Kuolema ilmoittaa lehdessä (Neiti Marple #5) - Agatha Christie (1950)

A Murder is Announced
320 s.

    Vielä kerran ovi avautui, ja rouva Harmon astui huoneeseen. - - -

    "Päivää, neiti Blacklock", hän huudahti säteillen pyöreiden kasvojensa täydeltä. "Enhän ole myöhässä? Milloin murha alkaa?" - - -

Aikaisemmin saapuneet haukkoivat henkeään. Julia tirskahti hyväksyvästi, Patrick veti kasvonsa virnistykseen, ja neiti Blacklock hymyili viimeksi tulleelle vieraalleen.

    "Julian on aivan raivoissaan ettei voinut tulla", sanoi rouva Harmon. "Hän jumaloi murhia. Juuri siitä syystä hän piti niin hyvän saarnan viime sunnuntaina - luullakseni minun ei pitäisi sanoa että se oli hyvä saarna, koska hän on minun mieheni - mutta se oli todella hyvä, vai mitä arvelitte? - niin paljon parempi kuin hänen tavalliset saarnansa.["]

Chipping Cleghornin maaseutukylässä tapahtuu. Paikallisessa sanomalehdessä ilmoitetaan murhan tapahtuvan 29. lokakuuta kello 18.30 Pikku-Paddocksissa, vaikka talon asukkaat eivät itsekään tiedä mistä on kyse. Kyseisenä päivänä paikalle ilmaantuu uteliaita vieraita (vain rouva Harmon myöntää tulleensa murhan takia), ja kun valot sammuvat kuuluu laukauksia. Neiti Marple ilmaantuu myöhemmin näyttämölle ja hiipii huomaamattomana taustalla yhdistellen langanpätkiä toisiinsa, kunnes on aika paljastaa murhaaja.

Tämä on taas yksi niistä Christie-tarinoista, jotka olen nähnyt (laadukkaana!) televisioelokuvana, mutta kuten ennenkin, olin kokonaan unohtanut murhaajan. Muistan kuitenkin elokuvasta tavanomaista jännittävämmän tunnelman. Kirjassa sitä ei niinkään ollut, paitsi ehkä lopussa. Tarina alkoi ehkä hiukan humoristisestikin piikikkäillä mutta lempeillä henkilökuvauksilla, mutta sen jälkeen tunnelma latistui kerätäkseen taas hiukan vauhtia kun murhia alkoi tapahtua. Mitzin läsnäolo hölmönä ja hulluna ulkomaalaisena alkoi jossain vaiheessa tuntua väsyneeltä, varsinkin kun aluksi oli potentiaalia sodan jälkeisen luottamuksen puutteen käsittelyyn, mutta Mitzistä tulikin vain pelkkä naurunaihe.

Mysteeri itsessään oli kuitenkin loistava (vaikkakin vihjeiden ripottelu oli loppua kohden runsaskätistä ja toisteista), ja jälkipuoliskon vauhti lisääntyi vähitellen pakottaen valvomaan yömyöhään ja ahmimaan pikavauhtia viimeiset kahdeksisenkymmentä sivua. Erilaiset sekaannukset ja asioiden paljastuminen aivan toisenlaiseksi kuin mitä luuli ovat lempiasioitani mysteereissä, mutta murhaajan henkilöllisyys vasta saikin vaikuttumaan. Jossain vaiheessa alkoi muodostua kalpea aavistus tapahtumien kulusta, mutta se miten paljastus sitten käsiteltiin, oli taidokasta ja täysin uskottavaa. Ei ole helppoa saada murhaaja vaikuttamaan lähes säälittävältä menetetyltä tapaukselta, josta olisi voinut tulla erilainen toisenlaisilla valinnoilla, mutta samaan aikaan kuitenkin täysin sekopäiseltä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Christie osoittaa tarkkanäköisyytensä ihmisluonteen suhteen.

Osallistuu haasteeseen: Agatha Christie 125 vuotta