20. lokakuuta 2013

Turun kirjamessut 4.-6.10.2013

Päivät ovat näköjään menneet ihan liian nopeasti kaikenlaisen kivan ja ei-niin kivan puuhan parissa, ei todellakaan ollut tarkoitus jättää blogia näin heitteille.  Tässä tulisi nyt kuitenkin vielä yhden mattimyöhäisen messuraportti.  Onnistuin hävittämään kamerani laturin juuri ennen tapahtumaa, eli yritän pitää raportin lyhyenä.  Muita juttuja (ja kuvia) pääsee kurkistelemaan muun muassa Sallalta, Katjalta ja Annalta.

Tänä vuonna teemoina oli Yhdysvallat ja Somero.

PERJANTAI
Ensimmäisen päivän keskityin lähinnä messualueella vaelteluun ja kirjojen ostoon (vaikkei tarkoitus ollut hankkia niitä), ja herkkujakin tuli vähän maisteltua ruokapuolella, esim. suklaassa uivia mansikoita.  Muutaman haastattelun kävin kuitenkin myös kuuntelemassa (viivyinhän messuilla sellaiset kuutisen tuntia, hups), ja tänä vuonna päätin rohkeasti mennä kuuntelemaan myös ennestään tuntemattomia kirjailjoita, joten haastattelut valikoituivat kattavan messuohjelman kuvausten perusteella.

Ensimmmäisenä oli luvassa Jyrki "69" Linnankivi, joka kertoi Erkka Mykkäselle suhteestaan Mark Twainin tuotantoon.  Huckleberry Finnin seikkailut inspiroivat tätä nuorempana niin paljon, että myöhemmin toteutui matka Yhdysvaltoihin hepun hengessä.  Minulle oli uutta tietoa se, että Jyrki on järjestänyt Yhdysvalloissa muutaman kerran vuosittaisen Fangtasia-klubin, jossa tämä soittaa mm. Hanoi Rocksia.  Muistaakseni paikka oli vielä New Orleans, joten tässähän on loistava matkavinkki.

Ranskalainen Olivier Truc kertoi Aleksi Siltalan haastattelemana dekkaristaan Viimeinen saamelainen, joka sijoittuu Norjan Lappiin.  Lapista kirjoittava ranskalainen kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, ja kun Truc vielä kertoi ettei lue dekkareita, vaan on vasta tutustumassa niihin, asetelma muuttui vielä erikoisemmaksi.  En ole suuri dekkarien ystävä, mutta kirja meni ehdottomasti lukulistalle kun myöhemmin vilkaisin vielä sen takakantta eräällä myyntipöydällä.

Kaisu-Maria Toiskallio haastatteli Jaakko Hämeen-Anttilaa, jonka uudesta kirjasta Trippi ihmemaahan: huumeiden kulttuurihistoriaa olinkin ohimennen kuullut aikaisemmin.  Hämeen-Anttila oli todella hauska haastateltava, ja olisin mielelläni kuunnellut tämän tarinointia kauemmin.  Muun muassa kuva lentävästä matosta aiheutti hilpeyttä yleisössä.  Kirja on ihan pakko lukea jossain vaiheessa, jo senkin takia että historiikki alkaa jo keskiajalta eikä keskity pelkästään 60-luvun hippivuosiin.

Petri Leppänen haastatteli yhdysvaltalaista Elizabeth Handia Katoavan valon tiimoilta.  Maine on yksi kiehtovimmista alueista Yhdysvalloissa (eikä pelkästään Stephen Kingin takia), joten ilahduin kun sain tietää Handin kirjojen sijoittuvan usein sinne.  Cass-hahmo kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, varsinkin kun Hand on käyttänyt paljon  omaa rankkaa menneisyyttään luodessaan tätä, joten Handiinkin aion ehdottomasti tutustua.

Kustannusosakeyhtiö Sammakko kustantaa mielestäni erittäin mielenkiintoista materiaalia, joten päätin mennä kuuntelemaan Kari Aartomaa, Henry Lehtosta ja Seppo Lahtista.  Aartoma ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta keskustelu sujui kahdestaankin oikein mainiosti.  Tästä haastattelusta en valitettavasti muista enää paljoa, mutta kivan rentoa meininkiä näyttää olevan Sammakossa, ja se on hyvä se.  Innostuin jopa ostamaan heiltä muutaman opuksen, mutta siitä lopussa lisää.

Yhdysvaltalainen Pulitzer-palkittu näytelmäkirjailija Lynn Nottage oli jälleen yksi innostava ja mielenkiintoinen vieras, ja tätä haastatteli Amy Hirsch.  En lue paljon näytelmiä, ja nykyajan näytelmäkirjallisuus varsinkin on erittäin hämärä alue, mutta Nottagen tuotantoa voisin kokeilla.  Se ilahdutti erityisesti miten Nottage haluaa antaa äänen niille ihmisille, jotka yleensä jäävät pimentoon, ja tämän yhteiskuntatietoisuus sekä intohimo kirjoittamiseen jäivät myös mieleen.

