Blogistanian kesälukumaraton III

On taas aika kesäisen yhteislukumaratonin.  Säännöt ja osallistujat voi tarkistaa Annamin blogista, mutta tarkoituksena on kuitenkin lukea rennosti sen verran kuin ehtii ja kykenee, joten kilpailu tämä ei missään nimessä ole.  Minä tartun kirjaan klo 00.00 iltapalan ja yhden The Sopranos -jakson jälkeen, ja päivitän tähän postaukseen edistymistäni.  Kuvassa on kirjapino, josta valitsen luettavaa puhtaasti fiiliksen mukaan.  Niin kuin varmasti huomasitte, maratonini on hieman erilainen kuin ennen, koska teemana on lastenkirjallisuus.  Halusin ottaa tällä kertaa vähän rennommin ja uppoutua yksinkertaisiin tarinoihin, joten päätin sitten ryövätä kirjaston lastenosaston.  Oikealla puolella on vielä lukemattomat Muumi-kirjat, jotka tulen joka tapauksessa lukemaan tämän kesän aikana.  Stephen Kingin Ihmissuden vuosi ja irlantilaiset kummitustarinat ovat lähinnä varalla jos haluankin yhtäkkiä vaihtelua ja kyllästyn teemalukemiseen.

Aiempaa maratonsatoa voi lueskella täältä.
Tsemppiä ja lukuiloa kaikille!

Klo 03.00

Desperon taru (2003) - Kate DiCamillo (kuvittanut Timothy Basil Ering), 259 s.

Pisteet:  * * * *  Suomentaja:  Pirkko Biström

Suloinen tarina pienikokoisesta, suurikorvaisesta ja sairaalloisesta Despero-hiirestä, joka on pettymys vanhemmilleen, mutta löytää lopulta rohkeutensa rakastuttuaan tarinoihin ja prinsessa Papuun.  Tarinat tuovat Desperon elämään kauneutta ja valoa, ja valo on kallisarvoista, koska maailma on pimeä.  Kuvitus sopii kokonaistunnelmaan ja sitoo tarinan perinteisiin satuihin.  Rottakohtaukset vaikuttavat aika hurjilta ja varmaan ymmärrettävästi pelottavat kaikkein pienimpiä, mutta en epäile etteivätkö ainakin jotkut lapset pystyisi myös käsittelemään tämän esiin ottamia teemoja:  vanhempien hylkäys, kaltoinkohtelu, ennakkoluulot, anteeksianto jne.  Vaikeitakin asioita on hyvä ottaa esiin lastenkirjoissa, eikä ylisuojella lapsia kaikelta pahalta.  Kaiken kaikkiaan tämä taitaa olla niitä lastenkirjoja, jotka herättävät keskustelua elämästä yleensä.  Jokainen ansaitsee rakkautta ja tulla hyväksytyksi omana itsenään.

- - -
Näin, hyvä alku lähtöviivalla.  Nyt nukkumaan ja aamulla jatketaan, öitä!
- - -
Tuli nukuttua vähän liian pitkään ja lukeminenkin käynnistyi vähän hitaasti.
- - -

Klo 14.39
Luettuja sivuja:  412
Maija Poppanen (1934) - P. L. Travers (kuvittanut Mary Shepard), 153 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Marikki Makkonen
Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat

Kirsikkatiellä, 1930-luvun Lontoossa, alkaa tapahtua kun Maija Poppanen lentää sateenvarjollaan Banksien perheen elämään.  Maija hoitaa lapsia jämäkällä otteella ja on turhamaisen lisäksi äkkipikainen.  Kireästä nutturasta huolimatta lasten arki  muuttuu uuden lastenhoitajan ansiosta taianomaisemmaksi, hauskemmaksi ja ihanan omituiseksi.  Arvostin eniten sitä, että Travers jättää Maijan mysteeriksi, joka tulee ja lähtee tuulen suunnan mukaan.  Maija on myös todella inhimillinen, joka selvästi haluaa opettaa lapsille maailman menoa ja pitää lapset suojeluksessaan vaarallisemmissa tilanteissa.  Vaikka en nyt ihan rakastunut tähän, niin mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa.  Piparkakkukohtaus oli ehdoton lemppari.

