19. huhtikuuta 2013

Eri kivaa! Onerva - kaupungin naiset 1910 - Anna Kortelainen (2010)

160 s.
Albumin helsingitär on keskiluokkainen nuori nainen, joka on käynyt tyttökoulun tai yhteiskoulun.  Yleensä hänen lapsuudenperheensä pystyy kustantamaan hänen opintonsa ja hän asuu kotosalla ja siten vanhempiensa valvonnassa.  - -  Helsingittäremme tähtää omaan ammattiin ja taloudelliseen omavaraisuuteen, vaikka saattaa toki haaveilla myös vaihtoehdosta, onnistuneesta avioliitosta ja lapsista.  Iältään hän on parikymppinen, sillä ennen kolmeakymmentä ikävuotta monilla on jo kiire avioon, jollei halua jäädä itselliseksi naiseksi.


Turun naisista siirrytään 1910-luvun Helsinkiin.  Toteutukseltaan Kortelaisen esittely kaupungista ei kuitenkaan voisi olla erilaisempi:  iloinen sekamelska lehtileikkeitä, mainoksia, valokuvia, maalauksia, postikortteja sekä pätkiä L. Onervan kirjeistä ja fiktiosta.  Kirjailijatar toimii oppaana enimmäkseen Helsingin huvielämässä, mutta lyhyitä osioita on myös omistettu politiikalle, Venäjälle ja aikakauden huonoille puolille.


Onervan albumien lehtileikkeet sun muut ovat käsittääkseni olleet eniten kirjan pohjana, ja ne toivatkin mukavan lisän teoksen leikekirjamaisuuteen.  Vanhat valokuvatkin ovat aina hienoja, mutta tässä oli muutama erityisen hymyilyttävä kuva, lähinnä opiskelijoiden riennoista otettuja ei-niin-virallisia otoksia.  Kaiken kaikkiaan kirja sai hyvälle tuulelle, puhumattakaan kasvavasta innostuksesta Helsinkiin.

L. Onervan ja Leevi Madetojan häät

Toteutus ei silti ollut aivan napakymppi.  Joissain osioissa on liian runsaasti pätkiä Onervan romaaneista ja novelleista, ja tällainen lähestymistapa vaikuttaa aina vähän liian helpolta ratkaisulta.  Vaikka teemana onkin kaupungin lisäksi kirjailija, joka on käyttänyt teoksissaan hyvin paljon vaikutteita omasta elämästään ja kuvaillut silloista Helsinkiä, olisin halunnut silti lukea enemmän Kortelaisen omaa tekstiä (jota alussa kivasti onkin, mutta loppua kohden ote muuttuu laiskemmaksi).


Mitä L. Onervaan tulee, kirjasta tulee kuitenkin erinomaisesti ilmi miten erikoislaatuinen ja tuolle ajalle melkoisen epätyypillinen nainen tämä oli.  Skandaaleja aiheutti muun muassa avioero ja suhde Eino Leinoon, mutta Onerva oli toki myös ahkera ja kovasti työtä tekevä omapäinen kirjailija.  Tämä oli muun muassa mukana Helsingin Sanomissa heti lehden alkutaipaleelta lähtien, ja istui monet tunnit kirjoituspöytänsä ääressä kirjoittamassa omia tarinoitaan.  Erittäin  mielenkiintoinen persoona, jolta yhden kirjan olin jo laittanut lukulistalle, mutta mahdollinen elämäkertakin olisi aika hienoa lukea.

* * *

6 kommenttia:

  1. Pidin paljon tästä näyttelystä silloin, kun se oli Ateneumissa. Hauskaa kokeellisuutta ja uusia näkökulmia se ainakin tarjosi. Ostin silloin tämän kirjan myös, mutta tuollahan se kerää pölyä hyllyssä.

    Olen lukenut joskus Kortelaisen L. Onerva -kirjan, joka oli hyvä, joskin tuhti. Kiinnostava kirjailija, jonka omaa tuotantoa olen lukenut hävettävän vähän (muistaakseni vain yhden runokokoelman). Ehkä teen joskus vielä parannuksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, tästähän oli näyttelykin, harmi etten silloin tiennyt siitä mitään. Vaikka kirjan toteutus ei ihan täysin uponnutkaan, niin kokonaisuudessaan kuitenkin ihan hyvä, enkä ole tainnut tällaista koskaan ennen lukea. Suosittelen siis kaivamaan hyllystä ;)

      Romaani- ja novellikatkelmien perusteella voisin tarttua aika piankin Onervan teoksiin, pidin erityisesti Helsingin kuvauksista. Ja myös tuo L. Onerva -kirja!

      Poista
  2. Suketuksen tavoin minäkin pidin Ateneumin näyttelystä ja ostin myös kirjan.

    Samoin voin suositella Kortelaisen kirjaa L. Onervasta ja myös Hannu Mäkelän "Nallessa ja Mopessa" L.Onerva on toinen päähenkilö, toinen on Eino Leino. Varsin tuhti lukupaketti sekin, mutta myös erittäin hyvin kirjoitettu. Lisäksi on kirjekokoelma, jossa on L.Onervan ja hänen aviomiehensä Leevi Madetojan kirjeitä, josta joskus kirjoitin
    http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.ru/2012/05/yolauluja-lonervan-ja-leevi-madetojan.html

    VastaaPoista
  3. Sinulle on haaste blogissani
    http://todellavaiheessa.blogspot.fi/2013/04/pentukissa-blogista-365-kulttuuritekoa.html

    VastaaPoista