 |
| 128 s. |
Mun sunnuntaihäntäni sulholle vyötä.
Peer Gynt
Pysy irti! En narriksi teille mä heity!
Dovren-ukko
Älä tytärtäni tuumi, jos ei peräs peity.
Peer Gynt
Tehdä ihminen elukaksi!
Dovren-ukko
Isket harhaan;
sinut teen vain sulhoksi soveliaaksi.
Tulenkeltaisen nauhuksen saat sinä taaksi,
saat kantaa kunniamerkkimme parhaan.
Näytelmän muotoon kirjoitettu eeppinen runo tai eeppisen runon muotoon kirjoitettu näytelmä. En ole (vielä) lukenut yhtään jättimäistä runoelmaa, mutta yhteys on aika selvä. Päähenkilö Peer on itsekeskeinen hulivili, joka seikkailee ympäri maapalloa ja yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni egoismistaan. Matkalla tavataan niin peikkoja ja noitia kuin varakkaita herroja ja kauniita neitosiakin.
Asiaa tutkittuani Ibsen ilmeisesti haluaa satirisoida Peerin kautta Norjan ahdasmielistä yhteiskuntaa, mutta koska en tunne yhtään Norjan historiaa, kaikki suuret sekä pienet nyanssit jäivät täysin pimentoon. En vaikuttunut aikoinaan täysin Nukkekodistakaan, ja nyt sitten tämä. Tosin en pane hirveästi painoarvoa sille, etten ymmärrä jotain, koska se ei ole kirjoittajan vaan lukijan sivistymättömyyden vika. Tässä häiritsi lähinnä sekavuus, fragmentaarisuus ja kohtausten jatkuva vaihtuminen. Sääliksi käy sitä, joka yrittää tämän lavastaa näyttämölle, sillä kohtausten suuren lukumäärän lisäksi ne taitavat olla työläitä rakentaa tapahtumapaikkojen vaihdellessa Marokon autiomaasta peikkokuninkaan hoviin.
Tässä sitä taas nähtiin, miten hankalia näytelmät ovat kun niitä lukee katsomisen sijaan. Tulee väistämättä sellainen olo, että saako tästä nyt kaikkea irti, tai teenkö tälle oikeutta kun luen tämän kirjallisena. Toisaalta, eikö parhaimmista näytelmistä voi nauttia myös kirjallisessa muodossa? Niin minulle ainakin kävi Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla kanssa. Ibseniltä kiinnostaisi vielä Hedda Gabler, mutta saa nähdä koska saan aikaiseksi tarttua siihen kun tämäkin oli melkoista pakkopullaa. Itse vielä valitsin, hah.
Asiaa tutkittuani Ibsen ilmeisesti haluaa satirisoida Peerin kautta Norjan ahdasmielistä yhteiskuntaa, mutta koska en tunne yhtään Norjan historiaa, kaikki suuret sekä pienet nyanssit jäivät täysin pimentoon. En vaikuttunut aikoinaan täysin Nukkekodistakaan, ja nyt sitten tämä. Tosin en pane hirveästi painoarvoa sille, etten ymmärrä jotain, koska se ei ole kirjoittajan vaan lukijan sivistymättömyyden vika. Tässä häiritsi lähinnä sekavuus, fragmentaarisuus ja kohtausten jatkuva vaihtuminen. Sääliksi käy sitä, joka yrittää tämän lavastaa näyttämölle, sillä kohtausten suuren lukumäärän lisäksi ne taitavat olla työläitä rakentaa tapahtumapaikkojen vaihdellessa Marokon autiomaasta peikkokuninkaan hoviin.
Tässä sitä taas nähtiin, miten hankalia näytelmät ovat kun niitä lukee katsomisen sijaan. Tulee väistämättä sellainen olo, että saako tästä nyt kaikkea irti, tai teenkö tälle oikeutta kun luen tämän kirjallisena. Toisaalta, eikö parhaimmista näytelmistä voi nauttia myös kirjallisessa muodossa? Niin minulle ainakin kävi Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla kanssa. Ibseniltä kiinnostaisi vielä Hedda Gabler, mutta saa nähdä koska saan aikaiseksi tarttua siihen kun tämäkin oli melkoista pakkopullaa. Itse vielä valitsin, hah.
* *
Suomentaja: Otto Manninen
Osallistuu haasteeseen: 1800-luvun kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti