The Were-Wolf - Clemence Housman (1896)

108 s.

The stranger stood in the doorway motionless, one foot set forward, one arm flung up, till the house-mistress hurried down the room; and Sweyn, relinquishing to others the furious Tyr, turned again to close the door, and offer excuse for so fierce a greeting. Then she lowered her arm, slung the axe in its place at her waist, loosened the furs about her face, and shook over her shoulders the long white robe--all as it were with the sway of one movement.  - -  Sweyn and his mother led the stranger to the hearth without question or sign of curiosity, till she voluntarily told her tale of a long journey to distant kindred, a promised guide unmet, and signals and landmarks mistaken.

Lämmin takkatuli, tuulen ujellus savupiipussa.  Joukko talonpoikia on kokoontunut samaan taloon viettämään talvi-iltaa puhdetöiden ja keskustelun merkeissä.  Iloisesta seurueesta tulee kuitenkin varautunut, kun ulko-oven takaa kuuluu ääniä, jotka rukoilevat vuorollaan päästämään sisään.  Oven takana ei kuitenkaan ole ketään.

Suffragettina eli naisasianaisena vaikuttanut Housman (vastusti muun muassa veroja ja joutui sen takia vankilaan) vei hetkeksi pimeinä iltoina kerrottujen kansantarinoiden maailmaan.  Christian ja Sweyn ovat veljeksiä, jotka ajautuvat törmäyskurssille kun Sweyn rakastuu kauniiseen ja uljaaseen turkkeihin verhoutuneeseen naiseen, jonka Christopher uskoo olevan ihmissusi.  Sweyn pitää veljensä aivoituksia tietenkin naurettavina, mutta lopulta Christopher näyttää mitä tosi rakkaus on.

Tarina vaikuttaa pidennetyltä ja tyylikkäästi kirjoitetulta kansantarinalta, jonka lyhennetty versio sopisi täydellisesti ihmissusilegendojen joukkoon.  Alkukohtauksessa on käyty myös monissa saduissa nähtävää toistoelementtiä, joka kauhutarinassa rakentaa sopivasti jännitystä, kun odottaa kuka tai mikä sieltä oven takaa oikein tulee.  Toisaalta, lopussa juntataan lukijan päähän ilmiselvää viittausta Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, jottei vain kenelläkään jäisi uskonnollinen allegoria huomaamatta.  Onneksi se on vain pieni ärsytyksen aihe, ja sitä edeltävä (yllättävän väkivaltainen) takaa-ajokohtaus korvaa sen aika hyvin.  Pystyin melkein kuulemaan luiden rutinan korvissani.  Monissa saduissakin on paljon väkivaltaa, mutta tässä pysähdyttiin hieman kauemmaksi aikaa kuvailemaan.

Mitä tulee ihmissusiin, olen aina ollut enemmän viehättynyt vampyyreihin.  Luettuani Sabine Baring-Gouldin The Book of Werewolves (1865) -teoksen, aloin vihdoinkin ymmärtää otuksien viehätyksen.  Pidän ilmeisesti eniten tällaisista vahvasti kansantaruihin nojaavista tarinoista.  Olen nähnyt sen verran korneja ihmissusielokuvia, etten uskonut niiden mahdollisuuteen mielenkiintoisina mytologisina olentoina.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  1800-luvun kirjat