Cocaine Blues (Phryne Fisher #1) - Kerry Greenwood (1989)

175 s.

"‘I wonder what I want to do?’ Phryne asked of herself. ‘It has all been quite interesting up until now, but I can’t dance and game my life away. I suppose I could try for the air race record in the new Avro—or join Miss May Cunliffe in the road-trials of the new Lagonda—or learn Abyssinian—or take to gin—or breed horses—I don’t know, it all seems very flat.

    ‘Well, I shall try being a perfect Lady Detective in Melbourne—that ought to be difficult enough—and perhaps something will suggest itself. If not, I can still catch the ski season. It may prove amusing, after all.’

    At that moment there came a fast, unrepeatable grass-green flash before the gold and rose of sunrise coloured the sky. Phryne blew the sun a kiss, and returned to her cabin."

Onko loistavampaa tapaa palata tahattoman pitkän bloggaustauon jälkeen maisemiin kuin kirjoittaa kevyestä, napakasta, kuplivan eloisasta ja säihkyvän tyylikkäästä dekkarista? Kun opiskelukiireiden laannuttua aivoni kaipasivat taas vapaa-ajan lukemisen ja fiktiivisten tarinoiden pariin, aloin lukea erästä naurettavan pitkää klassikkoa, mutta huomioni kiinnittyi pian kirjaan, jonka esittelyteksti sai sydämen sykähtämään. Pakkohan se oli sitten aloittaa, koska iloiselle 1920-luvulle sijoittuva dekkari, jonka päähenkilönä on rohkea ja ujostelematon naisetsivä, ei vain voi olla huono. Eihän?

No, odotukseni eivät onneksi osoittautuneet täysin kohtuuttomiksi. Lontoon seurapiireissä liihotteleva Phryne Fisher kaipaa jotain uutta elämäänsä. Jännittävä tilaisuus tarjoutuu, kun eversti Harper vaikuttuu Phrynen ongelmanratkaisukyvyistä ja lähettää tämän Australiaan. Eversti vaimoineen on huolissaan tyttärestään Lydiasta, jonka sairastuminen säännöllisin väliajoin viittaa myrkytykseen. Onko Lydian aviomies syyllinen, ja miten turkkilainen kylpylä liittyy tapaukseen?

Phrynen tarmokkuus on kirjan sielu. Uuden sarjan aloittaminen on aina jännittävää, koska kantavaan päähenkilöön pitäisi tykästyä ainakin jonkin verran, jotta sarjaa jaksaa jatkaa eteenpäin. Phryne Fisher kantaa itsensä tyylillä ja nauttii luksuksesta, mutta ei kuitenkaan pelkää liata käsiään seikkailun tiimellyksessä eikä ole ylimielinen. Häpeämätön ja neuvokas seikkailijatar, joka nauttii savukkeista ja seksistä, leijailee täysin eri sfääreissä kuin kirjan muut henkilöt. Erityisesti Dorothy-sisäkön värittömyys korostuu yhteisissä kohtauksissa Phrynen kanssa, joskin Dotkin löytää lopulta itsestään hieman rohkeutta ja itsevarmuutta.

Itse tarinasta ja mysteeristä en sitten ihan sellaista kipinää saanut, jollaista olin odottanut. Erään tärkeän henkilöllisyyden arvasin jo suurinpiirtein puolivälissä, koska Greenwood antaa siinä aika selkeän vinkin. Melbournea tuntemattomana en myöskään osannut sijoittaa tapahtumia vahvasti Australian maaperälle, vaan mikä tahansa suurkaupunki näytti sopivan taustalle, mikä on tietysti maan kiehtovuuden huomioonottaen sääli. Phrynen lukemattomien mekkojen kuvailukin muistutti ikävästi chick litistä.

Vaikka tarinan höttöys ei täysillä miellyttänytkään ja välillä tyyli pongahti sisällön edelle, niin uskoisin silti jatkavani sarjan parissa jos kaipaan jotain aivot nollaavaa lukemista. Phrynen seikkailuissa kuitenkin on tämän maistiaisen perusteella jotain potentiaalisesti koukuttavaa, ja vauhdikkaan 20-luvun tuoma lisärvo ei sekään pahitteeksi ole. Greenwoodin kirjoitustyylissä on sellaista pirteyttä ja terävyyttä, joka loppujen lopuksi tekee lukemisesta hauskaa. Jos nyt kuitenkin kirjojen lukeminen jostain syystä jää, niin visuaalisesti upean ja kehuja keränneen Miss Fisher's Murder Mysteries -tv-sarjan aion joka tapauksessa katsastaa jossain vaiheessa.

Kannattaa myös muistaa Phryne Fisherin kotisivut, joilta saa kivasti ideaa jo 20-osaisen sarjan hengestä. Sanastosta saa apua slangi-ilmauksiin ja reseptit odottavat tekijäänsä. Ehkä seuraavalla kerralla yritän päästä tunnelmaan kumoamalla kitaani kurkkuvoileipiä ja cocktaileja?

* * *

 Osallistuu haasteeseen: Kirjallinen maailmanvalloitus (Australia)