Tessin tarina - Thomas Hardy (1891)

Tess of the D'Urbervilles
443 s.

Her affection for him was now the breath and life of Tess's being; it enveloped her as a photosphere, irradiated her into forgetfulness of her past sorrows, keeping back the gloomy spectres that would persist in their attempts to touch her—doubt, fear, moodiness, care, shame. She knew that they were waiting like wolves just outside the circumscribing light, but she had long spells of power to keep them in hungry subjection there.

Viime aikojen viileinä ja osittain myös sateisina päivinä on ollut hyvä viettää kirjojen (ja elokuvien sekä sarjojen) parissa aikaa, ja nyt onneksi on päässyt jo oleilemaan puistoihin nauttimaan tervetulleesta auringonpaisteesta. Nyt aluksi vien teidät brittiläiseen maalaisidylliin, missä kaikki ei kuitenkaan suju kuin Strömsössä, eikä kyllä sujunut oma lukukokemuksenikaan. Kovin paljon en jaksanut sanaisesta arkustani tuhlata energiaa tämän ruotimiseen, mutta lytätä tämä klassikko joka tapauksessa täytyy.

Niin, se pettymys joka kasvoi lukiessa jokaisen sanan ja jokaisen kappaleen kohdalla... Ymmärrän kyllä tarinan idean ja perimmäisen sanoman: viktoriaanisen aikakauden kaksinaismoralismin paljastaminen jne. Maaseudun kuvaukset eivät ole mitenkään erikoisen kauniita, mutta ihan mukiinmeneviä. Joidenkin kohtausten monitasoisuudessa on melkeinpä jo jonkinlaista mystiikkaa, ja arvostan aina myös hienovaraisuutta. Yllä olevan lainauksen tapaisia helmiäkin löytyi joukosta.

Ongelma on se, miten epämukavalla tavalla Hardy käsittelee Tessiä romaanihenkilönä. Kirjailijalla tuntuu olevan pakkomielle Tessin kauneudesta (kuvailee tytön ulkonäköä aivan liian usein ja jotenkin ällöttävän hekumalliseen tyyliin), ja jaksaa muistuttaa kerta toisensa jälkeen miten naiset ovat se puhtaampi/viehkeämpi/jalompi sukupuoli. Ehkä jossain mielessä totta, mutta naisten nostaminen jumalalliselle alustalle ei ole ikinä vedonnut allekirjoittaneeseen., niin kuin ei muutenkaan yleistäminen jostain tietystä ryppäästä, oli se sitten sukupuoli tai jotain muuta.

Hardyn tapa tutkiskella viktoriaanisia arvoja ja fatalismia naismarttyyrin kautta ei ole mitään muuta kuin luotaantyöntävää. Hardy käyttää Tessiä vain työkaluna omalle sanomalleen, joten Tess vaikuttaa todella epäuskottavalta ja epäkiinnostavalta romaanihenkilöltä (sankarittaruudesta ei mielestäni voi puhua tämän tasoisen passiivisuuden ollessa kyseessä). Hardy iskee lukijaa kerta toisensa jälkeen surkeuden vasaralla päähän, mistä johtuen en tuntenut masentuneisuutta tai surua Tessin kohtalosta, vaan lähinnä huokailin turhautuneisuudesta.

Humiseva harju (1847) on myös täynnä synkkyyttä, mutta ainakin se on toteutettu tasaisemmin ja tunnelmallisemmin. Tessiä vain potkitaan tarkoituksettomasti ympäriinsä, kunnes kaikki luonne karisee pois ja Tessistä tulee lähes karikatyyri. Hän on äärimmäinen 1800-luvun puhdas nainen, mutta Hardy näyttää nauttivan vähän liikaakin tätä puhtautta osoitellessaan. Tess raahautuu tapahtumasta toiseen, mutta en missään vaiheessa tuntenut minkäänlaista yhteyttä Hardyn sanoman ja päähenkilön välillä.

Kaikki tässä kirjassa on ilmiselvää, kovakouraista ja väkinäistä. Allekirjoittanutta ei haittaa lainkaan masentavat tai synkät asiat, mutta kun sanomaa yritetään juntata väkisin kurkusta alas (usein henkilöiden kustannuksella), alan karsastaa myös koko tarinaa. Sama tapahtui Orwellin Vuonna 1984 (1949) kohdalla. Tapanani ei ole myöskään antaa alhaista arvosanaa kirjalle vain siksi, että en pidä sen henkilöistä. Hardy yrittää rakentaa Tessin pään ympärille sädekehää ja käsittelee tarinaa lähinnä fatalistisena taphtumien ketjuna, joten Tess ei oikeastaan ole edes epäkiinnostava vaan todella tyhjä päähenkilö. En inhoa häntä, vaan sitä miten Hardy on hänet rakentanut.

Voin kuvitella miten Hardy on istahtanut pöydän ääreen ja miettinyt: "No niin, teenpä tästä nyt mahdollisimman synkän, jotta tyhminkin lukija huomaa, ettei minun aikanani ollut naisella helppoa". Tyhminä Hardy nimenomaan lukijoita pitää.

Onneksi tämän lukemisen jälkeen aloin kuitenkin pohtia sitä, miten seksuaalinen kanssakäyminen on edelleen erilaista miehillä ja naisilla. On yhä aivan liian monta ihmistä, jotka ylläpitävät tätä kaksinaismoralismia yhteiskunnassa. Tietyntyyppiset pelimiehet vaihtavat naisia kuin sukkia kunnes he löytävät itselleen täydellisen vaimon. Samaan aikaan nämä tyypit kuitenkin väittävät, että baarista kotiin tuodut naiset ovat vain kevytkenkäisiä typeryksiä eivätkä kelpaa muuhun kuin yhden illan suhteisiin (vaikka heillä ei olisi minkäänlaista käsitystä naisten partnerien määrästä), ja tulevan vaimon pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman "puhdas" ja ilman suurta seksuaalista historiaa (mutta miehellä toki saa olla). Vanha kunnon madonna-huora -kahtiajako siis.

Pitää siis olla sokea jos ei ymmärrä Tessin tarinan merkitystä nyky-yhteiskunnalle.

Jos nyt kuitenkin voileipämaisesti päätän arvioni johonkin positiiviseen, niin sain sentään korkattua Maalaismaisemia-haasteen. Onneksi luvun alla on myös äärettömän paljon mielenkiintoisempia teoksia.

Osallistuu haasteisiin: Klassikot, I Spy (Etunimi) ja Maalaismaisemia