Klassikkohaaste, osa 1: Rautatie - Juhani Aho (1884)

121 s.

Rautatie … vaikka eihän siitä oikein tahtonut selvää saada, minkälainen se oli, vaikka kuinka olisi ajatellut ja arvellut … Ja kuitenkaan Matti ei saattanut olla sitä ajattelematta, mutta ajatellessaan hän oli taas ihan omiin ajatuksiinsa sekaantua. Se oli milloin minkin näköinen. Välistä oli siitä selvän saamaisillaan, mutta sitten se muuttui. Se oli ensiksikin semmoinen, että oli kuin olisi ollut tuossa silmien edessä nelipyöräiset vaunut, joissa oli isot pyörät ja pienet pyörät, ja ne tahtoivat aina näyttää samanlaisilta kuin ne rovasti vainajan vanhat vaunut. Ja niiden edessä näytti olevan kaksi hevosta, kuomin alla sitten rovasti ruustinnansa kanssa ja vastapäätä nuori herra ja ryökkynät; kuskipukilla istui kuski, kädet ojona, ja kuskin vieressä Matti, pienenä poikana, joka vähän pelkäsi ja piteli käsillään kiinni.—

Maailmassa on vielä niin paljon lukemattomia klassikoita, joko tuttuja tai ihan uppo-outoja nimiä, että niihin saisi kulutettua koko loppuelämänsä jos aikoisi lukea ihan kaikki. Itselläni on blogissakin lista niistä minulle tärkeimmistä, joiden kannet haluaisin vielä joskus avata. Ompun blogista löytyy tänään kasa linkkejä, joiden takaa avautuu mennyt maailma. Päätin hetken harkinnan jälkeen osallistua, mutta aloitin helpommasta päästä, eli Ahon lyhyestä esikoisromaanista. Jätin kuitenkin lukemisen viime tippaan, ja kylmä hiki alkoi nousta otsalle kun lukuohjelmani alkoi temppuilla ja hävitti kaikki lataamani kirjat, mukaan lukien keskeneräisten kaikki alleviivaukset ja muistiinpanot.

Rautatie itsessäänkin jarrutteli alkupuoliskonsa aikana. Edestakaista jaarittelua, ympäripyöreää jahkailua, teksti kiertää kehää kuin Liisan rukki. Ei luoja. Matin ja Liisan pirtissä nukutaan, syödään, haukotellaan, poltellaan, kinastellaan. Yleensä realismi on parhaimmillaan ajatuksia herättävää sekä hyvällä tavalla karkeaa, mutta Rautatie on pahimmillaan vain pintapuolista ja yksitoikkoista arkiaskareiden luettelointia.

En kuitenkaan luovuttanut. Kai nyt näin lyhyen kirjan pystyy tempaisemaan läpi tahdonvoimalla jos muut ovat lukeneet haastetta varten tiiliskiviä?

Ahon kuvaus pääseekin oikeuksiinsa (aivan liian vähäisessä) luontokuvauksessa. Varsinkin ensimmäisen kappaleen alku hengittää nurkassa paukkuvaa pakkasta, korpimetsän hiljaisuutta ja tupien tulisijojen lämpöä. Kun Lapinlahdelle on ilmestynyt rautatie, se tunkeutuu vaivihkaa Matin ja Liisan arkielämään. Uni häiriintyy ja asiasta kinastellaan, kunnes rautatiestä kasvaa lähes myyttinen abstrakti asia, joka vetää hitaasti mutta varmasti puoleensa. Matin ja Liisan taipumus peitellä omaa naiiviutta ja tietämättömyyttä on hyvin tuttua vielä tänä päivänä.

Aika ei ole staattinen. Uusia keksintöjä tulee, käytännöt muuttuvat, maisema muuttuu. Mikään ei pysy samana, ja jotkut tempautuvat tahtomattaan mukaan kun jotkut istuvat rohkeasti kyytiin ja antavat nykyajan puksutella eteenpäin. Matti ja Liisa eivät uskalla myöntää toisilleen ja muille olevansa pelokkaita. Uteliaisuus ei tunnu mukavalta, koska suuren ja mahtavan rautatien kohtaaminen aiheuttaa lopulta vain pettymyksen. Junaakaan pariskunta ei taida ikinä täysin ymmärtää (aluksi Matti luulee sen tarkoittavan tavallisia vaunuja, joita vetää halkoja syövät hevoset). Sää (ja mieli) kuitenkin kirkastuu lopulta: "loristen laski sula vesi yönsä päivänsä rinteitä pitkin, riipaisi kerrassaan kaikki hanget ja nietokset pelloilta ja aitovarsilta alas alankoihin ja notkomaille, joissa lahnankukkia sitten sadoittain sikisi puronvarsille, ja tuore kesänurmi siellä täällä viherteli".

Moni asia pelottaa, mutta lopulta ne eivät välttämättä olekaan aivan niin elämää hallitsevia kuin on luullut. Aho vaikuttaa olevan puolueellinen maalaisten elämäntavalle, mutta ehkä muutoksen kanssa voi sittenkin elää kun on ensin saavuttanut mielenrauhan. Junan rautainen ja koliseva hahmo ei jyrääkään kaikkea alleen niin kuin se eräälle lehmälle teki.

Ehkä minäkin pystyn hyväksymään sen, että Aho tuntuu etsivän esikoisessaan vielä omaa tyyliään.

Osallistuu haasteeseen: Ompun klassikkohaaste, Maalaismaisemia ja Klassikot