121 s. |
Rautatie … vaikka eihän siitä oikein tahtonut selvää saada, minkälainen se oli, vaikka kuinka olisi ajatellut ja arvellut … Ja kuitenkaan Matti ei saattanut olla sitä ajattelematta, mutta ajatellessaan hän oli taas ihan omiin ajatuksiinsa sekaantua. Se oli milloin minkin näköinen. Välistä oli siitä selvän saamaisillaan, mutta sitten se muuttui. Se oli ensiksikin semmoinen, että oli kuin olisi ollut tuossa silmien edessä nelipyöräiset vaunut, joissa oli isot pyörät ja pienet pyörät, ja ne tahtoivat aina näyttää samanlaisilta kuin ne rovasti vainajan vanhat vaunut. Ja niiden edessä näytti olevan kaksi hevosta, kuomin alla sitten rovasti ruustinnansa kanssa ja vastapäätä nuori herra ja ryökkynät; kuskipukilla istui kuski, kädet ojona, ja kuskin vieressä Matti, pienenä poikana, joka vähän pelkäsi ja piteli käsillään kiinni.—
Maailmassa on vielä niin paljon lukemattomia klassikoita, joko tuttuja tai ihan uppo-outoja nimiä, että niihin saisi kulutettua koko loppuelämänsä jos aikoisi lukea ihan kaikki. Itselläni on blogissakin lista niistä minulle tärkeimmistä, joiden kannet haluaisin vielä joskus avata. Ompun blogista löytyy tänään kasa linkkejä, joiden takaa avautuu mennyt maailma. Päätin hetken harkinnan jälkeen osallistua, mutta aloitin helpommasta päästä, eli Ahon lyhyestä esikoisromaanista. Jätin kuitenkin lukemisen viime tippaan, ja kylmä hiki alkoi nousta otsalle kun lukuohjelmani alkoi temppuilla ja hävitti kaikki lataamani kirjat, mukaan lukien keskeneräisten kaikki alleviivaukset ja muistiinpanot.
Rautatie itsessäänkin jarrutteli alkupuoliskonsa aikana. Edestakaista jaarittelua, ympäripyöreää jahkailua, teksti kiertää kehää kuin Liisan rukki. Ei luoja. Matin ja Liisan pirtissä nukutaan, syödään, haukotellaan, poltellaan, kinastellaan. Yleensä realismi on parhaimmillaan ajatuksia herättävää sekä hyvällä tavalla karkeaa, mutta Rautatie on pahimmillaan vain pintapuolista ja yksitoikkoista arkiaskareiden luettelointia.
En kuitenkaan luovuttanut. Kai nyt näin lyhyen kirjan pystyy tempaisemaan läpi tahdonvoimalla jos muut ovat lukeneet haastetta varten tiiliskiviä?
Ahon kuvaus pääseekin oikeuksiinsa (aivan liian vähäisessä) luontokuvauksessa. Varsinkin ensimmäisen kappaleen alku hengittää nurkassa paukkuvaa pakkasta, korpimetsän hiljaisuutta ja tupien tulisijojen lämpöä. Kun Lapinlahdelle on ilmestynyt rautatie, se tunkeutuu vaivihkaa Matin ja Liisan arkielämään. Uni häiriintyy ja asiasta kinastellaan, kunnes rautatiestä kasvaa lähes myyttinen abstrakti asia, joka vetää hitaasti mutta varmasti puoleensa. Matin ja Liisan taipumus peitellä omaa naiiviutta ja tietämättömyyttä on hyvin tuttua vielä tänä päivänä.
Aika ei ole staattinen. Uusia keksintöjä tulee, käytännöt muuttuvat, maisema muuttuu. Mikään ei pysy samana, ja jotkut tempautuvat tahtomattaan mukaan kun jotkut istuvat rohkeasti kyytiin ja antavat nykyajan puksutella eteenpäin. Matti ja Liisa eivät uskalla myöntää toisilleen ja muille olevansa pelokkaita. Uteliaisuus ei tunnu mukavalta, koska suuren ja mahtavan rautatien kohtaaminen aiheuttaa lopulta vain pettymyksen. Junaakaan pariskunta ei taida ikinä täysin ymmärtää (aluksi Matti luulee sen tarkoittavan tavallisia vaunuja, joita vetää halkoja syövät hevoset). Sää (ja mieli) kuitenkin kirkastuu lopulta: "loristen laski sula vesi yönsä päivänsä rinteitä pitkin, riipaisi kerrassaan kaikki hanget ja nietokset pelloilta ja aitovarsilta alas alankoihin ja notkomaille, joissa lahnankukkia sitten sadoittain sikisi puronvarsille, ja tuore kesänurmi siellä täällä viherteli".