Klo 17.54
Luettuja sivuja:  544
Vaarallinen juhannus (Muumit #5) (1954) - Tove Jansson, 132 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Laila Järvinen
Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat

Muumilaaksossa asiat menevät päälaelleen, kun tulee tulva ja muumiperhe joutuu pakenemaan kodistaan.  Pidin aikoinaan tv-sarjassa todella paljon tässä kirjassa kuvatuista tapahtumista:  teatterin taiasta, yleisön saapumisesta veneillä, Nuuskamuikkusen edesottamuksista puistossa ja surullisen Vilijaanan tapaamisesta Muumipeikon ja Niiskuneidin kanssa.  Punaisena lankana kulkee erilaiset naamiot:  näytelmässä saa kokeilla erilaisia rooleja, Nuuskamuikkunen joutuu yhtäkkiä huolehtimaan lapsikatraasta ja esittämään perheenisää (vaikka se on selvästi epämukavaa) ja Muumipeikkoa sekä Niiskuneitiä luullaan rikollisiksi.  Tämä vaikuttaa myös olevan tähän mennessä hauskin lukemistani Muumeista.  Esimerkiksi Pikku Myyn tapa maalailla piruja seinille hihitytti useasti, ja Nuuskamuikkusen uhkaus hypätä järveen kun lapset saivat hermon kireälle sai naurahtamaan ääneen.  Olin myös havaitsevinani jonkinlaista kontrastia Mymmelin tyttären tiukoissa ja muumiperheen sallivammissa kasvatustavoissa.  Positiivisuutta kehiin!

- - -
Nyt alkaa vähän puutua.  Tähän väliin tarvitaan siis Stephen Kingiä herättäjäksi!
- - -

Klo 20.40
Luettuja sivuja:  671
Ihmissuden vuosi (1983) - Stephen King (kuvittanut Berni Wrightson), 127 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Annika Eräpuro

Tarker's Millsin pikkukaupungissa riehuu ihmissusi.  Veriteot lisääntyvät, mutta harva uskoo oikeasti kyse olevan ihmissudesta eikä asiaa tunnuta hirveästi edes tutkivan.  Pyörätuolissa istuvalla Marty Coslaw'lla on merkittävä rooli.  Aika perusihmissusitarina, josta King ei tunnu saavan mitään uutta irti, vaikka henkilöt ovatkin tuttuun tapaan kingmäisiä.  Amerikkalainen pikkukaupunki näyttää toimivan todella monessa romaanissa, ja niin myös tässä.  Kingin käsittelyssä kaupungissa on tosin sitä tiettyä tunnelmaa, johon palaan aina kerta toisensa jälkeen.  Viihdyttävä välipala siis, vaikka mitään erikoista ei kannata odottaakaan ja ihmissuden henkilöllisyydenkin arvaa jo alkumetreillä.

- - -
Taikatalvesta pystyin lukemaan vain 15 sivua, sitten ympäristön häiriötekijät alkoivat verottaa keskittymiskykyä.  Lasken sivumäärän maratonin saldoon, mutta jätän loput kirjasta mieluummin sellaiselle ajalle kun saan lukea rauhassa.
- - -

Klo 23.24
Luettuja sivuja:  908
Maija Poppanen tulee takaisin (1935) - P. L. Travers (kuvittanut Mary Shepard), 222 s.
Pisteet:  * * *  Suomentaja:  Marikki Makkonen

Maija Poppanen saapuu takaisin lasten elämään leijan lennättämänä ja Kirsikkatiellä maagiset tapahtumat seuraavat taas toistaan.  Sama idea kuin edellisessä ja hauskoja juttuja tässäkin, mutta jos näitä lukisi yhtään enempää putkessa, niin samankaltainen rakenne ja toisteisuus häiritsisi vielä enemmän (esimerkiksi Janen huono päivä vertautuu Michaelin huonoon päivään ensimmäisessä osassa, ja Maija Poppanen kieltäytyy aina muistamasta tapahtumia).  Maija Poppasta ei onneksi vieläkään selitetä, koska liiallinen selittäminen veisi tarinan viehätysvoiman ja taianomaisuuden.

- - -
Näin, maraton paketissa!  Kiitos kaikille kommentoineille ja muille seuranneille, lähden muiden osallistujien blogeihin kierrokselle viimeistään huomenna.  Oli taas erittäin hauskaa, ja oli mukavaa huomata etten taaskaan stressannut turhia kellonajasta vaan pystyin lukemaan rennolla otteella.  Sivujakin kertyi ihan kivasti, vaikken mikään nopea lukija olekaan.

