Minä Cheeta: omaelämäkerta - James Lever (2008)

Me Cheeta:
The Autobiography
320 s.

Sellaista se oli Kulta-aikaan. Eriskummallista. Me olimme tuhmia lapsia tuhmissa leikeissä vakoojasumpussa, joka lavertelisi meistä, jos ikinä jäisimme kiinni. Ja jos alfauros [studiopomo] kääntyisi meitä vastaan, hän saattaisi rangaista, eivätkä kamerat enää valaisisi meihin sielua, ja siinä menisi meidän kuolemattomuutemme. Me siis leikimme henkemme edestä. Ja luultavasti siksi meidän unistamme tuli niin peevelin hyviä. Alfat olivat omalla tavallaan neroja.

Kun olin pieni ja vanhoja mustavalkoisia elokuvia esitettiin muuallakin kuin Yle Teemalla, vietin monta iltapäivää tapittaen Johnny Weissmullerin tähdittämiä Tarzan-leffoja. Luonnollisesti Cheetan "omaelämäkerta" vaikutti hauskalta ja nostalgiselta, kun iskin siihen silmäni kirjastossa.

Cheetahan pääsi aikoinaan Guinnessin ennätystenkirjaan korkean ikänsä vuoksi, ja Tony Gentry, alkuperäisen Cheetan (oikealta nimeltään Jiggs) omistaja, väitti yhden simpansseistaan esiintyneen kaikissa Tarzan-elokuvissa ja valehteli myös sen iän. Lokakuussa 2008 julkaistiin Minä Cheeta, ja pari kuukautta myöhemmin eräs artikkeli paljasti totuuden: Cheeta oli itse asiassa monen eri simpanssin yhdistelmä.

Kun ottaa tämän huomioon, Minä Cheetaa ei tulisi lukea faktana, vaan pelkkänä viihdyttävänä fiktiona, jossa on vähän faktaa joukossa. Viihdyttävähän tämä nimittäin on, eli oli ihan kivaa viettää muutama päivä vanhan Hollywoodin parissa, ovat tarinat sitten keksittyjä tai ei.

Cheetan simpanssin näkökulmasta tekemät huomiot ihmisistä ja ympäristöstään ovat vuorollaan sarkastisia (eläimet "pelastetaan" viidakon julmuudesta showbisnekseen ja "kuntoutetaan" traumoistaan) tai innostuneita (nuorelle Cheetalle New York on kuin unelma, koska se sopii niin hyvin kiipeilyyn). Toisaalta muutamat ihmisten tavat hämmästyttävät, kuten valkoinen ja puuterimainen "homeopaattinen lääke", jota Gilbert Roland ja Constance Bennett vetävät sieraimiinsa.

Cheetan silmissä ihmisillä ja viidakon eläimillä on sekä yhteisiä että erottavia tekijöitä. Hollywoodin kukkuloiden juhlissa paritteleminen on villiä, ja studiopomot käyttäytyvät kuin viidakon kuninkaat. Huomiota kiinnitetään ilmeisesti tarkoituksella myös siihen, miten eläimiä kohdellaan kuin esineinä (elokuvan historiassa on monia esimerkkejä, miten eläimiä on kuollut tuotantojen aikana), mikä on luultavasti yksi syistä, miksi kirja haluttiin kirjoittaa.

Minä Cheeta oli fiktiivisyydestä huolimatta silti ihan mielenkiintoinen ja kevyt alku vuodelle, ja kyyneleitäkin taisi vähän tulla silmiin, kun Cheeta ja Johnny Weissmuller tapasivat viimeisen kerran, vaikka sekin taisi olla täysin keksittyä. Kirja voi ehkä joillekin tuntua pelkältä isolta huijaukselta, mutta itse olen aika puolueellinen mitä eläimiin tulee.

__________

Suomentaja:  Marja Helanen-Ahtola