Edgar Allan Poe: lyhyt elämä - Peter Ackroyd (2008)

Poe: A Life Cut Short
170 s.

Poe pystyi  elämään vain tulessa kuin salamanteri.  Mutta hän sytytti tulen itse.  Hän kompasteli yhdestä kiihkeästä purkauksesta toiseen.  Hänellä ei näyttänyt olevan minkäänlaista itsetuntemusta, mutta hän luotti kiihkeiden sanojen mahtiin identiteetin luojana.  Joskus hän raateli itseään, rypi surkeudessa ja karkotti muut luotaan vaikka tajusikin tekevänsä väärin.  Hän liikkui katastrofista suvantoon ja taas takaisin.  Hänen koko elämänsä oli joukko erehdyksiä ja takaiskuja, toteutumattomia toiveita ja kariutuneita pyrkimyksiä.  Hän eli kuin olisi ollut yksin maailmassa - siinä on syy hänen kritiikkinsä sapekkuuteen.  Hän veti huomion yksinäisyyteensä vaikka valittikin siitä kirjeissään.  Hänen työnsä keskiössä oli viha maailmaa kohtaan.  Hänen sydämensä oli aina murtumaisillaan.

Edgar Allan Poen tarinoissa ja runoissa on kauhu- ja gotiikkakuvaston lisäksi haikeaa ja surumielistä kauneutta.  Rakkaus yhdistetään usein kuolemaan.  On helppo uskoa, että Poen elämä toimi tämän nerouden polttoaineena.  Kenties tämä halusi purkaa ahdistustaan paperille, kun yksi toisensa jälkeen rakkaat ihmiset kuolivat, alkaen vain 24-vuotiaana keuhkotautiin menehtyneestä äidistä.

Vanhemmistaan Poe ei välttämättä muistanut ihan kaikkea, koska oli niin nuori, mutta kodin köyhyydestä johtunut ahdistunut ja pelokas ilmapiiri varmasti vaikutti jollain tavalla poikaan.  Isän kohtalossa on aavemainen kaiku Poen omaan elämään:  viina maistui, ja lopullinen kohtalo oli salaperäinen.  Isä katosi jälkiä jättämättä, poika löydettiin vuosikymmeniä myöhemmin kapakasta henkihieverissä.  Vain muutamia päiviä aiemmin Poe oli vaikuttanut normaalilta, mutta näiden kahden päivän välisestä ajasta ei tiedetä mikä ajoi miehen sellaiseen tilaan (kuolinsyytäkään ei tiedetä varmasti).

Frances 'Fanny' Allan ja John Allan ottivat Edgarin kasvattilapsekseen tämän ja tämän sisarusten jäädessä orvoiksi.  Poe vaikutti olleen suosittu pikkumies, joka oli sydämellinen, eloisa ja nokkela, ja viihdytti naisvieraita muun muassa tanssimalla pöydillä.  Varhaisen elämän vastoinkäymiset kuitenkin jäivät taustalle kummittelemaan:  "Poe kuitenkin ymmärsi varmasti, etteivät kasvattivanhemmat olleet hänelle sukua vaan elättivät häntä vain hyväsydämisyyttään ja ystävällisyyttään, ja se ruokki hänessä epävarmuutta tai puolustelevaa asennetta.  Se teki hänestä pelokkaan.  Kerrotaan, että kun Poe meni lapsena hautojen ympäröimän hirsimökin ohi, hän huusi:  'Ne lähtevät perään ja kiskovat minut alas!'"

Poen luonteesta on paljon ristiriitaisia aikalaisten kirjoituksia, mutta Ackroyd luovii sujuvasti näiden välillä korjaten myös väärinkäsityksiä.  Poe oli epävarma, ujo, ylpeä, surumielinen, rypi itsesäälissä, korosti jatkuvasti orpouttaan, haki naisten myötätuntoa, ei kuunnellut neuvoja eikä oppinut virheistään, oli ihmissuhteissaan laskelmoiva, tarkkaili itseään ja muita, vaihtoi tiuhaan asuinpaikkaa velkojia ja epäonnistumisia pakoon, eli jatkuvassa köyhyydessä ensin yksin ja sitten vaimonsa Virginian ja anoppinsa Maria Clemmin kanssa.  Tämä piti kuitenkin myös keppostelusta ja ystäviensä pelottelusta (vaikka loukkaantui kujeilun kohdistamisesta itseensä) ja osasi olla myös kohtelias, ahkera ja luotettava (usein unohdettavat piirteet, kun keskitytään vain Poen elämän synkkyyteen ja korostetaan voimakkaasti tämän pohjimmaista alakuloisuutta).  Poen huono tuuri tämän rakkaudenkohteissa on aika tunnettua, sillä tämä pelkäsi erittäin paljon hylkäämistä, mutta äidistä alkaen useat hauraat naiset poistuivat Poen elämästä kuoleman kautta.

Poikavuosien reippaus ja terveys katosivat opiskeluaikoina, jolloin Poe aloitti jatkuvan juomisen.  Ackroyd kuitenkin huomauttaa, että Poe ei ollut alkoholisti.  Tämä pystyi olemaan pitkiäkin aikoja juomatta, mutta usein juomisen alettua tämä ei pystynyt enää hillitsemään itseään.  Alkoholi oli selvästi keino unohtaa köyhyys ja epäonnistumisen tunteet, mutta valitettavasti Poe oli melko aggressiivinen juovuksissa.  Sairausjaksot olivat lähinnä syyllisyyttä ja omantunnon tuskia tehdyistä ryyppyreissuista, ja alkoholi usein pilasi myös työsuhteet.  Poen tyytymättömyys itseensä heijastui osittain muihin, esimerkiksi hyvin kärkevien ja hyökkäävien kirja-arvioiden muodossa.  Tässäkään asiassa Poe ei kuitenkaan kestänyt kun kritiikki kohdistui takaisinpäin, ja ehkä juuri tästä syystä Poella oli harvoja ystäviä.

Entä sitten Poe kirjoittajana?  Olisin mielelläni kuullut lisää Poen työskentelytavoista ja ajatuksista kirjoittamisesta, sekä lisätietoa tämän vaikutuksesta kirjallisuuteen (eikä taas sitä iänikuista toteamusta tämän vaikutuksesta science fictioniin, etsivätarinoihin ja symbolismiin).  Ackroyd kuitenkin onnistui myös yllättämään, sillä en ollut ennen tiennyt Poen aloittaneen satiirien kirjoittajana tai joidenkin novellien olevan nimenomaan ajan ilmiöiden pilkkausta tai lukijoiden kustannuksella kujeilua (The Balloon-Hoax).  Poe oli myös hyvin huolellinen ja harkitseva kirjoittaja, vaikka novellit välillä lähenevät melkein psykoottisuutta.  Kilpailijoihin Poella oli ylenkatseellinen asenne, eikä tämä kestänyt kenenkään tarpeetonta ylistämistä.

Ackroyd käsittelee aika lyhyesti ja ytimekkäästi Poen tuotantoa, mutta tuo hyvin ilmi sen, miten Poen tarkoitus oli saada lukijassa aikaan mahdollisimman voimakas reaktio esimerkiksi avoimilla ja oudoilla lopuilla.  Pelottavuus ei ehkä ollut kuitenkaan yksistään se ydinajatus, ja sen huomaa jo siitä miten moneen kirjallisuudenlajiin esimerkiksi novellit ovat vaikuttaneet.  Charles Baudelaire oli yksi Poen suurista ihailijoista, ja ylipäätään Ranska sekä Eurooppa arvostivat tätä eniten varsinkin tämän kuoleman jälkeen.  Amerikassakin Poeta ylistettiin jo tämän elinaikana, mutta 20 vuoden aikana tämä silti tienasi kirjoituksillaan arviolta vain 300 dollaria, sillä tämän työllä ei ollut kysyntää markkinoilla.

Epäonnea oli siis runsaasti sekä yksityisen että ammatillisen elämän puolella, joka heijastui väistämättä Poen uskomattoman hienoihin töihin.  Elämäkerran lukeminen oli ajoittain jopa ahdistavaa, mutta oli silti hienoa vihdoin kurkistaa vähän syvemmin yhden lempikirjailijani elämään.  Pidän enemmän yksityiskohtaisista elämäkerroista, mutta kirja kuitenkin täyttää tehtävänsä osana Ackroydin Brief Lives -sarjaa, ja tästä on hyvä jatkaa etsimään lisätietoja.

* * *

Suomentaja:  Helene Bützow
Osallistuu haasteeseen:  Kansankynttiläin kokoontumisajot