Punainen neilikka (Punainen neilikka #1) - Emmuska Orczy (1905)

The Scarlet Pimpernel
264 s.

    "Monsieur," he [the young Vicomte] said, prefixing his little speech with an elaborate bow, and speaking in broken English, "my mother, the Comtesse de Tournay de Basserive, has offenced Madame, who, I see, is your wife.  I cannot ask your pardon for my mother; what she does is right in my eyes.  But I am ready to offer you the usual reparation between men of honour."    The young man drew up his slim stature to its full height and looked very enthusiastic, very proud, and very hot as he gazed at six foot odd of gorgeousness, as represented by Sir Percy Blakeney, bart.

    "Lud, Sir Andrew,"  said Marguerite, with one of her merry infectious laughs, "look on that pretty picture - the English turkey and the French bantam."

    The simile was quite perfect, and the English turkey looked down with complete bewilderment upon the dainty little French bantam, which hovered quite threateningly around him.

Vuosi on 1792 ja Ranskan vallankumous riehuu Pariisissa: aristokraatteja vainotaan ja päitä putoilee.  Salaperäinen Punainen neilikka auttaa liigansa avustuksella lukuisia aristokraatteja välttämään giljotiinin, ja jättää jälkeensä kortin varustettuna punaisen neilikan kuvalla.  Ranskan viranomaiset kiinnostuvat myös naamioitumisen mestarista, ja Chauvelin aloittaa jahdin joka vie Pariisista Englannin rannikolle sekä Lontoon salonkeihin.

Populaarikulttuurissa on lukuisia viittauksia Punaiseen neilikkaan, ja joidenkin historiallisten henkilöiden liikanimet perustuvat romaaniin.  Esimerkiksi apartheidiin vastustajaa Nelson Mandelaa kutsuttiin Mustaksi neilikaksi, koska tämä turvautui lukuisiin valeasuihin pakoillessaan poliisia.  Ruotsalainen diplomaatti Raoul Wallenberg puolestaan sai innoituksensa suoraan eräästä Punaisen neilikan elokuvaversiosta pelastaessaan Unkarin juutalaisia toisen maailmansodan aikana.

Romaani ilmestyi ensin näytelmänä, jonka Lontoon ensi-ilta oli vuoden 1905 alussa.  Toisin kuin kaksi vuotta aiemmin kantaesityksessä Nottinghamissa, yleisö otti näytelmän innostuneesti vastaan, joskin kriitikot suhtautuivat siihen nuivasti syyttäen sitä muun muassa vanhanaikaisuudesta.  Punaisesta neilikasta tuli lopulta yksi Englannin suosituimmista näytelmistä, jota esitettiin yli kaksituhatta kertaa.  Orczy muokkasi tarinan romaaniksi, josta niin ikään tuli huippusuosittu.

Suosiota ei ole vaikea ymmärtää.  Romaani on klassinen esimerkki sympaattisen vanhanaikaisesta seikkailutarinasta, jossa on juonitteluja ja vauhdikkaita takaa-ajoja.  Veijarimaisuus ja pilke silmäkulmassa hymyilyttävät, varsinkin yllä olevan lainauksen kohtauksessa.  Loppuratkaisun tietenkin arvaa jo ennen ensimmäisenkään sivun lukemista (eihän sankari voi kuolla!), mutta jännite pysyy silti hyvin yllä kun lukija jännittää miten sankari ratkoo kunkin tilanteen.

Tosin Orczylla on mielenkiintoinen tapa lähestyä itse sankaria, sillä Punaisen neilikan todellinen henkilöllisyys pysyy salassa pitkälle yli puolenvälin.  Ratkaisu tuo tarinaan vielä ylimääräistä jännitystä, kun suurta paljastusta odottaa innoissaan.  Pakko kuitenkin myöntää, että aavistelin jotain siinä vaiheessa kun Orczyn henkilögalleria näyttää keskittyvän epäilyttävän paljon vain muutamaan potentiaaliseen naamiosankariin.

Miehisissä seikkailutarinoissa on yleensä totuttu näkemään naiskauneutta lähinnä statistin roolissa, mutta näyttelijätär Marguerite St. Just on yhtä lailla aktiivinen tekijä kuin Punaisen neilikan liigakin.  Eri asia sitten, onko Marguerite mukana oikeasti ratkaisemassa tilanteita, mutta naisen suuri osa tarinassa oli silti positiivinen yllätys.  Paronitar Orczy sympatisoi melkoisesti aristokraatteja ja kuvaa vallankumoukselliset yksinomaan verenhimoisina roistoina, mutta Marguerite osoittaa myös sen, että niin sanotuille tavallisillekin ihmisille on sijansa.

Erityisesti Margueriten pohdinnoissa näkyy jossain määrin se, miten Orczy on saanut venytettyä näytelmän romaaniksi, ja rakkaushöpinätkin käyvät välillä turhan pitkiksi.  Punainen neilikka on kuitenkin erittäin viihdyttävä seikkailu, joka olisi itse asiassa hauska nähdä näyttämölläkin.  Jatko-osat eivät aikoinaan olleet enää niin suosittuja, mutta lukisin silti mielelläni lisää liigan seikkailuja.  Naamiosankareissa on vain sitä jotain, kuten on nähty Zorron, Batmanin ja muiden oikeuden puolustajien kohdalla.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Klassikot