 |
| A Hell of a Woman 192 s. |
Ovi lennähti auki kun olin vielä hakkaamassa sitä. Silmäisin kerran rouvaa ja siirryin nopeasti taemmaksi. Tämä ei ollut se nuori, kärsivän näköinen typy, jonka olin nähnyt kurkistavan verhojen raosta. Tämä oli vanha harppu, jolla oli kotkannenä ja lähekkäin olevat, ilkeät pienet silmät. Hän oli seitsemissäkymmenissä - en ymmärrä miten kenestäkään voi tulla niin ruma alle seitsemässäkymmenessä vuodessa - mutta hän näytti hyvin terveeltä ja reippaalta. Hänellä oli mukanaan raskas keppi ja minusta vaikutti siltä, että hän oli aivan valmis käyttämään sitä. Minuun.
Thompsonin kaunistelemattomiin pulp-romaaneihin on ilmeisesti vaarassa jäädä koukkuun. Tämän ahmin muutamassa tunnissa kandikirjoittelutauon aikana, ja seuraavaa tekisi jo mieli hypistellä. Lyhyt sivumäärä on ainoastaan hyväksi, koska henkilöihin pääsee hyvin sisälle jo siinä ajassa, eikä enemmän tai vähemmän psykoottisen päähenkilön ajatuksissa haluaisi viipyä yhtään sen kauempaa. Siinä missä Tappaja sisälläni -romaanissa keskitytään Lou Fordin kamppailuun rikosvyyhdistään selviämiseen, Frank 'Dolly' Dillonin tarina on enemmänkin kertomus miehen romahduksesta rikosten seurauksena.
Dolly kauppaa kaikenlaista roinaa ovelta ovelle, ja työskentelee samalla myös perintämiehenä samalle yritykselle. Eräänä iltana työkeikalla Dillon tutustuu arvoitukselliseen Mona Farrelliin, joka asuu 'vanhan harpun' luona. Kuten Lou Fordinkin tapauksessa, naisen tapaamisesta alkaa alamäki. Dillonilla vain sattuu olemaan enemmänkin ongelmia naisten kanssa, sillä tämän vaimo Joyce ei ole niitä kaikkein herttaisimpia. Pian käykin selväksi, että naiset tuntuvat olevan Dillonin heikko kohta, ja aina syypäitä miehen kovaan onneen. Vai onko asia sittenkään niin yksinkertainen?
Tarina etenee jälleen vauhdilla, ja Thompson on päässyt häiritsevän hyvin epämiellyttävän Dillonin pään sisälle. Ainoastaan loppukappale on lievästi sanottuna kaoottinen ja vaikealukuinen. Alunperin teksti oli kahtena erillisenä palstana, joka olisi sopinut mainiosti tunnelmaan ja olisi ollut myös looginen, mutta kustantaja päättikin sitten sekoittaa kaksi tekstiä keskenään kursiivina ja normaalina fonttina. Thompson ei syystä pitänyt muutoksesta, joten on parasta yrittää lukea kappale niin kuin se oli alunperin tarkoitettu.
* * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti