Kristallimeri: Tarinoita merirosvoista - Anni Nupponen ja Christine Thorel (toim.) (2015)

245 s.

Merirosvot ovat kiehtoneet jollain tasolla jo lapsesta asti, mutta vasta viime aikoina olen miettinyt, että voisiko näistä merten kauhuista löytyä vaikka jotain mielenkiintoista luettavaa. Kristallimeri noudattaa Black Sails -sarjan linjaa, eli mitään hullunkurisia ja latteita Disney-rosvoja ei kokoelman sivuilta löydy.

Poikkeus tähän on oikeastaan Maija Haaviston Meri vaatii, joka etenee lehtileikkein ja yleisönosastokirjoituksin. Espoon Westendin meiningille naureskeleva novelli näyttää merirosvot vähän erilaisessa valossa ja ottaa kantaa mm. vähemmistöjen paikkaan yhteiskunnassa.

Muuten kokoelmassa onkin enimmäkseen seikkailuja historiallisten romaanien ja fantasian henkeen, mutta valitettavasti en itse välitä novelleista minitarinoina, vaan erilaiset koukut, mielenkiintoiset tyyliseikat ja ajattelemaan kannustavat juonenkäänteet miellyttävät enemmän. Nyt tuntui useamman tarinan kohdalla lukeminen vähän nihkeältä, vaikka kirjoittajat sinänsä eivät suinkaan ole huonoja. En tiedä, jotenkin jäi suoraviivaisemmista suuhun sellainen maku, että mielelläni etsisin jonkun pidemmän historiallisen romaanin merirosvoista.

Haaviston novellin lisäksi mieleen jäi kuitenkin myös pari muuta, jotka pelastivat kokoelman kahdelta tähdeltä. Magdalena Hain Kaunis Ululian on siirtänyt merirosvot Kristallimerelle, jossa uiskentelee kristallilohikäärmeitä, ja tarinan lopetus on kiehtova. Janos Honkosen Piru erehtyi vuodella on puolestaan kauhutarina, jossa merten syvyyksien yksinäisyys ja kammottava tunnelma on tavoitettu erinomaisesti. Ei jotenkin tee mieli ihan heti sukeltamaan. 

__________

Osallistuu haasteeseen:  100 suomalaista kirjaa