Se toinen - Thomas Tryon (1971)

The Other
290 s.

Perryn talo oli ylpeä ja iso, moneen suuntaan leviävä.  Laudoitus joka joskus oli ollut valkoinen oli lian harmaannuttama, maali rakoili korkeita ikkunoita reunustavissa vihreissä ikkunaluukuissa, lasit olivat säröiset ja sameat, ikääntyneiden kattokourujen kätköissä oli edellisen vuoden lokakuussa pudonneita lehtiä.  Mukava talo kuitenkin:  veranta, toisessa päässä pylväskuisti, useimmissa korkeakattoisissa huoneissa takat, joka puolella pitsisiä verhoja, ullakkoikkunoissakin.  Veden tekemiä tahroja rappauksessa pään päällä.

Näyttelijäntyöstä vuonna 1969 luopuneen Tryonin kokeilut fiktion saralla osoittautuivat onnistuneiksi, ja Se toinen toimii kahdella tasolla:  sekä kauhuna että pienimuotoisena historiallisena romaanina.  Tämä on ensimmäinen kosketukseni Tryonin tuotantoon, ja kiinnostuin siitä alunperin sen teeman vuoksi.  Pelottavia lapsia on käytetty paljon kauhuelokuvissa, ja huolimatta itse elokuvan laadusta pikkuvintiöt onnistuvat karmaisemaan ainakin minua joka kerta melkein yhtä paljon.

On kesä 1935 Connecticutin osavaltion idyllisessä maaseutukaupungissa Peguot Landingissa, ja Perryn maatilalla saadaan kokea karmaisevia juttuja, jotka jo yksinäänkin olisivat ihan tarpeeksi yhdelle perheelle.  Asiaa ei auta se, että perheen isä menetettiin edellisenä marraskuuna traagisessa onnettomuudessa, ja hermoraunio äiti pysyttelee huoneessaan syömättä tuskin mitään.  Taloutta hoitavat palkollisten lisäksi Ada-isoäiti, joka aina välillä muistelee nuoruuttaan Venäjällä.  Pellavapäät Niles ja Holland, 13-vuotiaat identtiset kaksospojat, ottavat kaiken irti lomastaan huolimatta isän hautajaisten jälkeen taloon asettuneista rasittavista sukulaisista.

Jos en olisi ollut pää täynnä flunssan sairastamista, olisin todennäköisesti ahminut koko kirjan yhden päivän aikana.  Tryon loihtii eteen sympaattisen pikkukaupungin, jonka asukkaat ryyppäävät helteellä kolaa, ja jossa vekarat kirmailevat niityillä sekä hyppivät ladon heinäkasoissa ja vihanneskauppiaat ajavat kuorma-autoilla.  Painostava tunne ei tule kuitenkaan pelkästä helteestä, vaan kaksosten omituinen suhde ja varsinkin Hollandin käytös saavat arvuuttelemaan mitä ihmettä on tapahtumassa.  Pienenä sivuhuomautuksena, että kaksosten ulkonäöstä tuli mieleen juuri katsomani Village of the Damned (1960).

Kirjan toisen kolmanneksen lopulla hyppää silmille mojova yllätys, joka sai minut melkein tukehtumaan paahtoleipään.  Tuijotin hetken aikaa suu auki sanoja, koska sellaista en ollut kokenut pitkiin aikoihin kirjan kanssa.  Yllätykset ovat aina vähän siinä ja siinä, että onnistuvatko ne hämmästyttämään jokaista lukijaa, mutta luulisinpa että tämä tulee aika monelle ihan puun takaa.  Piti oikein käännellä sivuja taaksepäin ja miettiä että mites tässä nyt näin, mutta kyllä se vain oli mahdollista.  Sitä vain keskittyy muihin asioihin, niin että tuollaista pommia ei osaa edes kuvitella.

Mitä kauhuaspektiin tulee, niin tässä keskitytään vahvasti psykologiseen kauhuun.  Eräs mielikuva jäi epämiellyttävästi keikkumaan tuonne jonnekin mielen syövereihin, eikä sitä saa pyyhittyä pois vaikka kuinka haluaisi.  Kauhun ilmapiiri rakentuu siis eniten mielikuville ja tunnelmalle sekä lukijan mielikuvituksen laadulle, ja ahdistavuus syntyy esimerkiksi siitä, ettei tiedä tapahtuuko nyt siellä naapurin mummon tunkkaisessa olohuoneessa jotain vai ei.  Kaupungin juoruakatkin ahdistivat melkoisesti, mutta tietenkin eri syystä.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Kirjallinen maailmanvalloitus (Connecticut)