1. lokakuuta 2016

Alta nollan - Bret Easton Ellis (1985)

Less Than Zero
208 s.
On one of Mulholland's most treacherous turns, Rip slowed the car down and parked it on the edge of the road and got out and motioned for me to do so too. I followed him to where he stood. He pointed out the number of wrecked cars at the bottom of the hill. - - - Rip told me that, on some quiet nights, late, you can hear the screeching of tires and then a long silence; a whoosh and then, barely audible, an impact. And sometimes, if one listens very carefully, there are screams in the night that can't last too long. Rip said he doubted that they'll ever get the cars out of there, that they'll probably wait until it gets full of cars and use it as an example and then bury it. And standing there on the hill, overlooking the smog-soaked, baking Valley and feeling the hot winds returning and the dust swirling at my feet and the sun, gigantic, a ball of fire, rising over it, I believed him.

Amerikan psyko (1991) on luonnonvoiman lailla jylläävä romaani, enkä usko että on kovinkaan montaa ihmistä, joiden reaktio siihen on pelkästään välinpitämätön. Tunnistin aikoinaan kirjassa piilevän hienouden, mutta en tainnut olla kuitenkaan ihan valmis sen ylivoimaiseen vaikutukseen. En ollut ikinä lukenut mitään sen kaltaista, joten työnsin sen vain aivojeni perukoille ja annoin muhia.

Nyt Ellis on taas alkanut vetää allekirjoittanutta takaisin maailmaansa, ja ajattelin hänen debyyttiromaaninsa olevan sekä pehmeä(mpi) lasku että mielenkiintoinen vilkaisu kirjailijan ensimmäisiiin askelin kirjoittamisen parissa. Ensin matka ei tuntunut sujuvan. Ihmettelin vain useaan kertaan, miksi olinkaan hepun tekstistä pitänyt. Sitten... Jokin vain klikkasi. Totuin karsittuun tyyliin ja jossain vaiheessa tajusin, että minuthan oli vietelty oikein kunnolla.

Kokaiinia, kaikkialla läsnä olevia blondeja, turkoosina kimmeltäviä uima-altaita, yötaivaan alla kahisevia palmujen siluetteja. Yhtäkkiset väkivaltaväläykset Amerikan psykon tapaan tarjoiltuna repivät vertavuotavia haavoja näennäisen tyyneen ulkokuoreen. Jokin on pielessä, mutta et oikein osaa sanoa mikä. Los Angeles on kuin jokin kiirastulimainen painajaisuni, jossa kuvat haluavat kuristaa sinut unissasi jättäen yökkäilemään ja pyörimään kylmässä hiessä.

Sitten tämä kaikki sulaa loppukohtaukseksi, joka on huikea kaikessa vähäeleisyydessään.

Päätökseni lukea tämä englanniksi osoittautui muuten hyväksi. Pitääkin muistaa tämä seuraavalla kerralla, koska Ellis kirjoittaa tylsyydestä ja tyhjyydestä tavalla, joka jättää hämmentyneeksi ja lumoutuneeksi. Hän ei paljoa selittele, henkilöt eivät tiedä mitä tekevät maan päällä ja hienovarainen musta huumori pompahtelee esiin yllättävistäkin paikoista.

Muutama vuosi sitten näkemäni elokuva taas on vähemmän onnistunut tekele 1900-luvun kadonneesta sukupolvesta. Myönnän kyllä, että on varmasti vaikeaa tavoittaa romaanin tunnelma, mutta kun painopiste siirretään johonkin ihan muualle ja karsitaan pois kaikki se, mikä tekee romaanista hienon, niin siitä tulee lopputulokseksi jotain muuta. Toinen tarina, toinen painajainen ja vähemmän kiinnostava kokonaisuus.

Ei leffa nyt täysin toivotonkaan ole, koska värimaailma on upea, 80-luvun estetiikka saa melkein kaiken näyttämään paremmalta, James Spader on oudon kiehtova kaikessa mitä tekeekin jne. On kuitenkin vain yksi asia, joka tekee ehkä yksinään koko elokuvasta katsomisen arvoisen: Robert Downey Jr:n upea roolisuoritus. Hän ei ehkä ole romaanin Julian, mutta hän on se Julian, joka kaikkien tulisi nähdä, vaikka sitten pelkästään tenniskenttäkohtauksen takia.



__________

Osallistuu haasteisiin: Seitsemännen taiteen tarinat (Kirjat, joista on tehty elokuva) ja Läpi historian (Postmodernismi)

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin molemmista, kirjasta sekä elokuvasta, mutta muuten en ole kauheasti tykännyt Eastonin kirjoista. Luin kai niitä liian tiheään tahtiin ja alkoi etoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele yhtään, maailmankuva on näissä kuitenkin aika ahdistava. En taida itsekään ihan heti jatkaa seuraavaan BEE-kirjaan, pidän taas vähän taukoa.

      Poista