18. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton VII:n tunnelmia

Koska tänään aurinko pysytteli lämmöstä huolimatta suurimmaksi osaksi pilvien takana ja olen muutaman viime päivän hyppinyt koko ajan paikasta toiseen, vietin aikaa omalla parvekkeella. Hyvät eväät ja hyvät lukemiset, niin mikäs siinä.

Maratonilla...


...luin iltamyöhään Salaista puutarhaa ja ympärillä kaupunki alkoi vähitellen hiljentyä.

...siirryin sisälle, kun edes paksu villatakki ei enää lämmittänyt, ja ennen nukkumaanmenoa edistyin klassikkohaasteen David Copperfieldissä kolmen luvun verran (sivumäärä tarkistettu omasta kovakantisesta painoksestani). Yleensä ajatukseni harhailevat äänikirjoja kuunnellessa, mutta päätin kokeilla Audiblea ilmaisen kokeilujakson verran (asensin ilmaisen sovelluksen puhelimeeni, mutta tietokoneellekin saa omansa) ja hankin tästä saadulla krediitillä Dickensin romaanin Richard Armitagen lukemana. Hienoa eläytymistä ja selkeää lausuntaa jälleen kerran.


...heräsin pilviseen sunnuntaihin ja lukaisin omenamehun ja Kansainvälisiltä markkinoilta ostamani juustorinkelin seurana Sherlock Holmesin muistelmista 'The Stock-Broker's Clerk' -novellin. Kokoelma muuten edistyy todella hitaasti, mutta parempi näin, etten paahda vain menemään, niin että suurin osa tarinoista sulautuu yhteen.

...sain luettua Salaisen puutarhan loppuun. On ansainnut klassikkoasemansa.


...olin laiska ja hain eväät Arnoldsista. Syödessäni bagelia tunnelmoin pitkästä aikaa synkän Fatale-sarjakuvan kanssa ja ihailin taas Sean Phillipsin piirrosjälkeä. Tarinaan en ole oikein vielä syttynyt, mutta vielä on kolme osaa jäljellä.


...herkuttelin donitsilla ja ihmettelin, miksen ole ennen lukenut Wonder Woman -sarjakuvia. Luin siis All-Star Comics -lehden kahdeksannen numeron, jossa oli järjettömän kömpelöiden supersankareiden jälkeen lyhyt tarina siitä, miten Wonder Woman päätyi Yhdysvaltoihin. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä Sensation Comics -lehden ensimmäiseen numeroon, jossa Wonder Womanin tarina jatkuu suoraan siitä, mihin se jäi. Luin myös muiden hahmojen tarinat, mutta niistäkään ei oikein jäänyt käteen hirveästi.

Näin, ensimmäinen maraton on nyt siis ohi. Tavoitteeni täyttyivät, eli keskityin kunnolla lukemiseen. Raportoinnissa kun kuluu yllättävän paljon aikaa, joten aion jatkaa tällä tyylillä myös tulevaisuudessa, eli somessa ja muissa blogeissa kiertelyä vasta oman urakan jälkeen. Ennen olen kirjoittanut lyhyet miniarviot luetuista, mutta tästä lähin kirjoitan kaikista kunnolliset erilliset postaukset (paitsi esim. Fatalesta kirjoitan vasta sitten, kun olen lukenut kaikki osat). Vielä en osaa sanoa, ehdinkö osallistua myös kahteen muuhun maratoniin, mutta aion kuitenkin vähintään seurata muiden lukemisia.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Luetut kirjat:
Salainen puutarha (1911) - Frances Hodgson Burnett (240 s.)
All-Star Comics #8 (1941) - William Moulton Marston ja H. G. Peter (76 s.)
Sensation Comics #1 (1942) - William Moulton Marston ja H. G. Peter (64 s.)
Fatale, Book Two: The Devil's Business (2013) - Ed Brubaker ja Sean Phillips (136 s.)

Osittain luetut:
David Copperfield (1850) (52 s.)
Sherlock Holmesin muistelmat (1893) (27 s.)

Yhteensä: 595 s.

9 kommenttia:

  1. Ooh, enpä tiennyt, että Richard Armitagekin on lukenut äänikirjoja! Hänen lukemanaan tarina kuin tarina on varmasti elämys! David Copperfieldin lukeminen kiinnostaisi allekirjoittanuttakin, kuin myös Wonder Woman-sarjakuviin perehtyminen.
    Hyvin sait sivuja kasaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Armitage on myös ollut ehdolla parissa äänikirjapalkinnossa ja tainnut voittaakin niistä yhden tai kaksi. Helpottaa huomattavasti keskittymistä, kun lukija on hyvä :) David Copperfield ainakin on ollut tähän asti hieno.

      Yllättävän hyvin tuli tosiaan sivuja kasaan, mutta sarjakuvista niistä tuleekin helposti.

      Poista
  2. Tämä on tosi mukava tapa kirjata maratonkuulumia! David Copperfield on hieno kirja, yksi lemppareitani Dickensiltä, joskin vaati oman aikansa päästä loppuun asti:D Burnettilta olen enemmän pitänyt Pikku prinsessasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, joo, en ole pitkään aikaan lukenut mitään näin paksua vanhempaa klassikkoa, ja täytyy sanoa, että ensin huokaisin syvään sivumäärää katsoessa, koska muistin, minkälaista tekstiä Dickens kirjoittaa :D Lempikirjailijani sai kuitenkin onneksi keskittymään aika pian tekstiin.

      Pikku prinsessakin kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  3. On varmasti hyvä, että löytää itselleen sopivan tekniikan maratoonaamiseen. Minulla oli nyt maratonin vetäjänä toki vähän velvollisuuskin kierrellä osallistujien blogeja ja päivittää osallistujalistaa, mutta otin sitten sellaisia 1-1,5 tunnin lukupyrähdyksiä ilman somea. Siellä saa tosiaan uppoamaan aikaa. Kiinnostavia kirjoja lukemistossasi! Luin Salaisen puutarhan joskus viime vuonna uudelleen (lapsena luin sen useaan otteeseen). Se on kyllä säilyttänyt kiehtovuutensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, some vie tosiaan yllättävän paljon aikaa ihan muutenkin, vaikka sanoisi itselleen, että tarkistan ihan äkkiä vielä tämän ja tämän :D

      Salainen puutarha on tosiaan kiehtova.

      Poista
  4. Kiva postaus. Minulla jäi tämä eka maraton lomareissun vuoksi väliin, mutta onneksi seuraava on pian edessä. Hieno valinta klassikkohaasteeseen. Minäkin juuri aloittelin omaani, Kolmea muskettisoturia. Tuo Dickens kiinnostaa myös...sain juuri Helmet-haasteen sankaritarinakohtaan vinkin Kahdesta kaupungista. Dickensin kerrontaan syventyminen olisi juuri omiaan näin kesäloma ratoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, onneksi tosiaan on vielä maratoneja :) Muistan, että Kolmesta muskettisoturista jäi mieleen pitkäveteisyys ja miehiset miekkojen kalistelut, mutta toivottavasti sinä pidät siitä enemmän :D Onnea matkaan!

      Kaksi kaupunkia on muuten yksi suosikeistani Dickensiltä, eli ehdottomasti komppaan tuota vinkkiä. Ainakin itselleni se oli erittäin tunteikas lukukokemus ja mielenkiintoinen katsaus Ranskan vallankumoukseen.

      Poista
  5. Maratonissa on naistenviikkoonkin sopivia kirjoja. Kiva, että ilamoittauduit naistenviikkohaasteeseen. Voit linkittää siihen liittyvän juttusi tiistaiaamun koontijuttuuni Tuijata) :)

    VastaaPoista