LAUANTAI
Toisena päivänä messuilu jäi lyhyemmäksi enkä ehtinyt kuunnella niin paljon haastatteluja, mutta ohjelma olikin vähän erityisempää kuin aikaisempina vuosina.  Olin nimittäin tänä vuonna messuilla kirjabloggaajan ominaisuudessa, ja lauantai-aamu alkoi Turun pääkirjastossa.  Erja oli ystävällisesti järjestänyt kirjabloggaajaryhmälle ohjelmaa, joka alkoi ensin aamupalalla.  Sen yhteydessä kuulimme Lukulampun valossa -projektista.  Seuraavaksi siirryimme Aurian kellariin ihastelemaan kirjaston vanhinta aineistoa, jossa huomioni kiinnittyi heti kauniisiin painoksiin Émile Zolan kirjoista sekä 1800-lukulaiseen Lontoon matkaoppaaseen, jossa oli käsin väritettyjä piirroksia eri yhteiskuntaluokkien tunnistamista helpottamaan sekä iso kartta.  Aurian jälkeen oli vuorossa selkäpiitä kutitteleva kummituskierros varastokirjastossa, jonka pimeissä sokkeloissa kuljimme tuikut kädessä.  Siellä huomioni kiinnittyi erilaisten kummitustapausten lisäksi Minna Canthin Spiritistinen istunto -näytelmään, jonka latasin heti kotona Project Gutenbergista läppärini Kindle-ohjelmaan.

Lyhyen messuilla hyörimisen jälkeen kuuntelimme Annan kanssa paneelikeskustelua naisten roolista kirjallisuudessa.  Moderaattorina toimi Juha Itkonen ja keskustelijoina Lynn Nottage, Yhdysvaltain suurlähettilään puoliso ja kirjailija Cody Douglas Oreck ja Leena Parkkinen.  Sukupuoli vaikuttaa valitettavasti vieläkin siihen, miten kirjailija otetaan vastaan, ja olisinkin tästä toivonut lisää esimerkkejä.  Keskustelu kallistui vähän pinnallisen puolelle, mutta kaikilta tuli kuitenkin hyviä näkemyksiä aiheeseen liittyen.  Hihkuin sisäisesti kun Nottage mainitsi yhdeksi lempikirjailijakseen James Baldwinin, sillä Another Countrysta pitäneenä toivoisin saavani aikaiseksi lukea tältä vielä jotain.

Loppupäivä tulikin sitten vietettyä kirjablogitunnelmissa, kun myös kirjastokierroksen väliin jättäneitä bloggaajia saapui kuuntelemaan Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen keskustelua heidän tekemästään kirjasta Rivien välissä, joka on suosittelemisen arvoinen jos haluaa tietää lisää kirjablogeista.  Itsehän en häpeäkseni ole sitä vielä ehtinyt lukemaan, mutta se on saanut paljon kannustavaa palautetta.  Tämän keskustelun jälkeen jatkettiin samassa tilassa paneelikeskustelun muodossa, johon osallistuivat Taika, Kirsi, Minna, Morre, Inton Mika Rönkkö sekä Liken Nora Varjama.  Taikan blogista voi lukaista tarkemmin mielenkiintoisen keskustelun antia.  Muu yleisö ei ollut valitettavasti löytänyt sankoin joukoin tietään kokoustilaan, mutta paikalle oli sentään eksynyt yksi potentiaalinen kirjabloggaaja, jonka kiinnostusta blogin perustamiseen peukutimme kaikki innokkaasti.

Näin, messut ovat nyt minunkin osaltani käsitelty, ja olivat muuten ehkä hauskimmat messut tähän asti.  Sunnuntaina oli vielä tarkoitus mennä seuraamaan Dan Fantea ja ihmissusikeskustelua, mutta kahden päivän hummailu väsytti totaalisesti ja jumiutti päälleni pyjaman koko päiväksi.

Haluaisin vielä kiittää kaikkia tapaamiani kirjabloggaajia sekä seurasta että järjestelyistä, toivottavasti tapaamme vielä!  Tähän loppuun vielä lista kirjoista, jotka tarttuivat mukaan messuilta.

Quo Vadis - Henryk Sienkiewicz
Säädyllinen murhenäytelmä - Helvi Hämäläinen
Anomalia - Laura Gustafsson (arvostelukappale blogipaneelista)
Nadja - André Breton
Ilmastoitu painajainen - Henry Miller
Uusi antiikin historia - Paavo Castrén
Mad World: seikkailijan atlas - Tuomas Milonoff ja Riku Rantala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti