 |
| Ragnarök: The End of the Gods 177 s. |
Most dreams, the thin child knew, are wispy and thin, can be torn away by a determined sleeper, can be reduced to a peepshow or puzzle in which the dreamer is a looker-on, not threatened. But there are gripping dreams of real terror, more real than the world the dreamer wakes to, thick, suffocating, full of hurt and hurt to come, in which the dreamer is the victim of ineluctable harm.
She had dreams of that kind in this wartime. They were sometimes foolish. She dreamed again and again that 'the Germans' were secreted under her metal bedstead, sawing steadily through the legs, so they could grasp her and carry her off. She knew they were there, even when she woke and knew it was absurd. Bus stops and cafés had posters of grey helmets crouched under benches and tea-tables, listening in, waiting to punce. If they came, the world would end, but she did not, waking, imagine them coming.
She had dreams of that kind in this wartime. They were sometimes foolish. She dreamed again and again that 'the Germans' were secreted under her metal bedstead, sawing steadily through the legs, so they could grasp her and carry her off. She knew they were there, even when she woke and knew it was absurd. Bus stops and cafés had posters of grey helmets crouched under benches and tea-tables, listening in, waiting to punce. If they came, the world would end, but she did not, waking, imagine them coming.
Tyttö asuu perheineen Englannin maaseudulla, jonne heidät on evakuoitu kaupungista. Maailma on sodassa ja isää odotetaan kotiin taisteluista. Rauhan ajan tyttö muistaa vain hämärästi, nyt arki on vain ruoan säännöstelyä ja ilmapommituksia. Maaseutu kuitenkin vaikuttaa melkeinpä paratiisilta, jossa luonto kukoistaa ja ilma on puhdasta. Sota-aika ei tunnu kaaokselta, vaikka se arkea muuttaakin. Asgard and the Gods -kirjassa, jota tyttö lukee ahkerasti muiden tarinoiden ohella, on kuitenkin asiat toisin. Loppu on lähellä, Ragnarök on laitettu käyntiin.
Suuri rakkauteni mytologioihin ja uteliaisuus Byattin tuotantoon sai tarttumaan tämän uusimpaan. Pohjoismaisessa mytologiassa maailma syntyy kuolleen jättiläisen ruumiista, ja hiljalleen erilaiset olennot täyttävät maan. Kaaos kuitenkin tulee väistämättä, koska se on maailman kohtalo. Lopulta suuressa taistelussa jumalat tuhoavat toisensa, ja jäljelle jää vain vesi ja pimeys. Byatt käsittelee jumalten viimeisiä hetkiä rehevästi, mutta kuitenkin runollisesti. Proosa on kuin musiikkia, ja sitä oli pakko välillä lukea ääneen. Lauseet onnistuvat liikuttamaan jo pelkällä läsnäolollaan, ja ne saavat rakastumaan myyttien maagiseen universumiin.
On kuitenkin hyvä muistaa, että mytologioiden kerrontatapa ja tapahtumat vaihtelevat kun kertoja vaihtuu. Byattin tulkitsemana mytologinen maailma on täynnä elämää, intohimoa ja odottamatonta huumoria. Ihmisten jääminen sivuosaan ei häiritse, koska lopun saavat jumalat aikaan. Jumalat ovat yhtä epätäydellisiä kuin ihmisetkin, mutta silti selvästi jumalia: salaperäisiä, ristiriitaisia, omituisia, etäisiä. Thorilla on vihanhallintaongelmia (kopauttelee ihmisiä vasaralla vähäisemmästäkin syystä ja potkaisee kääpiön tuleen), muodonmuuttaja Loki sekoilee muuten vain jne. Loppu lähestyy, koska muun muassa luontoa tuhoamalla tehdään susista ja käärmeistä entistä vihaisempia ja vaarallisempia, ja koska jumalat eivät tiedä miten muuttaa jo kirjoitettua tarinaa. "They know how to die gallantly but not how to make a better world."
Luonnon kuvaus on sekä jumalten maailmassa että maaseudulla rikasta. Luettelomaisetkin kohdat erilaisista kasveista ja eläimistä on rytmitetty mukavasti. Uskontoa käsitellään, kun tyttö joutuu väistämättä kohtaamaan mytologioiden pakanallisuuden lisäksi kristinuskon. Pohjoismaisessa mytologiassahan tulee Ragnarökin jälkeen aika, jolloin kaikki herää jälleen henkiin, ja ihmisistä on jäänyt jäljelle vain kaksi. Kristinuskon vaikutus näkyy selvästi, eikä tyttö hyväksy ollenkaan tätä osiota. Tälle molemmat ovat tarinoita, mutta lopullinen tuhoutuminen on ylösnousemuksen lupauksia kiinnostavampaa.
Ragnarökin maailma lomittuu sellaisenaan sota-ajan lisäksi myös meidän nykyaikaamme, mutta henkiin herääminenkin ujuttautuu lopussa tytön maailmaan, halusipa tämä sitä tai ei. Tytön maailmassa on taas järjestys, kuten Odinin aikana. Jumalten tuhosta jää lohduton olo, mutta mytologioiden metamorfoosinen luonne takaa sen, että jumalten maailmaan voi palata yhä uudestaan mitä erilaisemmin kerrotuissa muodoissa. Henkilöiden motiivit ja tapahtumien loput voivat olla epätyydyttäviä tai järjettömiä, mutta niin on välillä todellinen maailmakin. Siksi myytit ovat myyttejä, ja sadut satuja.
* * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti