2. heinäkuuta 2013

Matkaloki: Ranska ja Saksa

Tässä olisi nyt niitä lupaamiani matkakuvia.  En hirveästi tällä foorumilla jaksa kirjoitella yksityiskohtaisesti matkoista, mutta kuvia on aina kiva jakaa.  Tällä kertaa viikon matka suuntautui ensin yhdeksi päiväksi Pariisiin, sieltä Strasbourgiin muutamaksi päiväksi ja vielä pikapyrähdykset Baden-Badeniin ja takaisin Pariisiin.

Pariisi oli vielä oma ihana itsensä pastellin värisine taloineen ja rautaisine parvekkeineen.

Shakespeare and Company on tässä vielä suljettuna, mutta poikkesimme tunnelmoimassa uudestaan aamupalan jälkeen...
 
... ja totta kai sieltä piti jotain saada muistoksi.  Mielellään vielä sellainen kirja, joka liittyy erityisesti alkuperäisessä kirjakaupassa aikaa viettäneisiin henkilöihin.  Kirjanmerkin sai kaupan päälle.

Junassa.

Strasbourgissa viehättäviä värikkäitä rakennuksia.

Petite-France -alueelta taas löytyi saksalaistyylisiä taloja.  Alue sai aikoinaan nimensä saarelle rakennetusta laitoksesta, jossa hoidettiin kuppaa eli saksalaisittain "ranskantautia".

Puistoja voin suositella lämpimästi, löytyy niin kumpuilevia melkein metsäisiä polkuja kuin laajoja huolellisesti kynittyjä nurmikenttiäkin.

Ja joutsenten lisäksi haikaroita.

Läpikulkumatkalla Kehlissä ja torimansikat.

Kävelysilta Ranskan ja Saksan rajalla.  Kaiteisiin oli ripustettu perinteisiä ällöromanttisia rakkauslukkoja.

Kukkuloiden ympäröimä kylpyläkaupunki Baden-Baden.

Näköalatasanteen huikaisevat näkymät.

Aika mukava paikka hengähtää hetki.

16 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ranskan ja Saksan rajaseutu on vielä tutustumatta, vaikka muuten Ranskassa on tullutkin pyörittyä paljon. Matkakuume nousee taas tällaisia katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kannattaa ehdottomasti tutustua näihin rajakaupunkeihin. Ainakin tällä reissulla matkustaminen oli halpaa ja nopeaa, joten Baden-Badeniin pystyi hyvin tekemään päiväretken. Viikon aikana pystyy siis näkemään paljon erilaisia maisemia.

      Poista
  2. Upeita kuvia, kiitos tästä nojatuolimatkasta. :)

    VastaaPoista
  3. Oi voi, juuri tässä saatu oma matkakuume edes vähän aisoihin ja sitten... sinne se meni, nyt on taas pakko päästä jonnekin matkaan! No, sunnuntaina lähden päivämatkalle Tukholmaan, lievittäköön se nyt ensihätää. ;)

    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti pienikin reissu lievittää kuumetta, ainakin hiukan :D Mulla kuume on lähinnä krooninen, on niin paljon hienoja paikkoja maailmassa mitkä on ihan pakko nähdä.

      Kiitos :)

      Poista
  4. Oi! Ihastuttavia matkakuvia! Etenkin pastellitalot, tunnelmallinen kirjakauppa, Petite-France ja näköalatasanne saivat matkakuumee nousemaan. Ensiavuksi katselin parin vuoden takaisen Euroopan reissuni kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (No niin, nyt ei blogger syönyt kommenttia :D)

      Kiitos! Näkymät olivat livenä aivan ihastuttavia, vaikka kuvista ei näekään ajoittaista karmean kylmää säätä (Saksan puolella olikin sitten ihan helle).

      Omien reissukuvien katseleminen auttaa aina hiukan kuumeeseen :)

      Poista
  5. Näyttää ihanalta! Ranskassa en ole ikinä käynyt, vaikka mieli kyllä tekisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranska on kyllä todella ihana, suosittelen! :)

      Poista
  6. Ihania kuvia!! <3 Olen potenut Ranska-kuumetta jo jonkin aikaa, eivätkä nämä kuvat kyllä yhtään helpota oloa. :)

    (Luulin olevani lukijasi mutten näköjään ollutkaan. Ilmankos blogisi ei päivity blogilistaani ja valtava määrä postauksiasi on mennyt ihan ohi silmieni! Höh!! Onneksi sain nyt korjattua asian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti sinäkin pääset vielä joskus Ranskaan. Ihanan tunnelmallinen maa.

      Tervetuloa lukijaksi :D

      Poista
    2. Olen pari kertaa Ranskassa käynytkin (kerran viikko Pariisissa ja viime syksynä viikko Provencessa), ja lisäksi ajanut junalla Lillen halki (se näytti ihanalta junan ikkunasta, haluan sinne joskus ihan oikeasti :). Olen ihan samaa mieltä, Ranskassa on ihana oma tunnelmansa. <3

      Ja kiitos! :D

      Poista
    3. Oi, Provence ♥ Sinne pitää vielä joskus päästä!

      Poista