 |
| La Maison de Claudine 158 s. |
Puutarhasakset louskuttelevat nokkaansa puutarhoissa. Vaikka sulkisitte minut pimeään huoneeseen, tuo ääni toisi sinne kaiken uhallakin huhtikuun auringon, joka pistelee ihoa ja on petollinen kuin tuoksuton viini. Sen mukana tulee sisään leikatun aprikoosipuun mehiläistuoksu ja samalla jonkinlainen ahdistus, johonkin lapsuudenaikaiseen pieneen sairauteen liittyvä levottomuus: nuo sairaudet itävät, venyvät hieman pitkiksi, paranevat jonakin aamuna, tulevat takaisin illalla... - - Puutarhasaksien louskutus, kovanokkaisten lintujen kuiva vuoropuhelu... Ne puhuvat puhkeamisesta, varhaisesta auringonpaisteesta, otsan poltosta, kylmästä varjosta, tiedottomasta vastenmielisyydestä, petetystä lapsellisesta luottamuksesta, epäluulosta, uneksivasta surumielisyydestä...
Elokuvien ystäville Coletten (1873-1954) nimi voi olla tuttu Gigistä (1958) ja Chéristä (2009), mutta itse tutustuin ensin kirjailijaan yksityishenkilönä muutama vuosi sitten Judith Thurmanin kirjoittaman elämäkerran kautta. Päällimmäisenä Sidonie-Gabrielle Colettesta jäi kuva rohkeasta naisesta, joka halusi monen muun tavoin toteuttaa itseään välittämättä sen ajan sukupuoleensa kohdistuvista odotuksista. Tätä samaa teemaa käsittelee suurin osa naisen tuotannosta rakkauden ilojen ja surujen sekä luontokuvausten lisäksi. Pelkäsin aluksi että kirjailijan elämä osoittautuisi kiehtovammaksi kuin itse kirjat, mutta toisin kävi.
Claudinen koti on astetta hämmentävämpi tapaus. Coletten tuotannossahan on paljon omaelämäkerrallisia elementtejä (esim. La Vagabonde perustuu tämän omiin avioeron jälkeisiin kokemuksiin varieteetanssijattarena), mutta tämän luokittelin nyt kokonaan muistelmateokseksi. Sellaiseksi se on varmaan alunperin tarkoitettukin (kirja on käännetty englanniksi sekä nimillä Claudine's House että My Mother's House), vaikka nimi hämääkin aika lailla. Claudine nimittäin viittaa Coletten Claudine-sarjaan, jota julkaistiin aluksi tämän aviomiehen nimissä, ja jonka suosio kismitti Willyä melkoisesti. Onneksi myöhemmin kunnian sai asianmukaisesti sen ansaitseva henkilö.
Noh, pakkaa sekoittaa vielä se, että tämä sopisi täydellisesti sarjan ensimmäiseksi romaaniksi. Claudinen hahmossa ja elämässä on nimittäin paljon yhtymäkohtia Coletten elämään, joten Claudinen koti voisi hyvin kertoa myös Claudinen kasvamisesta Ranskan maaseudulla eläinlauman sekä omalaatuisten vanhempien ja sisarusten keskellä. Kyse taitaa olla vain siitä, minkä tulkinnan lukija itse haluaa valita.
Teos ei missään nimessä ole kronologinen kertaus Coletten lapsuudesta (eihän kukaan muista joka ikistä tapahtumaa ja vielä niiden järjestystä), vaan koostuu melkeinpä novellien kaltaisista pätkistä, joissa päähenkilöinä on vanhemmat, sisarukset, eläimet tai jokin kylässä asuvista persoonallisuuksista. Raikkaasti ja herkästi kirjoitettu kuvaus lapsuuden huolettomuudesta vaihtuu lopussa aikuisuuden melankoliaan, mutta säilyttää lämminsydämisyytensä ja viattomuutensa Coletten oman lapsen hahmossa.
Kirjan kauneimpia kohtia ovat muun muassa ullakolta kuuluvien askelten arvoituksen tutkiminen, ja kun kuvataan Coletten isosiskon pakkomiellettä lukemiseen (ja jonka pitkien hiusten kampaaminen muuten aiheuttaa äidille harmaita hiuksia). Kuinkahan moni meistä tunnistaisi itsensä siitä, kun on pakko illalla lukea vielä yksi sivu toisensa jälkeen, kunnes havahtuu siihen että on aamu ja kynttilä on palanut loppuun?
* * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti