 |
| The Secret Garden 306 s. |
The Secret Garden was what Mary called it when she was thinking of it.
She liked the name, and she liked still more the feeling that when its
beautiful old walls shut her in no one knew where she was. It seemed
almost like being shut out of the world in some fairy place. The few
books she had read and liked had been fairy-story books, and she had
read of secret gardens in some of the stories. Sometimes people went to
sleep in them for a hundred years, which she had thought must be rather
stupid. She had no intention of going to sleep, and, in fact, she was
becoming wider awake every day which passed at Misselthwaite.
Salainen puutarha on yksi lastenkirjallisuuden tunnetuimmista ja rakastetuimmista klassikoista, enkä pane yhtään vastaan. Ymmärrän hyvin, miksi Maryn kasvutarina ihastuttaa. Maryn elämän alkutaipale Intiassa ei ole kaikkein auvoisin. Tytön vanhemmat eivät huomioi lastaan, joten palvelijoiden vastuulle jää tämän kasvatus, mutta se jää retuperälle, joten Marysta tulee itsekäs ja suoraan sanottuna ärsyttävä.
On kuitenkin hyvä ymmärtää, että jos ei koskaan opeteta, ettei aina saa mitä haluaa, niin asennevammahan siitä tulee. Toisten tunteiden huomioon ottaminen jää vieraaksi, eikä oma onnellinen asema merkitse mitään, vaan toisia on ikään kuin lupa kohdella kuin roskaa. Ei ole lapsen vika, jos vanhemmat eivät osaa tai tajua. Pettymysten käsittely pitää opetella jo alusta lähtien, eikä tämän ymmärtämiseen tarvita omia lapsia.
Mary saa kuitenkin mahdollisuuden muuttua, kun hän jää koleran takia orvoksi ja saa lopulta kodin yorkshirelaisesta Misselthwaiten kartanosta. Ystävällinen Martha-piika ei anna happamen tytön lannistaa, ja kun Mary saa kuulla salaisesta puutarhasta, joka on monia vuosia sitten lukittu ja avain haudattu, Mary alkaa kuumeisesti etsiä paikkaa. Pikkuhiljaa raikas ilma ja kartanon mielenkiintoiset ihmiset alkavat muuttaa tytön luonnetta, ja salaperäinen öinen itku tuo Maryn päiviin jotain, mikä muuttaa täysin siinä mukana olevien elämän.
Vaikka en itse puutarhaihminen olekaan (ja siten puutarhakuvaukset tai kukkienkasvatuspuheet eivät kiinnostaneet), arvostan luontoa äärettömän paljon. Salainen puutarha on kirja, joka ei saarnaa, mutta on selvää mitä mieltä Burnett on maalaisilmasta. Tosin positiivisen ajattelun voima ei taida ihan niin tehokas olla, mitä tässä annetaan ymmärtää. Hieman jäi häiritsemään taikaosuus ja lääketieteen vähättely, sekä samoin Intian jatkuva kritisointi. Englannin maalaisilma on eittämättä raikas, mutta ei se nyt todellakaan maailman ainoa vaihtoehto ole.
Salainen puutarha on kuitenkin miellyttävälukuinen, hyväntuulinen, lämminsydäminen, vilpitön, ehkä hyvällä tavalla vähän siirappinenkin ja tosiaan onneksi saarnoista vapaa. Hienoja kuvituksiakin löytyy vaikka millä mitalla, mutta valitettavasti lukemassani painoksessa Robert Ingpen saa terveetkin ihmiset näyttämään hapsutukkaisilta ja haudasta nousseilta.
Ehkä tärkein opetus, jos sellaisen haluaa tästä etsiä, on rakkauden tärkeys. Rakkaus puolisoon on tietysti ihan kiva juttu, mutta sitä ennen rakkaus kohdistuu muihin ihmisiin tai asioihin, ja se on kaiken alku. Aina ei voi ajatella positiivisesti, eikä positiivinen ajattelu ratkaise kaikkea, mutta peruskunnioitus ja rakkaus elämää kohtaan tekevät kaikkien elosta tällä pallolla vähän helpompaa, koska ne saavat huolehtimaan ympärillä olevista asioista. Kannattaa myös muistaa, että kun kunnioittaa ja rakastaa terveellä tavalla myös itseään, on helpompaa siirtää tunne myös muihin ja ymmärtää muita kanssaihmisiä.
__________
Tähän päättyy Kirjojen pyörteissä -blogin Ajattomia satuja ja tarinoita -haaste. Vähän jäi harmittamaan, etten ehtinytkään lukea enempää, mutta toisaalta tapanani on ollut ennen haastettakin lukea aina silloin tällöin lastenkirjallisuutta, enkä aio koskaan luopua tavasta. Blogini ikuisuushaasteessakin on vielä tyhjiä kohtia, joten toivottavasti pääsen pian täydentämään niitä. Joitain lastenkirjoja nostan esille myös Uudelleen luettua -haasteen merkeissä, koska haaveilen esim. H. C. Andersenin satujen uusintaluvusta. Tällä kertaa kuitenkin tämän haasteen osalta saldoni jäi kolmeen. Kaikista pidin, vaikka mikään niistä ei ihan saavuttanutkaan sydäntäni.
Karhu nimeltä Paddington (Paddington #1) (1958) - Michael Bond
Salainen puutarha (1911) - Frances Hodgson Burnett
Kaukametsän pakolaiset (Kaukametsä #1) (1979) - Colin Dann
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti