kansasta. Todellisuudessa kuitenkin lumesta tehdyissä rakennuksissa (jotka vaativat useamman vuoden harjaantumisen, koska oikeankokoisten lohkareiden veistäminen oli haastavaa) asui vain alle 8 % koko eskimoväestöstä. Eskimot ylipäätään olivat levittäytyneet laajalle alueelle ja kieliryhmiäkin oli useita. Vaikka läntisen eskimoalueen luonnonvarat olivat runsaampia ja elämäntapa monitasoisempaa ja vaihtelevampaa kuin idässä, itäinen eskimoalue (jonka asukkaat käsittivät vain yksi kolmasosan koko eskimoväestöstä) on ollut runsaammin edustettuna länsimaisessa kirjallisuudessa.

Niin kuin alkuperäiskansat yleensä, eskimotkin ovat sopeutuneet asuinpaikkojensa olosuhteisiin ja luonnonvaroista riippuen harjoittaneet erityyppisiä elinkeinoja. Esimerkiksi ne ryhmät, joilla ei ollut käytössä puuta, eivät omistaneet myöskään veneitä, telttoja tai jousia ja nuolia. Vaikka ruokavalio oli monilla ryhmillä yksinkertainen (merieläimistä käytettiin kaikki osat ja rasvaa käytettiin kastikkeen lisäksi lampuissa) ja toisinaan ruoan puute saattoi johtaa nälkäkuolemiin, eskimot eivät kärsineet aliravitsemuksesta.

Burch myös kumoaa muutaman eskimoihin liitetyn väärinkäsityksen. Monet länsimaalaiset ovat olleet siinä uskossa (ja ovat ehkä vieläkin), että eskimot ovat hankkiutuneet eroon hyödyttömiksi käyneistä vanhuksista sekä tappaneet massoittain vastasyntyneitä vauvoja. Todellisuus on kuitenkin se, että eskimot ovat aina eläneet tiiviissä perheyhteisöissä (yleensä yksi ns. kylä muodostui yhdestä perheestä serkkuineen ja muine sukulaisineen) ja arvostaneet vanhempien perheenjäsenten viisautta ja tarinankerrontataitoja. Monelle nykyajan ihmiselle onkin ehkä vaikeaa ymmärtää sitä epäitsekkyyden huipentumaa, jossa esimerkiksi nälänhädän aikaan vanhus saattoi joillain alueilla antaa nuoremmille perheenjäsenille mahdollisuuden selviytymiseen vaeltamalla vapaaehtoisesti lumimyrskyyn kuollen näin nälkään ja kylmyyteen. Lapsenmurhat ovat toisaalta eskimoyhteisöjen ikävämpi puoli, mutta niitä tapahtui ainoastaan hyvin äärimmäisissä olosuhteissa, ja koska eskimot uskoivat ettei ihminen ollut nimettömänä vielä ihminen, nimeämättömän vauvan hylkäämistä lumeen ei pidetty murhana.

Alkuperäiskansojen sosiaalinen hierarkia ja siihen liittyvät käytännöt ovat aina kiehtoneet, ja miten niin erilainen elämäntapa käytännössä toimii. Eskimomiehillä esimerkiksi saattoi olla useampi vaimo ja toisinpäin, ja joskus saatettiin myös vaihtaa vaimoja keskenään (useimmiten vaimojen suostumuksella). Erilaisia avioliittoja oli siis useita, ja vaikka vaihtokauppaa ei olisikaan tapahtunut kuin kerran, perheet olivat velvoitettuja siitä eteenpäin tukemaan toisiaan. Perheiden välisiä adoptioitakin järjestettiin, ja adoptoitu piti aina sekä biologisia vanhempiaan että adoptiovanhempiaan perheenjäseninään.

Huolimatta verikoston perinteestä ja säännöllisistä toisiin kyliin järjestetyistä hyökkäyksistä (koska eihän mikään kansa ole täydellinen), eskimoiden elämäntavassa on silti monessa mielessä jotain äärimmäisen kiehtovaa. Jakamisen, rauhallisuuden, älykkyyden ja rehellisyyden arvostaminen. Ilman syytä lauluun puhkeaminen ja tanssin rakastaminen. Yhteiskunnan toiminen huolimatta virallisten nimitettyjen virkojen puutteesta, eli erilaisten tabujen noudattaminen rytmitti yhteisöjen eloa. Niin, ja se kaikkein tärkein, josta muutkin kuin alkuperäiskansat voisivat ottaa oppia: luonnon arvostaminen. Luonnonvaroja ei ryöstetty tarpeettomasti ja eläinten kuolemat käsiteltiin rituaaleilla.

- - -

Tiina Itkonen et al. - Inughuit (2004)

163 s.

Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Asioilla on niin paljon aikaa kuin niihin tarvitaan. Aikaa on myös toisille ihmisille. Ihmiset kyläilevät, pelaavat korttia, korjailevat pyyntivälineitä, ompelevat turkisvaatteita, tekevät helmitöitä, soittavat urkuja tai vain ovat. Eikä tarvitse puhua, ollaan vain hiljaa.