Hauskaa juhannusta!

Satuja - August Strindberg (1903)

Sagor
188 s.

Juhannuksen aikoina, jolloin maa morsiamena loistaa Pohjoismaissa, jolloin keto iloitsee, jolloin lähde vielä kumpuaa, niityn kukkaset seisovat suorina ja linnut laulavat, silloin tuli kyyhkynen metsästä ja asettui tuvan ulkopuolelle, missä yhdeksänkymmentävuotias äiti makasi vuoteen omana.

    Vanhus oli maannut kaksikymmentä vuotta ja hän saattoi ikkunasta nähdä kaiken, mitä tapahtui talossa, jota hänen kaksi poikaansa hoiti.  Mutta hän näki maailman ja ihmiset omalla omituisella tavallaan, sillä ikkunaruudut olivat himmenneet kaikkiin sateenkaaren väreihin[.]  - - -

    Mutta kun tuli kesä, antoi hän avata ikkunan; sillä niin kauniina, kuin maailma ulkona oli, ei sitä ruutujen läpi voinut nähdä.

Olen lukenut aiemmin Strindbergiltä Punaisen huoneen (1879), joka ei aikoinaan ihan vakuuttanut.  En edes tiennyt mitä olin odottanut, mutta ehkä kuitenkin halusin jotain sellaista mitä sain nyt kun uskaltauduin uudestaan Strindbergin pariin.

Nimestä huolimatta tässä kokoelmassa ei ole lasten satuja, vaan satujen kaltaisia novelleja.  Lumoutumiseni johtui luultavasti siitä, että julkaisuajankohdan perusteella novellit kuuluvat Strindbergin symbolismikauteen, jolloin tämä kirjoitti sellaiset näytelmät kuin Kuolemantanssi (1900) ja Aavesonaatti (1907), eli juuri ne kaksi näytelmää, jotka kiehtovat kirjailijan tuotannosta eniten.

Tarinat ovat outoja, surullisia, melankolisia, taianomaisia, hauskoja ja kaikkea siltä väliltä.  Kaikkia ei välttämättä edes ymmärrä ensimmäisellä lukemalla, kuten Luotsin vastukset -tarinaa, jossa Vihtori kulkee ympäriinsä päättymättömältä tuntuvassa laivassa ja kohtaa sekä omituisia esineitä että omituisia näkyjä.

Suosikkini oli Juhannuksen aikoina, joka on unenomainen kertomus nuoresta äidistä ja tämän lapsesta.  Kovin paljon siitä ei voi kertoa, koska oivalluksen ilo on parasta mitä kirjallisuus voi tarjota.  Voin kuitenkin sanoa sen olevan melko surumielinen, varsinkin kun tajuaa mistä siinä on kyse.

Käsittääkseni tämä kokoelma ei ole kovin tunnettu, mutta tarinoiden tasaisuuden vuoksi voin suositella lämpimästi.  Juuri sopiva lempeään pohjoismaiseen kesäiltaan.

* * * *

Tervetuloa, ikävä - Françoise Sagan (1953)

Bonjour Tristesse
113s.

Hymyilin.  Hän istuutui viereeni ja sydämeni alkoi lyödä kovaa, kumeasti, siksi että hänen kätensä oli sattunut sipaisemaan olkaani.  Viikon aikana Cyril oli koettanut opettaa minulle purjehdustaitoa merellä ja näillä retkillä olimme monta kertaa vaipuneet toistemme syliin, mutta kertaakaan en ollut tuntenut itseäni millään tavoin levottomaksi.  Tänään ei kuitenkaan tarvittu muuta kuin kuumuus, minun uinahdukseni ja hänen vastentahtoinen hyväilynsä ja jokin sisimmässäni alkoi hiljaa särkyä.

    Käänsin pääni häneen päin.  Hän katsoi minuun.  Aloin tuntea hänet: hän oli tasapainoinen ja ikäisekseen epätavallisen hyveellinen.  Siksi häntä järkyttikin meidän kolmen ihmeellinen perhe-elämä.

