Kummitustarinoita lapsille

Luin jo elokuussa kasan kummitusjuttuja, joista ensin aioin jättää bloggaamatta kokonaan, mutta ajattelin pienen koontipostauksen kuitenkin sopivan tähän vuodenaikaan.  Pitää kyllä huomauttaa etukäteen, etten tiedä yhtään minkä ikäisille nämä sopivat, joten en ota vastuuta mahdollisista traumoista.

Täältä lisää Halloween-hupia

Hiidenperän kauhuyö (1987) - Gunnel Linde

Pisteet:  * *

Ensimmäinen kirja oli epäonnistunut valinta, koska en tajunnut tämän olevan tarkoitettu paljon nuoremmalle yleisölle kuin ne, joita yleensä lastenkirjallisuuden puolelta luen.  En siis osaa tämän kohdalla sanoa mitään.  Kummittelutarinassa seikkailevat lapset, ja kepposillakin on osansa juonessa.

Havukkavuoren musta lintu (1974) - Vuokko Muje

Pisteet:  * * *

Tarinat perustuvat vanhoihin suomalaisiin kansantarinoihin, joita oli aikoinaan tapana kertoilla tuvissa pimeinä iltoina.  Kirja käyttää tätä perinnettä hyödyksi kehyskertomuksessa, jossa suutari kertoo tarinat kuulijoille.  Tarinat voi toki lukea erikseen, mutta yhteneväisyyden vuoksi hauskinta oli ottaa kehyskertomus mukaan.  Tarinat ovat viihdyttäviä ja jollain tapaa ihanan omituisia.  Eniten jäivät mieleen kertomukset mustasta linnusta ja paholaisen lapsesta, joista ensimmäinen oli kaunis ja surumielinen, kun taas jälkimmäinen oli varsinkin lopussa hauska.  Jotenkin se kuvittelemani kohtaus sai melkein nauramaan ääneen.

Vihreä koura ja muita kummitusjuttuja (1987) - Ulf Palmenfelt

Pisteet:  * *

Lapsuuteeni liittyen tämä oli ihan ok nostalgiamatka, mutta muuten aika heikohko kokoelma.  Tämä voi tosin johtua siitä, että yleensä pidän yliluonnollisista tarinoista, ja tästä niitä löytyi aika vähän.  Makaaberit loputkin ovat sydäntä lähellä, enkä edes odottanut kannibalismia lastenkirjassa (maksajuttu muuten kuulosti hyvin tutulta, joten luultavasti olen senkin kuullut joskus lapsuudessa).  Tarinat, jotka on tarkoitus kertoa matalalla äänellä ringissä ja pelästyttää kaikki huutamalla viimeinen sana, voivat olla jännittävämpiä juuri sosiaalisessa tilanteessa.  Loppuihin kertomuksiin olin aika pettynyt.  Yksi oli aika naurettava, ja kaksi teknisesti ottaen vitsikirjoistakin löytyviä vitsejä.

Kuu paistaa, kuollut ajaa (1984) - Eija Timonen

Pisteet:  * * *

Samantapainen kokoelma kuin Havukkavuori, mutta enemmän tarinoita eikä kehyskertomusta.  Suurin osa liittyi kummitteluun ja vainajiin (yksi oli yllättäen todella hauska).  Kokoelmaan mahtui muutama kulkuritarina, joissa tämä pyytää talosta yöpymispaikkaa, ja kun tämä laitetaan esimerkiksi kummittelevaan riiheen, kulkuri saa yleensä häädettyä vihulaisen pois.  Kirjan nimitarina oli ehdottomasti kiinnostavin.  Alkusanoissa kerrotaan sen olevan niin sanottu Lenore-tarina, jonka mukaelmia on levinnyt ympäri maailmaa.  Muutama päivä sitten luin alkuperäisen Lenore-balladin, ja englanninkielisiä mietteitäni voi käydä lukemassa täältä (en tee siitä isompaa blogiarviota, mutta kommentoin sitä lyhyesti kun teen vuoden lopulla koontipostauksen bloggaamattomista kirjoista).

Yhteenvetona voi päätellä, että pidän eniten kansantarinoihin pohjautuvista kummitustarinoista.  Timosen teos inspiroi myös ottamaan joskus lisäselkoa siitä, miten Suomessa aikoinaan suhtauduttiin vainajiin, ja liittyikö kenties tarinoiden vainaja-aspekti yleisesti ihmisten pelkoihin.