Tervetuloa, ikävä - Françoise Sagan (1953)

Bonjour Tristesse
113s.

Hymyilin.  Hän istuutui viereeni ja sydämeni alkoi lyödä kovaa, kumeasti, siksi että hänen kätensä oli sattunut sipaisemaan olkaani.  Viikon aikana Cyril oli koettanut opettaa minulle purjehdustaitoa merellä ja näillä retkillä olimme monta kertaa vaipuneet toistemme syliin, mutta kertaakaan en ollut tuntenut itseäni millään tavoin levottomaksi.  Tänään ei kuitenkaan tarvittu muuta kuin kuumuus, minun uinahdukseni ja hänen vastentahtoinen hyväilynsä ja jokin sisimmässäni alkoi hiljaa särkyä.

    Käänsin pääni häneen päin.  Hän katsoi minuun.  Aloin tuntea hänet: hän oli tasapainoinen ja ikäisekseen epätavallisen hyveellinen.  Siksi häntä järkyttikin meidän kolmen ihmeellinen perhe-elämä.

Seitsemäntoistavuotias Cécile asuu Ranskan Rivieralla 40-vuotiaan Raymond-isänsä kanssa, jonka nuoret tyttöystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin.  Nyt kierroksessa on menossa  yksitoista vuotta nuorempi Elsa, mutta rauhaa tulee häiritsemään älykäs ja sivistynyt Anne Larsen.

Cécile on elämäntavastaan huolimatta vasta teini-ikäinen, ja se näkyy.  Tyttö on vastenmielisen itsekäs kiukuttelija, joka pitää mykkäkoulua rangaistakseen ihmisiä, vaikka nämä eivät olisikaan tehneet mitään väärää.  Väärinkäsityksiä ja kaunoja syntyy tyhjästä, eivätkä aikuiset pysty ratkaisemaan tilannetta vaan ovat voimattomia.  Cécilen isä kohtelee tätä aikuisena, mutta tytön kypsymättömyys tulee esiin kun kaikki ei menekään tämän tahdon mukaan.  Rajojen puute johtaa lopulta tragediaan, mutta hyväksyykö hämmentynyt Cécile lopulta todellisen luonteensa ja ikänsä?

Tervetuloa, ikävässä on höyhenenkevyttä ranskalaisuutta, seitinohutta intohimoa ja pistävää paheksuntaa.  Se on tarina siitä, miten joskus tietää sisimmässään jonkun ihmisen tarkoittavan pelkästään hyvää ja jonka olemassaolo itse asiassa tasapainottaa, mutta ymmärtämys tulee liian myöhään.  Se on myös tarina pinnallisista mielikuvista, joihin tarttuu hädissään kun asiat uhkaavat muuttua.  Mielikuvista ei pysty luopumaan, koska tilannetta ei halua tarkastella objektiivisesti jokaisen kannalta.  Manipulointi ulottuu jokaiseen, josta on hyötyä, ja ihmisten herkkyyttä aliarvioidaan pahasti.

Mielenkiintoista jännitettä tulee myös siitä, kun boheemi elämäntyyli kohtaa sovinnaisen porvarillisuuden.  Romaani on katkeran melankolinen ja terävänäköinen, joten on aika hämmästyttävää että se julkaistiin Saganin ollessa vasta 18-vuotias.  Tunteita ei kukaan kerro suoraan ja Cécilen isä sekä Anne ovat yhtä ohuita kuin Cécilen käsityskin heistä.  Isä Raymond on paikalla, mutta vaikuttaa toisinaan yhtä eksyneeltä ja hämmentyneeltä kuin Cécilekin.

Sagan ei kuvaa paljoa ympäristöä, mutta Riviera tulee silti hienotunteisesti iholle.  Kimmeltävä meri, aamiaisen pirskahtelevat appelsiinit, hellästi paahtava aurinko, leppoisa merituuli.  Kirja sai kaipaamaan paikkaa, jossa en ole edes ikinä ollut, ja toivomaan jonkun antavan lainaksi huvilan, josta on näkymä alas turkoosille merelle.  Tervetuloa, ikävä oli aluksi lähellä tuottaa pettymyksen, mutta sitten totuin lempeän hienostuneeseen proosaan ja siihen, että rivien välistä voi tulkita paljon.  Kirja sopii myös täydellisesti helteiseen kesäpäivään.  Silloin kun tuuli on olematonta ja hikinen iho tarttuu lakanoihin.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Vive la France!