Seitsemäntoistavuotias Cécile asuu Ranskan Rivieralla 40-vuotiaan Raymond-isänsä kanssa, jonka nuoret tyttöystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin.  Nyt kierroksessa on menossa  yksitoista vuotta nuorempi Elsa, mutta rauhaa tulee häiritsemään älykäs ja sivistynyt Anne Larsen.

Cécile on elämäntavastaan huolimatta vasta teini-ikäinen, ja se näkyy.  Tyttö on vastenmielisen itsekäs kiukuttelija, joka pitää mykkäkoulua rangaistakseen ihmisiä, vaikka nämä eivät olisikaan tehneet mitään väärää.  Väärinkäsityksiä ja kaunoja syntyy tyhjästä, eivätkä aikuiset pysty ratkaisemaan tilannetta vaan ovat voimattomia.  Cécilen isä kohtelee tätä aikuisena, mutta tytön kypsymättömyys tulee esiin kun kaikki ei menekään tämän tahdon mukaan.  Rajojen puute johtaa lopulta tragediaan, mutta hyväksyykö hämmentynyt Cécile lopulta todellisen luonteensa ja ikänsä?

Tervetuloa, ikävässä on höyhenenkevyttä ranskalaisuutta, seitinohutta intohimoa ja pistävää paheksuntaa.  Se on tarina siitä, miten joskus tietää sisimmässään jonkun ihmisen tarkoittavan pelkästään hyvää ja jonka olemassaolo itse asiassa tasapainottaa, mutta ymmärtämys tulee liian myöhään.  Se on myös tarina pinnallisista mielikuvista, joihin tarttuu hädissään kun asiat uhkaavat muuttua.  Mielikuvista ei pysty luopumaan, koska tilannetta ei halua tarkastella objektiivisesti jokaisen kannalta.  Manipulointi ulottuu jokaiseen, josta on hyötyä, ja ihmisten herkkyyttä aliarvioidaan pahasti.

Mielenkiintoista jännitettä tulee myös siitä, kun boheemi elämäntyyli kohtaa sovinnaisen porvarillisuuden.  Romaani on katkeran melankolinen ja terävänäköinen, joten on aika hämmästyttävää että se julkaistiin Saganin ollessa vasta 18-vuotias.  Tunteita ei kukaan kerro suoraan ja Cécilen isä sekä Anne ovat yhtä ohuita kuin Cécilen käsityskin heistä.  Isä Raymond on paikalla, mutta vaikuttaa toisinaan yhtä eksyneeltä ja hämmentyneeltä kuin Cécilekin.

Sagan ei kuvaa paljoa ympäristöä, mutta Riviera tulee silti hienotunteisesti iholle.  Kimmeltävä meri, aamiaisen pirskahtelevat appelsiinit, hellästi paahtava aurinko, leppoisa merituuli.  Kirja sai kaipaamaan paikkaa, jossa en ole edes ikinä ollut, ja toivomaan jonkun antavan lainaksi huvilan, josta on näkymä alas turkoosille merelle.  Tervetuloa, ikävä oli aluksi lähellä tuottaa pettymyksen, mutta sitten totuin lempeän hienostuneeseen proosaan ja siihen, että rivien välistä voi tulkita paljon.  Kirja sopii myös täydellisesti helteiseen kesäpäivään.  Silloin kun tuuli on olematonta ja hikinen iho tarttuu lakanoihin.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Vive la France!

Punainen neilikka (Punainen neilikka #1) - Emmuska Orczy (1905)

The Scarlet Pimpernel
264 s.

    "Monsieur," he [the young Vicomte] said, prefixing his little speech with an elaborate bow, and speaking in broken English, "my mother, the Comtesse de Tournay de Basserive, has offenced Madame, who, I see, is your wife.  I cannot ask your pardon for my mother; what she does is right in my eyes.  But I am ready to offer you the usual reparation between men of honour."    The young man drew up his slim stature to its full height and looked very enthusiastic, very proud, and very hot as he gazed at six foot odd of gorgeousness, as represented by Sir Percy Blakeney, bart.

    "Lud, Sir Andrew,"  said Marguerite, with one of her merry infectious laughs, "look on that pretty picture - the English turkey and the French bantam."

    The simile was quite perfect, and the English turkey looked down with complete bewilderment upon the dainty little French bantam, which hovered quite threateningly around him.

Vuosi on 1792 ja Ranskan vallankumous riehuu Pariisissa: aristokraatteja vainotaan ja päitä putoilee.  Salaperäinen Punainen neilikka auttaa liigansa avustuksella lukuisia aristokraatteja välttämään giljotiinin, ja jättää jälkeensä kortin varustettuna punaisen neilikan kuvalla.  Ranskan viranomaiset kiinnostuvat myös naamioitumisen mestarista, ja Chauvelin aloittaa jahdin joka vie Pariisista Englannin rannikolle sekä Lontoon salonkeihin.

Populaarikulttuurissa on lukuisia viittauksia Punaiseen neilikkaan, ja joidenkin historiallisten henkilöiden liikanimet perustuvat romaaniin.  Esimerkiksi apartheidiin vastustajaa Nelson Mandelaa kutsuttiin Mustaksi neilikaksi, koska tämä turvautui lukuisiin valeasuihin pakoillessaan poliisia.  Ruotsalainen diplomaatti Raoul Wallenberg puolestaan sai innoituksensa suoraan eräästä Punaisen neilikan elokuvaversiosta pelastaessaan Unkarin juutalaisia toisen maailmansodan aikana.

Romaani ilmestyi ensin näytelmänä, jonka Lontoon ensi-ilta oli vuoden 1905 alussa.  Toisin kuin kaksi vuotta aiemmin kantaesityksessä Nottinghamissa, yleisö otti näytelmän innostuneesti vastaan, joskin kriitikot suhtautuivat siihen nuivasti syyttäen sitä muun muassa vanhanaikaisuudesta.  Punaisesta neilikasta tuli lopulta yksi Englannin suosituimmista näytelmistä, jota esitettiin yli kaksituhatta kertaa.  Orczy muokkasi tarinan romaaniksi, josta niin ikään tuli huippusuosittu.

Suosiota ei ole vaikea ymmärtää.  Romaani on klassinen esimerkki sympaattisen vanhanaikaisesta seikkailutarinasta, jossa on juonitteluja ja vauhdikkaita takaa-ajoja.  Veijarimaisuus ja pilke silmäkulmassa hymyilyttävät, varsinkin yllä olevan lainauksen kohtauksessa.  Loppuratkaisun tietenkin arvaa jo ennen ensimmäisenkään sivun lukemista (eihän sankari voi kuolla!), mutta jännite pysyy silti hyvin yllä kun lukija jännittää miten sankari ratkoo kunkin tilanteen.

Tosin Orczylla on mielenkiintoinen tapa lähestyä itse sankaria, sillä Punaisen neilikan todellinen henkilöllisyys pysyy salassa pitkälle yli puolenvälin.  Ratkaisu tuo tarinaan vielä ylimääräistä jännitystä, kun suurta paljastusta odottaa innoissaan.  Pakko kuitenkin myöntää, että aavistelin jotain siinä vaiheessa kun Orczyn henkilögalleria näyttää keskittyvän epäilyttävän paljon vain muutamaan potentiaaliseen naamiosankariin.

Miehisissä seikkailutarinoissa on yleensä totuttu näkemään naiskauneutta lähinnä statistin roolissa, mutta näyttelijätär Marguerite St. Just on yhtä lailla aktiivinen tekijä kuin Punaisen neilikan liigakin.  Eri asia sitten, onko Marguerite mukana oikeasti ratkaisemassa tilanteita, mutta naisen suuri osa tarinassa oli silti positiivinen yllätys.  Paronitar Orczy sympatisoi melkoisesti aristokraatteja ja kuvaa vallankumoukselliset yksinomaan verenhimoisina roistoina, mutta Marguerite osoittaa myös sen, että niin sanotuille tavallisillekin ihmisille on sijansa.

Erityisesti Margueriten pohdinnoissa näkyy jossain määrin se, miten Orczy on saanut venytettyä näytelmän romaaniksi, ja rakkaushöpinätkin käyvät välillä turhan pitkiksi.  Punainen neilikka on kuitenkin erittäin viihdyttävä seikkailu, joka olisi itse asiassa hauska nähdä näyttämölläkin.  Jatko-osat eivät aikoinaan olleet enää niin suosittuja, mutta lukisin silti mielelläni lisää liigan seikkailuja.  Naamiosankareissa on vain sitä jotain, kuten on nähty Zorron, Batmanin ja muiden oikeuden puolustajien kohdalla.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Klassikot