 |
| A Bear Called Paddington 159 s. |
Ennen kuin herra Brown ennätti vastata, Paddington oli jo kivunnut pöydälle ja painanut oikean tassunsa päättäväisesti leivokseen. Se oli iso leivos, kaikkein isoin ja tahmein, minkä herra Brown oli onnistunut löytämään, ja tuossa tuokiossa suurin osa täytteestä oli joutunut Paddingtonin viiksiin. Ihmiset alkoivat nykiä toisiaan ja osoitella heitä. Herra Brown toivoi, että olisi valinnut vain tavallisia, yksinkertaisia pullia, mutta eihän hän tuntenut karhujen tapoja. Hän hämmensi teetään ja katseli ikkunasta ikään kuin olisi päivittäin käynyt karhun kanssa teellä Paddingtonin asemalla.
Paddington on minulle tutumpi vuoden 1987 tai 1997 animaatiosarjana, joka oli lapsena yksi suosikeistani. En nyt ole varma, kummasta sarjasta oli kyse (hämmentävän samankaltaisia ainakin Googlen kuvahaun perusteella), mutta joka tapauksessa en saanut nauttia Tim Currysta herra Curryna, koska piirretyt tietysti usein dubataan. Jostain syystä sydäntä lämmittää, että Curry oli Paddington-sarjassa.
Paddington sai nimensä Lontoon Paddingtonin rautatieaseman mukaan, josta herra ja rouva Brown sen löytävät. Perulainen karhu rakastaa marmeladia ja tulee tunnetuksi duffelitakistaan ja isosta hatustaan. Hyvää tarkoittava mutta kömpelö Paddington alkaa heti joutua kaikenlaisiin hassuihin tilanteisiin. Se muun muassa vaeltaa metroasemalla, lähtee shoppailemaan, vierailee teatterissa ja saa uuden ystävän antiikkikauppiaasta. Vaikka Paddington joutuukin vähän väliä pulaan, se on hyvin kohtelias karhu, mutta ei myöskään hyväksy huonoa kohtelua tai minkä tämä tulkitsee huonoksi kohteluksi, joten jääkylmä tuijotus on varattu näihin tilanteisiin.
Paddington-kirjat ovat sekä lastenkirjallisuuden klassikoita että yksi olennaisimmista osista brittiläistä kulttuuria, ja siten myös hyvin brittiläisiä luonteeltaan. Lontoo häilyy aika ohuelti taustalla, mutta Bondilla on taito vangita kaupunki, tai ehkä ennemmin maa laajassa merkityksessä, ohuin vedoin.
Karhu nimeltä Paddington on söpöä ja viatonta hupia, muttei kuitenkaan aliarvioi lukijaa. Vaikka en itse ihan täysin rakastunutkaan (kun ottaa huomioon makuni lastenkirjoissa, en sitä odottanutkaan, mutta ei se mitään), se kuitenkin ansaitsee klassikon tittelinsä. Paddingtonilla on sellaiset sydän ja sielu, jotka ovat lastenkirjallisuuden ydin. Se on "kannullinen teetä ja lautasellinen lämpimiä, voideltuja paahtoleipiä", hidas sunnuntaiaamu rapean puhtaissa lakanoissa auringon lämmittäessä kasvoja sekä pulla ja kuppi kaakaota sekaisessa antiikkikaupassa Portobello Roadilla.
__________
Kuvittaja: Peggy Fortnum
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Osallistuu haasteisiin: Paperilta ruutuun ja Ajattomia satuja ja tarinoita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti