Kirja + elokuva: Kaikki minun unelmani - Rona Jaffe (1958)

The Best of Everything
448 s.

"She had a collection of matchbooks from extravagant places, dropped here and there on tables in the dingy apartment she still shared with Gregg. They made it look as if she lived a gay, mad life. What a typical picture for anyone from out of New York: career girl's apartment, stockings drying over the shower rod, clothes flung helter-skelter in the rush to get to the office on time, to a date on time, a bottle of wine there too, wads of dust lying under the studio couch because you couldn't clean except weekends and sometimes not even then, and all those brightly colored matchbooks with names of well-known eating places, so that even if one managed only two good and sufficient meals a week one could still light one's cigarettes for the rest of the week with the memory."

Kaikki minun unelmani on tarina työssäkäyvistä naisista New Yorkin pyörteissä, ja kullekin päähenkilölle New York näyttäytyy erilaisena. Jollekin työ kustannusyhtiössä on ensiaskel unelmauralla, jollekin vain välietappi, jonka jälkeen odottaa ura kotirouvana. Nimettömässä kimmeltävä sormus on toimiston naisille suuri asia, mutta mitä jos asiat eivät etenekään niin kuin haluaisi? Entä jos miehet onnistuvatkin sotkemaan suunnitelmat, tai joutuu valitsemaan miehen ja uran välillä?

Jos Nukkelaakso (1966) on Peyton Placen (1956) loistokas ja yliampuva serkku, niin Kaikki minun unelmani on Nukkelaakson Seconalilla rauhoitettu kaksonen. Hyden Jekyll-puolisko. Alkoholi virtaa, mutta hillitysti Mad Menin tapaan. Jos sokkotreffien deitti on tylsä, niin sitten vain drinkkejä drinkkien perään.

Chick lit on siis itselleni edelleen ongelmallinen genre, mutta sen sijaan että kokemus olisi taas ollut jotain Bridget Jonesin päiväkirjan (1996) tapaista, niin Kaikki minun unelmani osoittautui jo toiseksi viihdyttäväksi chick lit -klassikoksi. Pidin enemmän Nukkelaakson hysteerisyydestä, mutta Kaikki minun unelmani oli toisaalta mukavan tasainen ja rentouttava luettava. 1950-luku ja kaikki mitä sen mukana tulee, kuten työssäkäyvien naisten kokemukset miehille kuuluvassa maailmassa, tekee tarinasta ja henkilöiden kokemuksista heti paljon mielenkiintoisemman.

Henkilöt itsessään olivat valitettavasti vähemmän mielenkiintoisia. Naiiviutta on vaikka muille jakaa, ja sillä hetkellä kun tajuaa että yksi naisista takertuu eksäänsä kuin hukkuva, tajuaa myös ettei henkilöistä oikeastaan välitä lainkaan. Kuten Nukkelaaksossa, he määrittelevät elämänsä miesten kautta, mutta romaanin arkisemman ja tavanomaisemman sävyn vuoksi se alkaa kyllästyttää.

Tarinoita pitkitetään muutenkin vähän liikaa ja piilevä sinkkuelämän vastainen sanoma on kirsikka homeisen kakun päällä. Lopun juonenkäänne on rehellisesti sanottuna hirveä, koska se ei sovi ollenkaan kirjan muuhun sisältöön. Ihan kuin Jaffe olisi yrittänyt lisätä viime tipassa jotain skandaalimaista, mutta se tuhosi kaiken uskottavuuden ja päätyi television iltapäivän saippuaoopperoiden alueelle.

Jaffe selvästi yritti tavoitella opettavaista tarinaa suurkaupungin vaaroista, mutta en ole yllättynyt, että monet tytöt halusivat kirjan luettuaan muuttaa sinne entistä palavammin. Elämä New Yorkissa on ehkä vaikeaa, jopa vaarallista, ja seksuaalisen häirinnän mahdollisuus toimistolla on lähinnä itsestäänselvyys, mutta se on myös seikkailu (tai näin ainakin kuvittelen tyttöjen järkeilleen). Naimisiin menneiden zombien ja zombeiksi haluavien luonteiden puuttuminen oli niin kammottavaa, että on vaikeaa kuvitella Jaffen ajatellen asioita ihan loppuun asti henkilökehityksen ja romaanin yleisön suhteen (olisivatko Jaffen henkilöt houkutelleet 50-luvun lukijoita tähtäämään ainoastaan avioliittoon eikä mihinkään muuhun?).

Kaikki minun unelmani on silti nopea, kevyt ja miellyttävä luettava. Se ei edes yritä sulattaa aivoja, ja mikä parasta: sen sijaan, että romaani turvautuisi helppoon ratkaisuun eli siistiin onnelliseen loppuun, sen loppu on monitulkintainen ja vihjaa ainakin joidenkin henkilöiden tulevaisuuden olevan epävarma. Työssäkäyvän naisen elämä oli kovaa 50-luvulla, ja kaunistelun puute voi vedota myös nykypäivän lukijoihin. Seksismi ja seksuaalinen häirintä ei ole vieläkään kadonnut työpaikoilta mihinkään, mutta Jaffen romaani ehdottomasti saa arvostamaan työolojen parantumista ja niitä, jotka tekivät sen eteen kaikkensa. 

__________

Osallistuu haasteeseen:  Seitsemännen taiteen tarinat (Kirja + leffa)

KAIKKI UNELMANI (1959)

IMDB
Ohjaaja: Jean Negulesco
Käsikirjoitus: Edith Sommer ja Man Rubin
Pääosissa: Hope Lange, Stephen Boyd, Suzy Parker, Martha Hyer, Diane Baker, Brian Aherne, Robert Evans, Brett Halsey, Donald Harron, Joan Crawford

Amanda Farrow: When you finish the slush files, then you may go. But I want my comments on each.
Caroline Bender: Typed?
Amanda Farrow: No Miss Bender. Beat it out on a native drum.

Romanialaissyntyinen Negulesco tunnetaan ehkä parhaiten Marilyn Monroen tähdittämästä Kuinka miljonääri naidaan (1953) -elokuvasta, ja miehen tuotannossa näyttää olevan monia muitakin naisten tunne-elämää käsitteleviä elokuvia. Olen nähnyt myös ohjaajan 3 kolikkoa lähteessä (1954), joka oli melkoisen tylsä, mutta Kaikki unelmani olikin taas tuon ensin mainitun lisäksi jo sitä parempaa osastoa.

Elokuva on melko uskollinen romaanille, vaikka paria juttua siinä onkin muutettu. Mukavaa viihdettä leppoisaan iltaan. Ei herätä sen suurempia tunteita, mutta ihan mielellään tätä kuitenkin katseli. Odotin erityisesti Crawfordin roolisuoritusta Amanda Farrow'na, ja olihan se aika hieno piikittelyineen kaikkineen.

Eniten nautin hienosti kuvatuista New York -maisemista. Esimerkiksi alun tunnelma on tavoitettu hienosti, kun työmuurahaiset vyöryvät metrotunnelista valtavien pilvenpiirtäjien häämöttäessä taustalla. Pelkästään siis jo 50-luvun tunnelman takia tätä voi suositella, jos yhtään kiinnostaa miltä New York aikoinaan näytti. Kustannusyhtiökin on tapahtumapaikkana erittäin mielenkiintoinen.