5. heinäkuuta 2013

Nälkä - Knut Hamsun (1890)

Sult
139 s.
Avasin ikkunan ja katsoin ulos.  Siitä missä seisoin näin pyykkinuoran ja aution pellon;  kauempana oli palaneen pajan ahjon rauniot, missä muutamia työmiehiä oli raivaustyössä.  Nojauduin kyynärvaraan ikkunassa ja tuijotin ilmaan.  Enteili kirkasta päivää, syksy oli saapunut, tuo hieno, viileä vuodenaika, jolloin kaikki muuttaa väriään ja kuihtuu.  Hälyä oli jo alkanut kuulua kaduilta ja se houkutteli minua ulos:  tämä tyhjä huone, jonka lattia keinui joka askelella, oli kuin ravistunut, hirveä ruumisarkku;  ovessa ei ollut kunnon lukkoa eikä huoneessa minkäänlaista uunia;  minun oli tapana öisin nukkua sukkieni päällä saadakseni ne hiukan kuivamaan aamuksi.  Ainoa, mikä minulle tuotti hauskuutta, oli pieni punainen keinutuoli, jossa istua nuhjottelin iltaisin ajatellen milloin mitäkin.

1800-luvun taiteilijaelämää usein romantisoidaan, vaikka sitä ei välttämättä hohdokkaaksi kuvailtaisikaan (osoitan sinua, Henri Murger).  Pariisissa käydään savuisissa kahviloissa vetämässä pää täyteen viiniä ja keskustelemassa lennokkaasti filosofisista aatteista.  Tai ainakin ihaillaan kovaan ääneen naapuripöydän neitokaisten rintavarustusta.  Jos ei napata jotain tyttöstä mukaan, niin hoiputaan yksin ullakkoasuntoon värjöttelemään ja takkaan laitetaan viimeinen tuolinjalka.  Aamulla könytään tukka pystyssä ylös sängystä ja aletaan maha kurnien maalata seuraavaa taulua.  Kurniva nälkä tosiaan on, mutta kärsimyshän vain lisää luovuutta.  Nyt on siis hyvä tilaisuus tarttua siveltimeen ja raivokkaasti käyttää hyväksi elämän kurjuutta suoltaen se kankaalle.

Ei siinä mitään, näitä romanttisia kuvauksia on mukavaa lukea, mutta olipa jollain lailla kuitenkin virkistävää (jos niin voi tämän kohdalla sanoa) sukeltaa Hamsunin versioon taiteilijaelämästä 1800-luvun Norjassa.  Tajunnanvirtamainen teksti kuljettaa lukijaa päivästä toiseen, jotka kaikki sekoittuvat keskenään.  Päähenkilö elää kädestä suuhun yrittäen kaapia epätoivoisesti kirjoituksillaan rahaa vuokraan, mutta miten voi saada rahaa kun luovuus kuihtuu mahassa kurnivasta nälästä?  Miten voi sammuttaa nälän, kun ei ole rahaa ruokaan?  Oravanpyörä jatkuu ja jatkuu, kunnes vihdoin päähenkilön saadessa ruokaa se ei tyydytäkään nälkää vaan tulee ylös.

Päähenkilö on nimetön, mikä tekee tarinasta vielä vaikuttavamman.  Nälkä on melkeinpä kasvotonta, koska päähenkilöstä ei kerrota melkein mitään henkilökohtaista, tai ainakaan sellaista jonka avulla voisi rakentaa jotain persoonaa.  Tämän elämän täyttää kokonaan luomisvimma ja toivoton nälkä, sekä ruokaa että kirjoittamista kohtaan.  Hän voisi olla kuka tahansa nimetön kulkuri, joka laahustaa minkä tahansa kaupungin kaduilla.  Joskus onni potkaisee, joskus pitää raivota ohikulkijoille.  Päähenkilön periaatteena on olla ottamatta almuja vastaan ja pitää yllä kunniallista kulissia, mikä tietenkin kääntyy tätä vastaan.  Yhteiskuntaan ei kuitenkaan kohdisteta pettymystä tai suuttumusta, vaan ainoastaan maailmankaikkeus on julma.  Oman köyhyyden myöntäminen on silti vaikeaa.

Tekstissä itsessään näkyy myös mielen hajoaminen vaihtelevina aikamuotoina, jaaritteluna ja asiasta toiseen puokkoilemisena.  Missään vaiheessa ei lukeminen kuitenkaan tuntunut vaikealta, sillä Hamsunin tyyli soljuu mukavasti huolimatta päähenkilön ajoittaisesta mielikuvituksen ryöppyämisestä.  Eniten kuitenkin yllätyin kirjan tunnelmasta.  Se ei ollutkaan jatkuvaa synkkyydessä rypemistä, vaan ajoittain päähenkilön edesottamukset olivat aika hilpeällä otteella kirjoitettuja.  Tarina ei myöskään pääty toivottomuuteen, vaan se on kuin raikas uuden alun tuulahdus, ja päähenkilölle toivoo vilpittömästi kaikkea hyvää.  En oikeastaan ole lukenut ennen mitään tällaista, ja on myös vaikeaa tarkasti määritellä mikä tässä kiehtoi.  Pyöritti aika huolella pikkusormensa ympäri näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta.

Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa, vuosina 1966 ja 2001, joista ensimmäinen oli Kultainen palmu -ehdokas ja josta Per Oscarsson voitti parhaan näyttelijän palkinnon muun muassa Cannesissa.

* * * *

Suomentaja:  Viki Kärkkäinen
Osallistuu haasteisiin:  Klassikot, Kirjallinen maailmanvalloitus (Norja) ja 1800-luvun kirjat

10 kommenttia:

  1. Luin tämän muutama viikko sitten. Bloggauksesi on hyvä, mutta itse en pitänyt kirjasta juurikaan, joka ei kuitenkaan johtunut kirjasta tai kirjailijasta. Nälkä ja sen johdannaiset oli kuvattu hyvin, kirja oli minusta siksi varsin ahdistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tunnelma oli kyllä ajoittain aika ahdistavakin, ja lyhyestä pituudestaan huolimatta tuntui välillä pitkältä, mutta jokin tässä kuitenkin veti puoleensa. Olen myös mustan huumorin ystävä, joten ehkä näin hieman sitäkin tässä.

      Poista
  2. Vaikka päähenkilö pysyi pitkään anonyyminä, tuli hän persoonana minulle kirjan kautta läheiseksi (pössi mutta sympaattinen nuorukainen). Sinun tapaasi myös minä toivoin päähenkilölle kaikkea hyvää. Ja tosiaan vaikka elämäntilanne oli todella vaikea, löytyi kirjasta myös keveyttä ja huumoria. Sivuiltaan lyhyt kirja tuntui yllättävän pitkältä matkalta nälkäisen kirjailijan seurassa. Mutta hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pituudestaan huolimatta en pystynyt lukemaan tätä kokonaan yhdellä tai edes kahdella kerralla.

      Poista
  3. Minä en pitänyt kyllä kirjan loppua mitenkään toiveikkaana, mutta nämä nyt ovat tulkintakysymyksiä. Minusta mies siirtyy vain erilaiseen kurjuuteen.

    Luin Nälän talvella, ja se jätti vahvan jälkimaun. Ahdistava, mutta myös mustanhauska. Kirjoitit kirjasta hienosti, vähän harmittaa, ettei tullut itse blogattua tästä, nyt muistikuvat ovat jo jokseenkin haalistuneet. Jäljellä on enää tuntemuksia, välähdyksiä.

    Mutta onneksi Nälkä on sen verran lyhyt, että äkkiäkös tämän lukaisee uudestaan. Se on sitten ensi talven juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, itse tulkitsin lopun lähinnä niin, että jossain muualla voi aloittaa alusta ja kenties saada uudenlaisia mahdollisuuksia kirjoitusten julkaisuun tai toisenlaiseen työhön. Hamsun on siis ilmeisesti aika hyvä kirjoittaja, koska tuonkin kohdan voi tulkita eri tavoin.

      Mustanhauska on todella hyvä sana kuvaamaan tätä. Lukukokemus oli juuri siksi hieno, että hauskuus ja ahdistavuus sekä toivottomuus ja toiveikkuus vuorottelevat.

      Kiitos, ajattelin ensin etten pysty kuvailemaan lukukokemustani, mutta sain sittenkin hiljalleen joitain ajatuksia ylös. Toivottavasti sinäkin bloggaat tästä jossain vaiheessa :)

      Poista
  4. Vakuutuin bloggauksesi perusteella entistä vahvemmin siitä, että tämä kirja pitää joskus lukea.

    VastaaPoista
  5. Olipa mielenkiintoista lukea mietteesi tästä kirjasta. Sattumoisin ostin tämän pari päivää sitten kirpparilta ja kirjailija on jäänyt mieleeni juuri blogeista. Tämän arviosi perusteella uskoisin, että pidän tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin ostoskirjoituksesi, mutta en muistanut kommentoida miten hyvin ostamasi kirjan kansikuva sopii tunnelmaan. Toivottavasti pidät!

      Poista