18. heinäkuuta 2012

Sofien valinta - William Styron (1976)

Sophie's Choice
632 s.
Lähestyessäni nyt ulko-ovea näin heidät molemmat painautuneina tiukasti toisiaan vasten yhtenä ainoana hämäränä ääriviivana vasten vaaleanpunaista käytävää, johon katossa killuva, miltei kokonaan ympäriinsä lenteleviin yöperhosiin peittynyt neljänkymmenen watin lamppu levitti kalvasta valohämyään.  Näkymää hallitsi pituutensa ja voimasta ansiosta Nathan, leveäharteinen voimanpesä, komeutensa kruununa yhtä mustanpuhuva hiuskuontalo kuin jollain siouxilla.  - -  Hän piteli Sofieta tiukasti kiinni käsivarresta, ja Sofie kyyristeli hänen hyökkäyksensä edessä kuin myrskyn tuiverruksessa värähtelevä ruusunnuppu.

Puolalaissyntyinen Sofie joutuu tekemään keskitysleirillä vaikean valinnan, joka varjostaa tämän koko myöhempää elämää.  Stingo, nuori kirjailijanalku Yhdysvaltain syvästä etelästä, joutuu kesällä 1947 keskelle Sofien ja juutalaisen Nathanin myrskyistä suhdetta muutettuaan New Yorkin juutalaisyhteisön keskelle Brooklyniin.  Lopulta Sofien valinta vaikuttaa kaikkien kolmen kohtaloon.

Joskus tulee vastaan kirjoja, jotka muistuttavat miten taannoinen päätökseni opetella jättämään kirja kesken jos siltä tuntuu oli tosiaankin hyvä.  Sinä aikana kun yrittää tarpoa huonon kirjan lävitse, jää monta elämystä kokematta.  Varsinkin tällaisen tiiliskiven ollessa kyseessä.  Tarina olisi periaatteessa ollut todella hyvä, mutta toteutus ei toimi ollenkaan.  Styronin proosa hukkuu täysin polveilevan juonen alle.  Aivan liian montaa teemaa yritetään käsitellä samaan aikaan, onnistumatta kuitenkaan yhdistää niitä.

Materiaalia olisi usean romaanin verran:  juutalaisvastaisuus, syvän etelän rasismi ja orjuus, holokausti, mielisairaus, riippuvaisuus, syyllisyys, seksuaalisuus (joka yritetään kytkeä jokaiseen teemaan niin ettei siinä ole enää mitään järkeä) jne.  Nyt tuntui siltä, että Styronilla oli monta hyvää ideaa ja päätti heittää ne kaikki samaan kasaan.  Loppujen lopuksi Sofien tekemän valinnan paljastuminen ei enää jaksanut kiinnostaa, mikä kenties kertoo enemmän kuin mikään muu.  Mitä henkilöihin tulee, Nathan oli oikeastaan ainoa mielenkiintoinen, ja olisin tavallaan toivonut että tälle olisi annettu tilaa jossain vähemmän tukahduttavassa ja rönsyilevässä tarinassa.

*

Osallistuu haasteeseen:  Kirjallinen maailmanvalloitus (New York)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti