Kaukametsän pakolaiset (Kaukametsä #1) - Colin Dann (1979)

The Animals of
Farthing Wood
303 s.

You domesticated creatures are blinded by humans' generosity. They feed you, groom you, give you a home. You don't notice their faults. Now we wild animals are different. We observe human ways from a distance, and we understand them better. Animals, and their needs, are of little consideration when they conflict with their own. That's always been the way of it, and it won't alter.

Kun olin lapsi, Kaukametsän pakolaiset oli yksi suosikkisarjoistani. Jumitin uskollisesti sohvalla aina uuden jakson tullessa televisiosta. Sarja on kuitenkin siitä erityinen, että se ahdisti välillä suunnattomasti (enkä ole ainoa, jolle se on tästä syystä jäänyt mieleen). Vaikka tapahtumien tarkka kulku sinänsä on jo unohtunut suurimmaksi osaksi, en ole ikinä unohtanut sarjan aikaansaamia tunteita. Välillä olin suunnattoman raivoissani ihmisten typeryydestä, välillä itkin lempihahmojen kuolemaa. Parista kohtauksesta järkytyin oikein kunnolla.

Rekisteröin vasta jokin aika sitten, että sarja perustuu kirjaan. Aluksi olin innoissani, mutta muutaman sekunnin päästä mietin onko minusta siihen. Entä jos silmät putoavat päästä kaikesta itkemisestä tai masennun kuukaudeksi eteenpäin?

Noh, hengitin syvään ja päätin rohkaistua.

Juonihan tässä on hyvin simppeli: Kaukametsää aletaan tuhota, joten siellä asuvat eläimet päättävät lähteä yhteiselle pakomatkalle kohti White Deer Park -luonnonsuojelualuetta, josta sieltä palannut rupisammakko innokkaasti kertoo. Koska Kaukametsän pakolaiset kuuluu seitsemänosaiseen Kaukametsä-sarjaan, voi tästä päätellä eläinten pääsevän määränpäähänsä. Juju onkin siinä, mitä matkan varrella tapahtuu. Pääsevätkö kaikki yhtenä kappaleena perille?

Täytyy sanoa, ettei kokemus ollut yhtä tunteellinen kuin animaation kanssa. Eräs verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi syöpynyt kohtaus, jonka muistan myös sarjasta parhaiten, sai hetkeksi hätkähtämään, mutta vain koska muistin miltä se näytti sarjassa. Kaikki eläimet ovat tietysti erilaisia käytökseltään ja asenteeltaan, mutta koin saavani otteen ainoastaan niin sanotuista johtajaeläimistä ja ehkä niiden lisäksi kyykäärmeestä. Tämän vuoksi jännitystä ei ollut nimeksikään. Moottoritien ylitys sai sentään vähän sydämen pamppailemaan.

Jännitystä tärkeämpi osa-alue onkin mielestäni sen todistaminen, miten eläimet ylittävät esteitä yhteistyöllä ja lupaavat olla satuttamatta tai syömättä toisiaan pakomatkan aikana. Ketään ei jätetä pulaan, vaan tavoitteena on auttaa heikompia ja pyrkiä saamaan kaikki turvallisesti perille. Luonnonsuojelualue häilyy taustalla paratiisina, joka motivoi ottamaan vielä yhden askeleen.

Ihmiset ovat eläimille niin vihollisia, suojelijoita kuin vähän outoja tyyppejäkin, joilla on outoja tapoja. Ihmiset haluavat tehdä naapurinsa kateelliseksi hienolla uima-altaalla tai muilla hienouksilla ja potkivat lemmikkejään, mutta perustavat myös luonnonsuojelualueita ja sammuttavat metsäpaloja. Ihmisten negatiivisia puolia ei siis ole liioiteltu, ja hyvät puolet tasapainottavat sen verran, ettei kirjasta nyt ihan niin paljon masennu mitä luulisi.

Vaikka en ihan samanlaista kokemusta kirjasta saanutkaan kuin sarjasta, objektiivisesti katsottuna Kaukametsän pakolaiset on tärkeä kirja jokaisen lapsiperheen kirjahyllyyn. Se saa toivottavasti arvostamaan luontoa ja sen monimuotoisuutta sekä miettimään, minkälainen toiminta on luonnossa hyväksyttävää (esim. itse en näe kettujahtia millään tasolla jalona urheilulajina) ja minkälaisia vaikutuksia elintilan katoamisella on lajien säilymisen kannalta.

Lukemastani Egmontin kustantaman painoksen lopusta löytyy myös lyhyt Dannin haastattelu, ohjeet oman pihan muuttamiseen eläimille suotuisammaksi sekä testi, josta selviää pääseekö lukija turvallisesti eläinten mukana White Deer Parkiin.

__________

Osallistuu haasteeseen:  Ajattomia satuja ja tarinoita