Moni asia pelottaa, mutta lopulta ne eivät välttämättä olekaan aivan niin elämää hallitsevia kuin on luullut. Aho vaikuttaa olevan puolueellinen maalaisten elämäntavalle, mutta ehkä muutoksen kanssa voi sittenkin elää kun on ensin saavuttanut mielenrauhan. Junan rautainen ja koliseva hahmo ei jyrääkään kaikkea alleen niin kuin se eräälle lehmälle teki.
Ehkä minäkin pystyn hyväksymään sen, että Aho tuntuu etsivän esikoisessaan vielä omaa tyyliään.
Olen muistaakseni lukenut tämän joskus nuorempana, mutta suurta vaikutusta kirja ei tehnyt - muistijäljet ovat heikot, mutta jotain kaikuja sentään lainaukset nostattavat mieleen. Tämä voisi olla kiinnostavaa lukea nyt uudelleen, luulen että ehkä lukijana osaisin arvostaa tätä nyt enemmän. Ainakin ajankuvana, jollei muuten. :)
VastaaPoistaAjankuvana ehdottomasti toimii, jollei muuten :) Pitäisi itsekin joskus lukea tietyt klassikot uudestaan, koska vähän sellainen fiilis että nyt vanhempana löytäisin niistä ihan eri puolia.
PoistaPitäisiköhän joskus lukea tämä oikeasti... Olen kyllä kirjoittanut Rautatiestä blogiini, mutta se oli silloin valejuonipaljastustempauksessa. Jotenkin ei kauheasti kiinnostaisi, mutta ehkä...
VastaaPoistaMuistankin postauksesi tästä tempauksen tiimoilta, oli jännää pitää se koko ajan mielessä tätä lukiessa :D Toki tästä esikoisestakin olisi hyvä aloittaa, mutta itse ehkä suosittelisin ennemmin tarttumaan Yksin tai Helsinkiin teoksiin. Niissä oli enemmän eläväistä ja pulppuavaa kieltä, jota tässä jäin kaipaamaan.
PoistaMuistelen, että olin hyvin myönteisesti yllättynyt Rautatiestä joskus aikoinaan. Kirjoituksesi perusteella tässä teoksessa todellakin on klassikkkoainekset. Ihminen uuden edessä, ehkä se on se tämän teoksen selkäranka.
VastaaPoistaAnsaitsee kyllä ehdottomasti klassikkoasemansa, vaikka modernin aikakauden tuloa olisikin voinut kuvailla vielä vahvemmin. Ahoa suosittelen joka tapauksessa lukemaan enemmänkin!
PoistaItse luin tästä aikanaan uudemman version, jossa kieltä oli muistaakseni muokattu helpommaksi lukea. Parhaiten on jäänyt mieleen hetki, kun Matti ja Liisa viimein näkevät junan ja mitä matkustaessa tapahtuu. Minua hieman hävettää, että muu Ahon tuotanto on lukematta. Mutta aikanaan. ;-)
VastaaPoistaKaisa, näissä suomalaisissa klassikoissa minua viehättää vanhahtava kieli, joten mietin nyt että minkälaiselta mahtaa tuntua lukea muokattua tekstiä... Täytyypä joskus kokeilla, vaikka yleensä olenkin sitä mieltä ettei kirjailijan tekstiin tarvitsisi koskea.
PoistaJa lue ihmeessä Ahoa! Löytyy niin maaseuturealismia kuin kaupunkielämääkin, joten kannattaa kokeilla molempia ;)
Minkälainen romaani syntyisi pariskunnan jahkailusta, hankittaisiinko lisättyä todellisuutta vai ei kodin viihdekeskukseen. Ehkä sen saamme joskus kokea. Rautatie on jopa mikrohistoriaa, kokemuksen dokumentointi maailman muuttuessa.
VastaaPoistaHeh, tai kirja siitä että pitääkö tässä nyt mennä mukaan sinne Instagramiin ja Twitteriin.
