Jevgeni Onegin - Aleksandr Puškin (1833)

Evgeniy Onegin
384 s.

Ei, tunteen palo sammui varhain
ja viehättävyys humun sen,
myös kaunotarten seura parhain
on hälle vastenmielinen.
Niin, niinpä mieli hältä muuttui
ja virvoituksen lähde puuttui:
kun tullut oli tunteen syys,
niin inhoitti myös ystävyys,
ja tuskin samppanjakaan jäinen
sai monta sanaa sinkoomaan,
kun päätä särki aina vaan.
Kun enää myöskään hurjapäinen
ei ollut eikä riitaunut,
jäi vaarat, kaksintaistelut.

Jevgeni Onegin kuljeskeli nuorempana tanssiaisista toisiin ja hurmasi naisia kannoillaan.  Nyt Jevgeni on kyllästynyt elämään, on välinpitämätön naisten suhteen ja elää yksinkertaisen rauhallista elämää tiluksillaan poissa kaupungin humusta.  Kiinnostuksen puute tai tietämättömyys suurien tunteiden vaikutuksesta ihmiseen saa traagisia sävyjä Jevgenin tehdessä kevyellä mielellä virhearvion, ja seuraukset ajavat tämän syvälle murheen sekä syyllisyyden alhoon.  Myöhemmin maailmaa kierreltyään tulee vielä yksi osuma sydämeen karman lain mukaisesti.

Puškinin tunnetuin teos on niin sanottu runoromaani, jossa kerrotaan romaanin tapaan jatkuvaa tarinaa, mutta runomuodossa.  Muotoa tuntemattomana vierastin luonnollisesti sitä aluksi, mutta loppujen lopuksi lähestymistapa oli ihan ok.  Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että huolimatta ajoittaisista ihan näteistä luontokuvauksista, en päässyt oikein henkilöihin sisälle.  Jevgeni on kiehtova hahmo kaikessa kyynisyydessään, mutta tämä jää muiden tavoin hyvin pinnalliseksi, melkeinpä vain heijastukseksi.  Tatjanakin vaikuttaa lähinnä idealistiselta uhrautuvan naisen kuvalta, joka jouduttuaan pettymään päättää vain tyytyä sellaiseen elämään, johon ei tunne intohimoa vaan jonka tuntee olevan oikein.  Säkeet eivät anna kovin hyvin tilaa tarinaan tai henkilöihin paneutumiselle, johon romaani olisi antanut keinoja ihan toisella tavalla.

Kirjoittamisen ja erityisesti lukemisen rooli ilahdutti tällaista itseni kaltaista kirjahiirtä.  Antoisinta kuitenkin oli Puškinin tyylikeino rikkoa muuri kirjailijan ja lukijan välillä viittaamalla useasti itseensä.  Lukijaa ei ainoastaan puhutella, vaan tämän huomio vedetään kirjailijan omiin ajatuksiin maailmasta,  tämän tunteista sekä muun muassa tämän käsityksiin naisista (tai pikemminkin näiden jaloista).  Puškin vihjailee elämänvaiheistaan ja työstään siihen malliin, että itse tarina on jäädä sen jalkoihin.  Pääosin ratkaisu kuitenkin toimii, koska se tuo teokseen syvyyttä ja elämäkerrallisen tason, joka inspiroi ottamaan lisäselkoa Puškinin elämästä.

Suomentaja Lauri Kemiläinen tuo esipuheessaan esille Puškinin elämän yhtymäkohdat tarinaan, ja valitettavasti tämän elämä päättyi yhtä traagisesti kuin erään romaanissa esiintyvän henkilön.  Kemiläinen myös sanoo, että "[m]itä Pietari Suuri on historiassa, sitä Puškin on kirjallisuudessa".  Tätä en pysty sen enempää kommentoimaan ohuen venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni vuoksi, mutta ehkä tässä vaiheessa olikin hyvä tutustua tähän "kansalliskirjallisuuden luoja[an]", koska myöhemmin voin sitten tehdä huomioita miten Puškin on vaikuttanut esimerkiksi Gogoliin ja Dostojevskiin (toivottavasti teemoja ainakin syvennetään vähän enemmän).

Goodreadsin venäläisten kirjoittamat arviot ovat mielenkiintoisia katsauksia siihen, miten tunnettu teos on heidän kulttuurissaan.  Tässä vaiheessa Jevgeni Onegin tuntui vähän liian kevyeltä omaan makuuni, lähinnä johdatukselta 1800-luvun Venäjän sivistyneistöön ja lähtölaukaukselta sen kirjalliseen kulttuuriin.  Nätti ja ajatuksia herättävä teos, mutta ei mullistanut minun maailmaani.

* * *

Suomentaja:  Lauri Kemiläinen
Osallistuu haasteisiin:  Klassikot, Kirjallinen maailmanvalloitus (Venäjä), Venäjää valloittamaan ja 1800-luvun kirjat