 |
| 750 s. |
Äkkiä Maijalle tulee mieleen, että hän viime juhannuksena suvisalkoa kukittaessaan toivoi heille hyvää purjehdussäätä. Kauniimpaa ilmaa he eivät kyllä olisi voineet saadakaan. Nyt Maija istuu keskellä niin huikaisevaa kirkkautta, puhtautta ja sinisyyttä, ettei hän ole sellaista kokenut vielä koskaan. Taivas ja meri ovat loistavan sinisiä ja saaret ja luodot punareunaisine rantoineen kelluvat kuin linnut loputtomassa sinessä.
Illalla Myrskyluoto sitten näkyy suoraan edessä. Maija ja Janne istuvat ääneti veneessä. Kumpikaan ei sano sanaakaan.
Vene kallistuu vielä kevyesti ja liukuu sitten satamalahteen, jota kukkivat tuomet reunustavat.
Heidän ympärillään on aivan hiljaista ja rauhaisaa.
Maija seisoo veneessä ja katsoo sisään paratiisin portista.
Tie Myrskyluodolle / Vägen till Stormskäret (1974)
Luoto meressä / Med havet som en granne (1975)
Maija / Maja (1975)
Meren voimia vastaan / I kamp med havet (1976)
Hyvästi Myrskyluoto / Vägen från Stormskäret (1976)
Lasse Mårtensonin sävellys Åke Lindmanin ohjaamaan tv-sarjaan Myrskyluodon Maija (1975) on yksi niistä erittäin harvoista kappaleista, jotka saavat minut itkemään heti ensimmäisistä tahdeista lähtien. Surullinen se ei varsinaisesti ole, mutta siinä on samaan aikaan ääretöntä haikeutta sekä tarmokkuutta. Jälkimmäistä tarvitaan saaristossa selviytymiseen, ja molempia löytyy myös tästä Blomqvistin kirjasarjasta. Tarina sijoittuu 1800-luvulle, ja siinä seurataan Maijan elämää saaristossa. Ensimmäisessä kirjassa tämä on vielä omiin ajatuksiinsa uppoutuva huoleton lapsi, mutta viimeisillä sivuilla vene lipuu Myrskyluodolle. Siellä Maija ja aviomies Janne perustavat itselleen kodin, ja uusi itsenäinen elämä voi alkaa.
Alku oli takkuilevaa, mutta jatkettuani sitkeästi pääsin mukaan romaanien verkkaiseen rytmiin. Olin Maijan mukana arjen raskaissa töissä, juhlan aikana, surun hetkellä sekä iloisissa tuokioissa. Arkiaskareiden luonne vaihtuu yhä uudelleen ja uudelleen vuodenaikojen kierron mukaan, ja arjen sekä juhlan kuvaus on eleetöntä. Vaikka meri on kaunis, se on myös omapäinen ja villi, jonka tahtoon pitää mukautua. Se tuo rakkaat kotiin, mutta myös vie nämä pois tästä maailmasta. Kuoleman läsnäolo erityisesti onnettomuuksien sattuessa toi kyyneleet silmiin, ja Blomqvistin omakohtaiset kokemukset läheisten menettämisestä aavalle merelle ovat selvästi vaikuttaneet tarinan yleistunnelmaan.
Ajankuva ei ole osoittelevaa, vaan 1800-luku näkyy pienissä yksityiskohdissa. Esimerkiksi erilaiset uskomukset ja suullisen perinnön jatkumo olivat kiehtovaa luettavaa, ja vaimon yhdeksi tärkeimmistä ominaisuuksista osoittautui ahkeruuden ohella kuuliaisuus. Tästä huolimatta yhteiskuntakritiikki tai huoli naisen asemasta eivät näyttäneet olleen Blomqvistin tavoitteina, joka oikeastaan oli aika rentouttavaa, koska lukija saa näin muodostaa itse omat mielipiteensä tai keskittyä vain itse tarinaan. Naisilla ja miehillä oli molemmilla omat työnsä, mutta kaikilla oli kädet täynnä tekemistä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Maijan avioliitto järjestettiin vähäeleisesti, kun Janne tuli isänsä kanssa tupaan, ja isä kysyi voisiko poika saada Maijan vaimoksi. Vaikka ensin kohotin tälle kulmakarvojani ja säälin Maijaa, joka ei saanutkaan haluamaansa miestä vaan tyytyi Janneen, Janne osoittautui silti helläksi, huolehtivaiseksi ja oikeastaan aika suloiseksi, ja onnistui voittamaan minut puolelleen jo aika varhaisessa vaiheessa.
Tähän asti lukeneet voivat saada sellaisen kuvan, että rakastin Myrskyluotoa. Vaikka pidinkin periaatteessa tarinasta, niin kerronnan vähäeleisyys alkoi pian tuntumaan melko monotoniselta. Olisin halunnut monestakin asiasta kuulla vähän yksityiskohtaisemmin, esimerkiksi retkestä Turkuun, joka oli ilmeisesti melko eristäytyneessä yhteisössä kasvaneelle Maijalle hieno kokemus. Lisäksi saaristo on kiehtonut jo lapsesta asti, joten merestä olisin mielelläni lukenut lisää kuvailuja. Tosin saaristossa elävälle meri on varmaan jo niin tuttu ja arkinen asia, ettei siihen kummemmin tule kiinnitettyä huomiota muuten kuin kulkuväylänä. Yleensä tällainen toteava kirjoitustyyli alkaa jossain vaiheessa maistua puulta, ja niin nytkin, vaikka joukkoon mahtui yllä olevan lainauksen lisäksi muita aika hienojakin kohtia. Ei missään nimessä mikään toivottoman huono kirjasarja nihkeästä arvosanastani huolimatta, mutta tämä ei vain ollut minulle tarkoitettu huolimatta noista mainitsemistani mielenkiintoisista piirteistä (ja huolimatta siitä, että eräässä kohdassa itkin melkein silmät päästäni). Arvostan siis Maijan tarinaa, ja ymmärrän miksi tätä rakastetaan, mutta minuun tämä ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Haikea olo, mutta minkäs teet. Pitää silti vielä joskus vilkaista tv-sarjaa, jos olisi parempi onni sen kanssa.
Jos siis jollain on tiedossa saaristoon sijoittuva romaani, jonka tyyli on enemmän runollinen kuin arkinen ja jossa meri on keskeisessä roolissa, olisin erittäin kiitollinen.
* *
Suomentajat: Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä
Osallistuu haasteeseen: Avioliittojuonia
