Yksinäisessä paikassa - Dorothy B. Hughes (1947)

In a Lonely Place
250 s.

Oli hyvä seistä siellä kallioniemekkeellä jolta avautui näkymä iltaiselle merelle usvan noustessa kuin pitsiharso sivelemään hänen kasvojaan.  Tässä oli jotain samanlaista kuin lentämisessä:  tunne että kohoaa korkealle mitättömän maan yläpuolelle, on osa ilman kesytöntä vapautta.  Niin ikään tunne että on usvan ja pilvien ja tuulten tuntemattoman ja oudon maailman sisäänsä sulkema.  Hän oli pitänyt lentämisestä yöllä; hän oli kaivannut sitä sen jälkeen kun sota oli romahtanut kasaan ja kuivunut kokoon.  - -  Tässä oli hiven samaa, kun katseli alas taivaanrannasta kohti maata loputtomiin vyöryvää valtamerta; täällä korkealla rantatien yläpuolella jolla liikenne valokiiloineen virtasi eteenpäin.  Rantatalojen ääriviivat polveilivat taivasta vasten mutta eivät peittäneet näkyvistä hiekan kalpeaa autiutta, sen takana levittäytyvän ulapan pimeää ulottuvuutta.

En olisi ehkä koskaan tiennyt tämän kirjan olemassaolosta, jos en pari vuotta sitten olisi nähnyt Nicholas Rayn samannimistä elokuvaa vuodelta 1950.  Alkuperäisteos muistuttaa Jim Thompsonilta tähän mennessä lukemiani kirjoja, mutta erona on tietenkin kirjailijan sukupuoli, joka tällaisissa tarinoissa taitaa olla harvinaisuus.  Tässä on samanlaista tunnelmaa kuin Raymond Chandlerin ja kumppaneiden kovaksikeitetyissä, mutta tarina koetaan rikollisen silmin, jonka ympärillä verkko kiristyy ja lukija saa jännittää koska heppu jää kiinni vai jääkö ollenkaan.

Tämä rikollinen on Dixon "Dix" Steele, joka asuu tuttavansa asunnossa tämän oleskellessa Rio de Janeirossa.  Steele saa sedältään säännöllisesti rahaa, jonka turvin Steele yrittää kirjoittaa romaania.  Lukijalle on kuitenkin jo heti alusta selvää, että miehen mielenterveys on aivan liian hujan hajan, jotta kirjoittamisesta tulisi yhtään mitään.  Päivät täyttyvät dinereissä syömisestä, naisten väijymisestä, kauniin naapurin pyydystämisestä, kaupungilla vaeltelusta sekä sanomalehden etusivun uutisten vahtaamista.

Siinä missä elokuvassa Steelellä on räjähtävä temperamentti, Hughes keskittyy päähenkilönsä hiljaisen uhkaavaan olemukseen.  Nuorehko ja tavallisen näköinen mies ei jää edes silminnäkijöiden mieleen.  Steelestä tulee välillä uhkarohkea, ja keksii korttitalon alkaessa sortua aina selityksiä miten asiat tulevat järjestymään.  Kyyneleitäkin tämä alkaa vuodattaa kun pää tuntuu räjähtävän ärsytyksestä ja ahdistuksesta, mutta ne eivät tunnu aidoilta vaan pusertuvat melkeinpä automaattisesti kyynelkanavista.  Kuten Thompsonin romaaneissa, päähenkilöä ei käy sääliksi, vaan itse keskityin pohtimaan mitä virheitä tämä kenties on tehnyt.  Asioita mutkistaa se, että Steele ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä Brubiin, joka sattuu olemaan yksi Los Angelesia piinaavan kuristajatapauksen tutkijoista.

Onneksi tämä aspekti on kirjassa olemassa, koska se tuo rutkasti enemmän jännitystä muuten aika monotoniseen kerrontaan.  Toisinaan luulin huomaavani epäilyn pilkahduksen Brubin puheissa, mutta varmuutta siitä ei voi saada, koska kertoja ei ole kaikkitietävä.  Näin lukijankin mieleen asetetaan mukavasti epäilyksen siemen.  Hughesin kirjoitustyyli ei kuitenkaan ollut ihan omaan makuuni.  Lupaavasta alusta huolimatta lauseet muuttuivat töksähteleviksi ja toistoa oli liikaa.  Päällimmäisenä jäi vain mieleen hieman puuduttava lukukokemus, vaikka kirja olikin ohut.  Steelen mielen hajoamista Hughes kuitenkin kuvasi aika hienosti, ja kaiken kaikkiaan ihan ok tarina, jonka lukemista en kadu vaikka odotukseni olivatkin korkeammalla.

* * *