Chikago - Upton Sinclair (1906)

The Jungle
416 s.

- -  [O]lipa tämä soitto hilpeä tai surullinen, vilkas tai valittava, intohimoinen tai uhmaava, se on heidän omaa musiikkiaan ja sitä he ymmärtävät.  Chikago krouveineen ja pahamaineisine takakujineen kalpenee ja katoaa, ja niitten sijasta he näkevät vihreitä ketoja ja päivänpaisteisia virtoja, mahtavia synkkiä metsiä ja lumisia vaaroja.  He muistelevat kotiseudun maisemia ja lapsuuden aikaisia tapauksia;  vanhat rakkaus- ja ystävyysmuistot heräjävät eloon, muinaiset surut ja riemut esiytyvät selvinä ja kirkkaina.

Jotta kukaan ei pääsisi sanomaan, etten varoittanut:  tätä lukiessa en suosittele syömään jos on hiukankaan herkkähermoinen.  Nimittäin siinä vaiheessa kun kerrotaan miten miesten putoamista ihrasammioihin ei aina huomata, ja nämä päätyvät maailmalle "Durhamin hienoimpana viipalesilavana", voi kinkkuvoileipä takertua kurkkuun.  Sinclairin kertomus Chicagon teurastamoista on sen verran karu, että julkaisuajankohdastaan huolimatta se onnistuu järkyttämään nykypäivänkin lukijoita.  On kuitenkin huomioitava, että suurin osa lukijoista tuntuu tarrautuvan tähän teurastamoiden ja tehtaiden olojen kuvauksiin vähän liikaakin, eikä näe metsää puilta.  Pohjimmiltaan tämä on tarina siirtolaisten elämästä maailmassa, jossa onnellinen loppu on harvinaisuus ja sekä henkinen että ruumiillinen kärsimys arkipäivää.

Sinclair oli yksi toimittajista, jotka halusivat paljastaa valtion ja yritysten piireissä kytevän korruption.  Tämä viettikin seitsemän viikkoa työskennellen teurastamossa väärällä henkilöllisyydellä ja vakoillen paikan toimintatapoja.  Tuloksena oli Chikago, jonka julkaisun Sinclair joutui aluksi kustantamaan itse, koska mikään kustantamo ei suostunut sitä listoilleen ottamaan.  Taustatyön ansiosta kirja on hengästyttävän yksityiskohtainen.  Kirjailijaa kohtaan tuntee myös kunnioitusta, koska tämä oli valmis kärsimään itse paljastaakseen toisten kärsimyksen.  Toisaalta, Sinclair oli siinä mielessä onnellisessa asemassa, ettei työtä tarvinnut enää jatkaa kun tavoite oli saavutettu.

Kirjassa esiintyvän liettualaisen siirtolaisperheen tarina toimii kehyskertomuksena, jonka kautta päästään sisälle siirtolaisyhteisön ponnisteluihin.  Jurgis Rudkus muuttaa nuoren tulevan morsiamensa ja muutaman sukulaisen kanssa Amerikkaan kuultuaan, että siellä on mahdollisuus parempaan elämään.  Valitettavasti monien muiden tavoin perhe ei ymmärrä rahan arvoa toisella puolella valtamerta, ja Chicagossa nämä jumiutuvat köyhyyteen.  Packingtownissa kieltä taitamattomia huijataan häpeilemättömästi, tapaturmat vaanivat työläisiä ja potkuja annetaan vähäisimmästäkin syystä, koska aina on tarjolla satoja muita halukkaita.  Lapsityövoimakin rehottaa, vaikka onkin laissa kielletty.  Perheet valehtelevat lastensa iän, jotta nämä pääsevät tienaamaan edes muutamia senttejä.

Jurgiksen perheen vaikeudet kasautuvat koko ajan, ja tämän vuoksi kirja on erittäin raskasta luettavaa.  Vaikka lopussa pilkahtaa valoa tunnelin päässä, on joidenkin henkilöiden elämät siihen mennessä jo lopullisesti pilalla.  Paikoitellen vastoinkäymisten määrä ja työolojen kuvaus alkaa ahdistaa ja puuduttaa, mutta tarina jää varmasti jokaisen lukijan mieleen, piti sitten kirjasta tai ei.  Sinclairin sosialistinen hyökkäys kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, jossa työntekijöitä kohdellaan kuin karjaa, on varmasti yksi tämän aikakauden tärkeimpiä teoksia.  Huojentavaa kyllä, kirjan julkaisun jälkeen Yhdysvalloissa tehtiin lakimuutoksia ruoan puhtauden suhteen.  Tosin Sinclair huomautti katkerasti, ettei hänen varsinaiseen asiaansa eli työntekijöiden hyväksikäyttöön ja siirtolaisten köyhyyteen kiinnitetty mitään huomiota.  Presidentti Rooseveltkin haukkui miestä hysteeriseksi ja tasapainottomaksi.

* * * *

Osallistuu haasteisiin:  Klassikot ja Kirjallinen maailmanvalloitus (Illinois)