PoistaTämä kirja luettiin meillä aikoinaan koulussa (joskin mieleen tulee että olikohan se sitten joku kielellisesti yksinkertaistettu painos?), muistelen silloin olleen ihan huvittavia nämä Matin ja Liisan väärinymmärrykset ja epäilyt...
Tuija, loistavaa, olisi mielenkiintoista nähdä vielä tuollainenkin kirja :D Maailman muuttumisen käsitteleminen oli Rautatiessä juuri kaikkein antoisinta.
Poistahdcanis, niinpä ;) Voi hyvin olla, että oli yksinkertaistettu. Kaisa ainakin tuolla edellä mainitsi jonkin sellaisenkin olemassaolosta. Teksti ei kyllä sinänsä ollut vaikeaa, vaikka näissä vanhoissa suomalaisissa klassikoissa onkin joitain hauskoja sanoja, joista ei heti ymmärrä mitä mahtavat tarkoittaa.
PoistaMinulle on tästä Matin ja Liisan ja uuden tekniikan ihmeen kohtaamisesta jäänyt positiivinen mielikuva, kuten yleensäkin Ahon teoksista.
VastaaPoistaMargit, minullekin tämä jäi plussan puolelle, vaikka alkupuoliskon jahkailusta en hirveästi välittänytkään,
PoistaAho on kielenkäyttönsä ja ihmiskuvauksensa ansiosta suursuosikkejani. Nautin hänen kirjojensa lukemisesta aivan suunnattomasti - viimeksi luin Helsinkiin-pienoisromaanin. Rautatien olen lukenut pariin otteeseen ja nauttinut tekstistä ja ajankuvasta. Papin tytärtä ja Papin rouvaa voin myös suositella.
VastaaPoistaElina, Papin tyttären ja Papin rouvan ajattelinkin laittaa seuraavaksi lukujonoon Ahon tuotannosta. Minäkin pidin Helsinkiin-romaanista ja Ahon kielenkäyttö on todellakin aivan upeaa. Vähäsanaista, mutta luo heti paikantunteen.
PoistaOi, Ahon Rautatie on rautaa! Minun piti lukea tämä koulussa, mutta sen lukeminen ei tuntunut pakolta lainkaan. Ihanasti tästä kirjoitat, tuli muistot mieleen <3
VastaaPoistaP.S. Elinan innoittamana minäkin tartun seuraavaksi Papin rouvaan. Aho saa olla elokuun klassikkokirjailjani, tämä sinun juttusi sen varmisti!:)
Kaisa Reetta, mukavaa että innostuit! Ahon tekstissä on jotain todella vetoavaa, enkä usko että minäkään olisin pistänyt pahakseni pakkolukemista ;) Seuraavaksi tartun luultavasti Papin tyttäreen.
PoistaAhoa olen lukenut liian vähän, mutta Rautatiestä on jäänyt vuosien takaa myönteinen mielikuva. Juhan olen lukenut useita kertoja, se on hieno teos.
VastaaPoistaJonna, Juhakin kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Ahon tuotanto vaikuttaa itse asiassa kaikinpuolin hyvältä.
PoistaMeillä tämä taisi kuulua koululukemistoon jo ala-asteella ja myönnän, että silloin Aho ei vielä herättänyt minussa hurmostiloja. Nykyään Aho kyllä kuuluu suursuosikkeihini, joten ehkäpä olen hieman kasvanut :)
VastaaPoistaJotkut klassikot tosiaan vaativat siitä, että ne luetaan vähän vanhempana. En usko ihan ala-asteikäisten arvostavan Ahoa, eikä varsinkaan Rautatietä. Minä en ainakaan olisi :D
PoistaOn aika lyhyt tämä Rautatie, että voisi harkita lukevansa ihan vain sen aukon paikkaamisen takia. Tosin tuo alkuun laittamasi sitaatti ei ihan kauheasti innostanut. Melkoista jaarittelua, joka ei tunnu johtavan mihinkään. :D
VastaaPoistaValitettavasti tuo ei ollut pahin jaarittelukohta :D Valitsin lainauksen lähinnä kivasti kuvaillun luonnon takia, mutta ne vieläkin ympäripyöreämmät kohdat olivat aika turhauttavia. Lyhyt tämä toki on, eli suosittelen kuitenkin kokeilemaan :)
Poista