Itkosen uskomattoman upeat valokuvat Grönlannista ja sen ihmisistä täydensivät sopivasti Ernest S. Burchin tekstiä. Kuvissa näkyy konkreettisesti se maailma, jossa iloisuutta ja onnellisuutta pidetään positiivisena voimavarana ja tavoiteltavana asiana.

Karuja maisemia täplittävät varikkäät parakkimaiset talot, joiden sisältä paljastuu iloinen sekamelska toisiinsa sopimattomia risoja huonekaluja ja hujan hajan olevia tavaroita. Asukkaiden silmätkin hymyilevät. Pieni poika nauraa Teräsmies-haalari päällä, vanhempi mies esittelee tyylikkäitä aurinkolasejaan ja kerälle käpertyneet valjakkokoirat nauttivat olostaan sokaisevan valkoisessa lumisessa maisemassa. Kuvissa on leikkisyyttä, naurua, iloa, ja jotenkin tuntuu ettei karuihin olosuhteisiin voikaan sopeutua millään muulla tavalla.

Niin kuin muistakin teksteistä, Itkosen saatesanoista huokuu rakkaus Grönlantia kohtaan. Itsellänikin on sinne matkakuume, eivätkä nämä kuvat yhtään sitä lievittäneet. Päinvastoin. Nyt jos koskaan on sellainen tunne, että Grönlannissa on jotain selittämättömän hienoa.

- - -

Hans Christian Adam & Edward S. Curtis - Edward S. Curtis (1999)

192 s.

In the North American Indian Curtis writes: "As an alien race, we should hardly presume to judge them wholly by our standards and not give them credit for their own customs and codes. They on their part consider some of our customs highly objectionable and immoral."

- - - Through his depiction of the Indians as valiant yet peace-loving peoples who lived in harmony with their families, their tribes, and nature, Curtis might have wanted to make up for the injustices that members of his own race had inflicted on the Indians. He refused to underpin photographically the public view that the poverty-stricken Indians were vegetating as a result of their own weakness, and were antisocial vagabonds.

Curtis syntyi vuonna 1868, jolloin Fort Laramien rauhansopimus sekä päätti Sioux-heimon kanssa käydyt sodat että karkotti alkuperäiskansan lopullisesti reservaatteihin. Tämä oli enteellistä, sillä Curtisin tie johti ennen pitkää studiovalokuvauksesta Amerikan alkuperäiskansojen pariin. Aluksi Curtis uskoi tuolle ajalle tyypillisesti, että heimojen uskonto oli vain taikauskoa, mutta ajan kuluessa Curtisista tuli valokuvaajan lisäksi myös etnografi. Curtisin suurteos on moniosainen tieto- ja valokuvateos Amerikan alkuperäiskansoista, jossa pyritään käsittelemään laajalti eri heimojen tapoja uskonnosta ja rituaaleista legendoihin ja myytteihin.

Ajan kuluessa heimot oppivat luottamaan Curtisiin ja ymmärsivät miten tärkeää työtä tämä tekee tallentaessaan katoamaisillaan olevaa kulttuuria. Curtis onkin  tunnettu siitä, että hän aidosti välitti kuvauskohteistaan ja tuomitsi valkoisten tekemät massamurhat, sekä panoksestaan mytologian ja uskonnon alalla, josta ei oltu vielä tuolloin tehty tutkimusta. Ensimmäisissä valokuvissaan Curtis yritti tallentaa mahdollisimman aitoja tilanteita heimojen elämässä, mikä johti muun muassa kuvankäsittelyyn (eräästä valokuvasta poistettiin kello, jota heimo halusi ylpeänä esitellä) ja pelkästään valokuvaajalle esitettyihin rituaaleihin, mutta herkkyys alkuperäiskansan elämäntavalle on kuitenkin ajalle poikkeuksellista.

Lännenelokuvista tuttu kuva verenhimoisista tomahawkit kourassa riehuvista sotureista jää Curtisin kuvissa taustalle. Erityisesti muotokuvat saavat haukkomaan henkeä, sillä ihmisten terävistä katseista huokuu ylpeyttä omasta kansasta, halua taistella sen oikeuksien puolesta sekä ylpeyttä omista perinteistä. Nämä ovat yli sata vuotta sitten eläneitä ihmisiä, mutta Curtis on niin taitavasti vanginnut jokaisen luonteen, että luulisi heidän koska tahansa astuvan kirjan sivuilta ulos ja alkavan puhua. Kirjassa on myös ihana tilannekuva melonia syövistä lapsista ja taiteellisempia, melkein myyttisen eteerisiä kuvia erilaisista rituaaleista. Mikä tahansa kuvista sopisi myös nykyajan National Geographicin sivuille.

__________

Osallistuvat haasteeseen:  Kansojen juurilla