8. helmikuuta 2013

Tapahtumapaikkana Duma Key - Stephen King (2008)

Duma Key
689 s.
Enimmäkseen kuuntelin aaltojen huokailua, joka muistutti kovasti ison, nukkuvan eläimen hengitystä, ja katselin lasiseinän läpi  merelle.  Big Pink oli sen verran korkealla, etten nähnyt rantaa sieltä missä istuin melko syvällä olohuoneessa.  Nojatuolista näkyvyys oli kuin olisin ollut öljytankkerissa, joka kyntää Venezuelan ja Galvestonin väliä.  Taivaankannelle oli hiipinyt auer.  Se himmensi auringonpaisteen kirkkaat neulanpistot vedenpinnassa.  Vasemmalla oli kolme palmua siluettina taivasta vasten.  Niiden lehdet kahisivat kevyessäkin tuulenhenkäyksessä.  Ensimmäisten tapaturman jälkeisten hapuilevien piirrosteni aiheet.  Ei näytä Minnesotalta, Tom Riley oli sanonut.

Eipä heti tule mieleeni Floridaa kesympää paikkaa.  Niin kuin King tässä ilmaisi, se vaikuttaa lähinnä vastanaineiden ja puolikuolleiden valtaamalta.  Ja ehkä Hemingwayn kaksoisolentojen.  King saa kuitenkin tästä leppoisan aurinkoisesta paratiisista vähemmän rauhoittavan omalla vakuuttavalla tyylillään.  Teos on ensimmäinen kirjailijan kirjoittama teos Floridasta, jossa tämä asuu osan vuodesta vaimonsa kanssa.  Edgar Freemantlen kautta King pohtii vakavan onnettomuuden jälkimaininkeja, eli miten haastavaa siitä on toipua, mutta miten se on kuitenkin mahdollista määrätietoisuuden ja läheisten tuen avulla.

Freemantle on rakennusurakoitsija, joka joutuu työpaikallaan nostokurjen runtelemaksi.  Tämän toinen käsi amputoidaan, ja pinnakin on erittäin kireällä.  Vaimo Pam hakee avioeroa, koska ei kestä paineita ja alituista raivonpuuskien pelkoa.  Elämä näyttää saavan huomattavasti enemmän rauhaa ja raivo pikkuhiljaa laantuu, kun Edgar päättää vuokrata vaaleanpunaisen talon kauniilta Duma Keyn saarelta.  Ensin päivät täyttyvät maalausharrastuksesta ja toipumiseen keskittymisestä, mutta pikkuhiljaa tulee tunne siitä, ettei Edgar tullut saarelle sattumalta.

Juuri tästä painostavasta tunteesta pidin.  Siitä kuumottavasta olotilasta, joka ei johdu lämpötilasta, vaan siitä että joku tarkkailee koko ajan nurkan takaa ja alkaa pikkuhiljaa ohjailemaan tekemisiäsi.  Silloin mereltäkään tuleva tuulenvire ei tunnu vilvoittavalta, vaan se tuo mukanaan lähinnä kylmiä väreitä ja kalmanhajua.  Edgarin uusi ystävä Wireman sekä apulainen Jack tuovat sympaattisen lisänsä henkilögalleriaan, puhumattakaan teräsmummo Elizabeth Eastlakesta, jonka maailma kuitenkin sumenee koko ajan enemmän Alzheimerin takia.  Luovuuden ja taiteen aihepiiri oli myös itselleni todella antoisaa, koska muistan vielä millaista oli unohtua paperi- ja värimyllerrykseen moneksi tunniksi.  Lopulta havahtui siihen polttavan nälän tunteeseen, koska oli unohtanut syödä.

Vaikka periaatteessa kirja onkin taattua Kingin laatua, tarina tuntuu väkisinkin ihan liian pitkitetyltä.  En osaa sanoa, parantuisiko tarinan tasapaino varsinaisesti typistyksestä, mutta keskivaiheilla koin silti aika puuduttavaa tyhjäkäyntiä.  Silti oli taas ilahduttavaa saada Kingin kirja käteen ja kadota siihen maailmaan joksikin aikaa.  On ihan mahtavaa, että jollain on sellaiset tarinankerronnan taidot, että viimeiset parisataa sivua on pakko lukea yhdeltä istumalta suorastaan hiki otsassa, koska ei malta jättää mitään enää seuraavaan päivään.  Kunnon kauhuelementeillä tässä ei varsinaisesti leikitelty kuin enimmäkseen vasta loppupuolella, mutta siinäkin King päästi mielikuvituksensa laukkaamaan oikein kunnolla.  Miten ihmeessä kaksoset voivatkin olla niin pelottavia?  En ymmärrä.

* * *

Osallistuu haasteeseen:  Kirjallinen maailmanvalloitus (Florida)

6 kommenttia:

  1. Voi että minä pidin Duma Keystä! Se oli ihan mahtava! Minä en edes huomannut mitään keskivaiheen hyytymistä. =D Nautin ja nautin ja vielä kerran vain nautin suunnattomasti tämän kirjan lukemisesta, noin pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin itse ehkä jotain muuta, vauhdikkaampaa tai jotain erilaisempaa kenties, en tiedä. Mutta hyvä kirja joka tapauksessa, ja King on ihan paras lukijan koukuttamisessa :)

      Poista
  2. Hei Suvi! Sulle on haaste blogissani!

    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2013/02/haaste-ja-tunnustuksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vastaan siihen mahdollisimman pian :)

      Poista
  3. Huh, kaksoset tosiaan ovat pelottavia! Eikä vesi elementtinä jää kovin kauas kakkoseksi. Mahtava kirja, pidän kovasti Kingin (suosikkini aina ja ikuisesti) tyylistä rakentaa kulissit hitaasti pystyyn ja räväyttää sen jälkeen kauhu ja pahuus kasvoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kaksoset ovat lähes poikkeuksetta herkkua myös kauhuelokuvissa :D King on minunkin suosikkini juuri tuon kärsivällisen maailman rakentamisen takia, ja henkilötkin tuntuvat aina realistisilta, olivat sitten kuinka hulluja tahansa. Yliluonnollinenkin tuntuu aina ihan mahdolliselta ja luonnolliselta osalta tarinaa.

      Poista