26. huhtikuuta 2016

101 Horror Movies You Must See Before You Die - Steven Jay Schneider (toim.) (2009)

416 s.
Olen jo tutustunut saman sarjan 1001-versioihin (kirjoja ja elokuvia käyn hiljalleen läpi), joten suurena kauhufanina oli luonnollisesti pakko vilkaista läpi myös tämä söpö pieni taskukokoinen kirja. Tiesin kyllä, ettei katsottavaa olisi paljoa jäljellä (yksitoista itse asiassa), joten olin enimmäkseen vain utelias ottamaan selvää siitä, mitkä elokuvat on otettu listaukseen mukaan.

Olin iloisesti yllättynyt, että niin sanotun valtavirran kauhuelokuvien joukkoon oli päästetty myös vähemmän tunnettuja kulttileffoja, vaikka jälleen kerran 20- ja 30-luvulta oli valittu ne samat, jotka kummittelevat jokaisessa tällaisessa listassa (ihan aiheellisesti, joten siitä ei ole kyse). 1910-luvulta oli vain yksi elokuva, mutta virheellisesti, koska Tohtori Caligarin kabinetti sai ensi-iltansa vuonna 1920 ja kuvaukset saatiin päätökseen saman vuoden tammikuussa. Eikö 1910-luvulta muutenkaan ole muka yhtään hyvää kauhuelokuvaa? En usko, joten pitää tutkia myöhemmin asiaa.

Steven Katzin essee Draculasta (1931) on virkistävän pureva (Tod Browning on yksi lempiohjaajistani, mutta Dracula on mielestäni ehdottomasti hänen huonoimpia elokuviaan, sekä yksi latteimmista kreivistä tehdyistä elokuvista). Toisaalta Katz väittää Lon Chaneyn olleen Freaks (1932) -leffassa (tarkoittaa ehkä The Unknown [1927] -leffaa), mikä on virhe joka olisi pitänyt huomata editointivaiheessa. Ei tärkeä juttu, mutta kuitenkin. Katz ihmettelee myös Draculan muuttoa Lontooseen (esseessä Bram Stokerin Draculasta (1992), mutta onko se oikeasti niin erikoista? Kyseessä on kuitenkin viktoriaaninen aikakausi, yltäkylläisyyden ja kukoistavien kansainvälisten kauppareittien aikakausi Britanniassa. On ihan järkeenkäypää, että kreivi valitsee uudeksi kodikseen yhden suurimmista ja vaikutusvaltaisimmasta kaupungeista.

Dejan Ognjanovic puolestaan tuntuu väheksyvän pulp-kirjallisuutta (ainakin se kuulostaa siltä, kun hän kutsuu Dennis Wheatleyn romaania The Devil Rides Out (1934) sensationalistiseksi ja jaarittelevaksi pulpiksi), mutta ongelmaa ei kuitenkaan tunnu olevan pulpkauhun kanssa, koska Ognjanovic pitää Hammerin adaptaatiosta. Mikel Kovenilla on aika kova käsitys niin sanotun kidutuspornon vieroksujista: "What media pundits who got their liberal knickers in a twist over the so-called "torture porn" controversy seem to forget is that what made these films so disturbing in the first place was that they were actually pretty good". Ensinnäkin, ei siihen tarvita liberaalin leimaa jos ei pidä kidutuspornosta (eikös se yleensä ole toisin päin?). Toiseksi, tarkoittaako Koven, että huolimatta genren häiritsevistä piirteistä hän pitää siitä, ja on jotenkin väärin jos ei pidä? Minun makuni hyvä, sinun huono.

Suurin ongelmani kirjan kanssa liittyy kuitenkin spoilereihin eli juonipaljastuksiin. Ensin muistin, että 88 tekstiä 101:stä (päätin siis jättää lukematta niistä yhdestätoista elokuvasta) onnistui välttämään ansiokkaasti spoilereita (ja se ei muuten todellakaan ole vaikeaa kiertää juonenkäänteet tai loppuratkaisu), mutta muut lukijat olivat Goodreadsissa yleisten virheiden lisäksi löytäneet muitakin juonipaljastuksia. Ainakin Kuudes aisti (1999) ja The Vanishing (1988) saivat tylyn kohtelun. Tieto ensinmainitun lopusta voi kyllä laimentaa toista katselukertaa, mutta jälkimmäisen tapauksessa...

The Vanishing on voimakas kokemus kaikilla katselukerroilla, mutta ensimmäinen kerta on silti avainasemassa, minkä takia lopun paljastaminen on erityisen julmaa. Kaikki tapahtumat ennen lopun ahdistavaa oivalluksen hetkeä ovat totta kai kaikessa hienovaraisuudessaan loistavaa katsottavaa, mutta kokonaisuutena elokuva luottaa siihen, että se saa otteen katsojan kurkusta. Lopun tapahtumista ei anneta pienintäkään vihjettä, joten ei voi turvautua siihen iänikuiseen perusteluun, että on kivaa nähdä miten loppuun päädytään ja odottaa koska se tapahtuu tai ennakoidaanko sitä jotenkin (itseäni tällainen muistuttaa lähinnä uusintakatselusta tai -luvusta; Agatha Christie on tietysti joskus poikkeus jos muistaa murhaajan), ja se juuri tekee elokuvasta mahtavan. On vain yksinkertaisesti kohteliasta varmistaa, että kokonainen kokemus ei mene pilalle niiltä, jotka eivät sitä halua, vaikka itseä ei spoilerit haittaisikaan. Ei ole myöskään järkevää olettaa, että jokainen ihminen maan päällä tietää jokaisen klassikkoelokuvan tai -kirjan loppuratkaisun, koska tämä ei ole mikään ikäkysymys.

Kaikesta napinastani huolimatta pidin kyllä kirjasta, koska se osoittaa aika hyvin kauhuelokuvan kehityksen 1900-luvun alusta nykypäivään. Esseet ovat enimmäkseen hyvälaatuisia ja muutamat onnistuivat jopa innostamaan minut katsomaan uudestaan sekä pari vanhaa suosikkia että muutama sellainen leffa, joita olen tähän asti arvostanut ehkä liian vähän. Olen myös äärimmäisen tyytyväinen, että sain tietää erityisen nimen elokuville, joissa on henkisesti sekoilevia vanhoja rouvia: psycho-biddy (Wikipedian mukaan myös Grande Dame Guignol, Hagsploitation ja Hag horror). Paljon helpompaa etsiä kyseisiä leffoja, kun tietää millä nimellä se onnistuu. Kuningattareni Bette Davis on upea What Ever Happened to Baby Jane? (1962) -leffassa, mutta olen vakuuttunut, että muitakin kultakimpaleita löytyy.

__________

Osallistuu haasteisiin: Seitsemännen taiteen tarinat (Tietokirjat) ja Hämärän jälkeen

6 kommenttia:

  1. Kiitos kiinnostavasta postauksesta. Käsiteltiinkö kirjassa lainkaan japanilaiskauhua, vai oliko näkökulma jenkkipainotteinen? Olen katsonut joistain leffoista alkuperäisen japanilaisversion, ja mielestäni se hakkaa mennen tullen jenkkikopion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, pääpaino on englanninkielisissä maissa, mutta japanilaiskauhustakin löytyy muutama esimerkki: Onibaba (1964), Ringu (1998), Audition (1999) ja Ju-On: The Grudge (2003). Eli onneksi mukaan oli otettu nimenomaan alkuperäiset versiot, koska japanilaisen kauhuelokuvan tunnelmaa on aika vaikeaa kopioida angloamerikkalaiseen kulttuuriin.

      Olen itse vasta aloittelija aasialaisen kauhun saralla, mutta voin suositella lämpimästi myös listalta löytyvää korealaista A Tale of Two Sisters (2003) -leffaa.

      Poista
  2. Hmm, voinee vilkaista vaikken luultavasti ihan noin monta filmiä olekaan nähnyt.
    Samantyylisenä kirjana, British Film Institute on julkaissut kiinnostavia 100 Films -kirjoja eri aiheista, jokin aika sitten luin 100 Eurohorror Films jossa esitettiin eurooppalaisten kauhuleffojen esimerkkejä, ja valinnoissa on enemmän akateemisuutta ja halua esitellä lajityypin eri puolia joten mukana eivät aina olleet ihan kaikki ilmeisimmät filmit (vaikka niitäkin toki), ja toisaalta mukaan oli tullut vähemmän tunnettujakin filmejä, pieniä kulttileffoja yms (Suomestakin yksi, Valkoinen peura). Ja jutuissa ainakin vähän yrittivät varoa spoilereita.

