 |
| 192 s. |
All critics can agree that film noir's roots are deep and diverse. On the literary side, noir drew heavily from the works of the hard-boiled school of detective fiction written by the likes of Dashiell Hammett, Raymond Chandler, James M. Cain, David Goodis and Cornell Woolrich. Also influential were the writings of naturalist authors like Émile Zola and Ernest Hemingway, the latter being a particularly potent role model with his clipped and poetic prose style and printed dialogue.
Kaikkien aikojen ensimmäinen film noir -elokuvani oli The Blue Dahlia (1946). Muistan pitäneeni siitä, mutta se ei aiheuttanut mitään sen suurempia tuntemuksia. Noin kolme vuotta sitten, kun elokuvahulluuteni räjähti käsiin (vetämättä kuitenkaan vertoja lukutoukkapersoonalleni) ja aloin kädet täristen etsimään yhä uusia mestariteoksia, törmäsin elokuvaan nimeltä Kiss Me Deadly (1955). Nyt pitää varmaan heittää kiitokset Yle Teeman suuntaan, koska lähestyttyäni pienin varauksin tätä Robert Aldrichin taidonnäytettä, jäin sen loputtua jokseenkin euforiseen mielentilaan. Se ei ole lempielokuvani, mutta voisin hyvinkin kuvitella katsovani sen uudestaan ja pitäväni siitä vieläkin enemmän. Se edustaa niitä tähän synkkään rikoselokuvalajiin kuuluvia, jotka vaikuttavat olevan aikaansa edellä.
Silverin mukaan film noir ei ole ainoastaan elokuvagenre, vaan edustaa yhtä paljon tyyliä. Jos on katsonut yhtään tähän lajityyppiin kuuluvaa elokuvaa, voi nyökytellä hyväksyvästi. Valoilla ja varjoilla leikitellään taitavasti, josta syntyy ainutlaatuinen ja joskus ahdistava tunnelma, jossa ei ole näkyvissä toivon pilkahdustakaan. Toivon puute ei ulotu ainoastaan tunnelmaan, vaan yleensä myös päähenkilö(ide)n kohtaloon. Robert Montgomery keksi jopa tulkita ensimmäisen persoonan kerronnan kirjaimellisesti elokuvassaan Lady in the Lake (1947) näyttämällä tapahtumat ainoastaan päähenkilönsä silmin, jonka näkee vain peilien kautta.
Silverin ja Ursinin teos ei välttämättä tarjoa asiallisesti mitään uutta film noirin tuntijoille, mutta sopii kauneutensa puolesta vaikka jokaisen elokuvan ystävän sohvapöydälle. Sivujen valkoinen fontti mustalla pohjalla sopii täydellisesti sekä tyylilajiin että hyvin valikoitujen valokuvien seuraksi. Suurimmaksi osaksi kuvat ovat mustavalkoisia, joista itse pidin erityisesti kulissien takana kuvatuista. Muutama sitaattikin mahtuu joukkoon, kun tekijät esittelevät lyhyesti film noirin pääpiirteet. Esittelynä tämä nimenomaan toimii erinomaisesti, ja tekstin selkeyden vuoksi teos voisi sopia myös aiheesta täysin tietämättömille, jotka haluavat myös tietää mistä elokuvista kannattaa aloittaa.
* * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti