Teatteriloki: Kissa kuumalla katolla, Turun kaupunginteatteri

Esitys nähty lehdistölipulla

Ohjaus: Sini Pesonen

Suomennos: Juha Siltanen

Rooleissa: Pyry Nikkilä, Niina Koponen, Taneli Mäkelä, Eila Halonen, Stefan Karlsson, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Riitta Salminen, Amelie Chaabouni/Lilli Toivanen, Kasper Kouvonen/Melvin Tavakoli, Sarita Timsina, Vincent Niemi, Maria Salonen/Helmi Laurinen

Esitykset: 28.10. - 29.12.2016

Tennessee Williamsin (1911-1983) tunnetuin näytelmä kertoo yhden illan tapahtumista mississippiläisellä puuvillaplantaasilla. Big Daddy Pollittin (luonteva Taneli Mäkelä) pojat perheineen ovat saapuneet juhlistamaan hänen syntymäpäiväänsä ja syöpätutkimuksesta saatuja puhtaita papereita, mutta huomio kiinnittyy pian muualle, kun perheen keskinäiset suhteet alkavat rakoilla.

Syvän etelän kuuman ja kostean illan tunnelma on toteutettu upeasti. Jani Uljaksen lavastus on yhtä aikaa sekä prameilevaa että plantaasielämän rappeutumista enteilevä. Painostavaa ilmapiiriä korostaa humisevan kattotuulettimen varjo, joka vaanii kauniin 1950-luvun sisustuksen yllä kuin hyökkäykseen valmistautuva hyönteinen.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Brickin ja Margaretin avioliiton hiillos on sammunut välinpitämättömyyden vuoksi olemattomiin, ja taustalla häilyy huoneessa kummitteleva menneisyyden möykky, jota ei saa mainita sanallakaan ääneen. Karismaattisen Pyry Nikkilän varmuus Brickinä, entisenä urheilusankarina, korostaa ensimmäisellä puoliajalla Niina Koposen omaan makuuni hieman liian hysteerisen ja hössöttävän Margaretin levottomuutta. Molemminpuolinen tyytymättömyys on johtanut Brickin juomiseen, ja asioita taitavasti väistelemään oppinut Margaret väijyy jatkuvasti hetkeä, jolloin tilanne on muuttumaisillaan ja tunteista voi puhua rehellisesti.

Varakkaan Pollittin perhettä jäytäviä kipeitä asioita raastetaan illan aikana esiin niin, että yleisössäkin tuntuu olo kiusaantuneelta ja vereslihaiselta. Maen, näennäisen täydellisen perheenäidin, piikittely Brickin ja Margaretin lapsettomuudesta saa veren kiehumaan. Mistään ei puhuta suoraan, vaan hienovaraisia iskuja satelee, seinän takana salakuunnellaan toisten keskusteluja ja yksityisyys ei tunnu olevan hyve. Perintötaistelu ajaa entisestään syyttelyyn ja katkeruuteen.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kissa kuumalla katolla on yksi lempinäytelmistäni. Turkulaisen produktion nähtyäni olen helpottunut, sillä siinä on tavoitettu kaikki oleellinen Williamsin näytelmien tunnelmasta, mutta pienet modernit vivahteet pitävät siitä pölyisyyden poissa ja kohottavat sen ajattomaksi ja tyylikkääksi teokseksi (vaikka suomennos kalskahtaakin paikoin omaan korvaani hiukan luonnottomalta 50-luvun ympäristössä). Vuoden 1958 elokuvasta, jota tähdittävät upeat Elizabeth Taylor ja Paul Newman, kadotettiin punainen lanka, kun siitä poistettiin Haysin sensuuriohjeiston mukaisesti eräs oleellinen teema.

Kun illan alussa valot sammutetaan ja Mika Hiltusen suunnitteleman videoprojisoinnin taustalla kuuluu Lana Del Reyn surumielinen Old Money, tietää kaiken olevan niin kuin pitääkin ja pääsee oikeaan mielentilaan. Lopun kumiseva ja aavemainen musiikki puolestaan jää kaikumaan pitkäksi aikaa mieleen, kun näytelmän henkilöt on jätetty kamppailemaan pimeyteen sisäisten taistelujensa ja tuhkaksi palaneiden amerikkalaisten unelmiensa kanssa.