    Bette Davis on hyvä myös Hush...Hush, Sweet Charlottessa, ja Joan Craword myös teki johdannaisia Baby Janesta (Strait-Jacketia on ainakin lajityypissä kehuttu), ja taisi niitä muitakin aikalaisfilmejä tulla muilla menneiden aikojen staroilla...

    Ja juu, Dracula ei kaikesta maineestaan huolimatta ole kauhean hyvä filmi (se espanjankielinen sivuversio olisi erinomainen jos olisi pidetty kaikki muu ja korvattu Draculan ja van Helsingin näyttelijät Lugosilla ja van Sloanilla).

    1910-luvulla ei ainakaan feature-mittaisia kauhuleffoja taida paljoa olla. Wegenerin Der Golem vuodelta 1920 on myös aika usein mainittu, ja teki Der Golemin myös 1915 mutta se on ilmeisesti säilynyt vain osittain.
    Muuten Der Student von Prag vuodelta 1913 taitaa olla mainittavin edustaja (en ole itse nähnyt mutta mainitaan sen verran usein että nimi on tuttu).
    Lyhytfilmeissä sen sijaan löytyy kaikenlaista kauhuun liittyvää. Meliesin Barbe-Bleuesta ainakin pidin (ja se varmaan löytyy Juutuubistakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BFI:n listausta parhaista brittileffoista olen pikkuhiljaa käynyt läpi, mutta enpä tiennyt että ovat tehneet myös kauhusta omansa. Loistavaa, pitää vilkaista! Eurooppalainen kauhu on erittäin lähellä sydäntäni ja Valkoisesta peurastakin pidin yllätyksekseni todella paljon.

      Sweet Charlottessa Davis on tosiaan myös loistava ja pidän paljon leffan tunnelmasta. Strait-Jacket on katselulistalla, koska Joan Crawford on mielenkiintoinen näyttelijä ja leffaakin on moneen otteeseen minulle suositeltu.

      Espanjankielinen Dracula pääsi kyllä yllättämään toimivuudellaan. Ostin joskus alennusmyynneistä molemmat versiot DVD-boksina, mutta pitäisikin vilkaista uudestaan jos löytyisi uudenlaisia näkökulmia versioiden vertailuun.

      1910-luku (ja osittain myös 20-luku) on tosiaan siitä hankala, että säilyneitä elokuvia ei välttämättä ole niin paljon. Nyt kun mainitsit Der Student von Pragin, niin olen tainnut sen nähdä, mutta kauhuna se ei ilmeisesti jäänyt kovin vahvasti mieleen, kun en aikaisemmin muistanut. Kuvaukseltaan oli kuitenkin mielestäni ihan onnistunut, vaikka näin jälkikäteen miettien oli muuten aika puiseva elokuva.

      Méliès'n leffoista The Kingdom of the Fairies (1903) on tehnyt tähän astisista nähdyistä suurimman vaikutuksen, mutta laitan Youtuben katselulistalleni myös Barbe-Bleuen, kiitos (kyseinen satu on yksi suosikeistani)!

      Poista
  3. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta. Minäkin siis kauhuelokuvafani (kirjallisuuden suhteen taas kauhua kuluu melko vähän nykyään), mutta on varmasti paljon katsomatta, koska en kovin usein katso leffoja. Katsoin ennen enemmän, kun oli dvd-laite, mutta sellaista ei ole meillä ollut enää vuosikausiin.

    Kiinnostaa tuo Hdcanisinkin mainitsema kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minäkin kulutan nykyään harmillisen vähän kauhua kirjallisessa muodossa (ja silloinkin turvaudun yleensä Kingiin). Mietinkin jos leffahaasteen myötä ryhdistäytyisin ja kirjoittaisin blogiin myös hiukan kauhuleffoista. Ehkä jotain listaakin olisi kiva koota jossain vaiheessa omista suosikeista tai leffoista, joita suosittelen kauhuneitsyille.

      Minultakaan ei löydy DVD-laitetta (eikä edes televisiota), mutta onneksi kannettava on sen verran iso DVD-luukkuineen, että sen ääreen on kiva käpertyä. Kirjastostakin olen pitkästä aikaa lainannut leffoja.

      Poista