7. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 katsaus

Uusi vuosi on menestyksekkäästi toivotettu tervetulleeksi ja pari kirjaakin on jo luettu loppuun. Ennen arvioiden julkaisemista kuitenkin vielä muutama sananen vuodesta 2015. En harrasta blogissani kuukausikoosteita tai pitkiä tilastollisia katsauksia, mutta vuoden vaihtuessa on mielenkiintoista kääntää katse hetkeksi menneeseen. Lopussa vielä ajatuksia vuodesta 2016, eli lähinnä millaisen odotan siitä tulevan ja mitä on suunnitteilla.

VUONNA 2015...
...tapahtui muutoksia ulkoasussa ja nykyään Orfeuksen kääntöpiiri löytyy myös Facebookista. Liityin myös Instagramiin, josta löytyy enimmäkseen yleisiä arkisia juttuja, mutta myös satunnaisia kirja- ja matkakuvia.

...luin Goodreadsin vuosikatsauksen mukaan 85 kirjaa ja 20 666 sivua. Lyhyin "kirja" (oikeasti novelli, jonka merkitsin erikseen, koska en lukenut sitä osana mitään kokoelmaa) oli Graham Greenen hieno ja ehkä jopa hieman ahdistava The End of the Party (6 s.), ja pisin kirja James Malcolmin Rymerin jättimäinen vampyyriromaani Varney the Vampire (1 966s.), johon petyin todella paljon. Kirjasaldoon olen kuitenkin kokonaisuudessaan tyytyväinen. Kaikki luetut listattuna täällä.

...löysin islantilaisen kirjallisuuden, valmistauduin elokuun matkaan lukemalla Lontooseen sijoittuvia kirjoja, tutustuin lisää cozy mystery -dekkarien hienouksiin, luin lisää sarjakuvia ja runoja, rakastuin lopullisesti pohjoismaiseen historiaan ja mytologiaan, luin suomalaisen klassikon kirjablogien jatkuvaan klassikkohaasteeseen, lukumaratoonasin jo kuudetta kertaa, vaeltelin Pohjoismaissa, rakentelin sateenkaarta, osallistuin kirjabloggaajien joulukalenteriin, käväisin maalaismaisemissa, elättelin toiveita monen elämäkerran lukemisesta ja pelasin I Spy -peliä.

...kävin toisen kerran Lontoossa, käväisin Kemiönsaarella ihmettelemässä muinaisjäännöksiä, herätin uinuvan lapseni käymällä pitkästä aikaa Vartiovuoren kesäteatterissa (Aarresaari), toteutin unelmani eli kävin katsomassa Oopperan kummituksen (tosin Suomen kansallisteatterissa, ei Lontoossa), vierailin Helsingin Ateneumissa (pohjoismainen maalaus- ja kuvitustaide) ja Turun taidemuseossa (Jacques Henri-Lartiguen Riviera-valokuvat) sekä näiden myötä päätin lähteväni useammin mielenkiintoisiin taidenäyttelyihin, syvensin nukketeatteritietämystäni Romeon & Julian sekä Zen Gangster Bluesin merkeissä, vietin yhden viikonlopun Kotkassa ja kävin siellä katsomassa Muumion ja Ystävät hämärän jälkeen sekä tutustuin ensi kertaa harrastajateatteriin Kaarina-Teatterin Hiirenloukussa. Tämän lisäksi on tietysti tapahtunut paljon muuta blogini kannalta ei-niin-olennaista hauskaa.

TOP-10
(lukuajankohdallisessa järjestyksessä)
Salaperäinen vieras (1916) - Mark Twain
The Heart of the Great Alone: Scott, Shackleton and Antarctic Photography (2009) - David Hempleman-Adams, Sophie Gordon, Emma Stuart
The Bartender's Guide (1862) - Jerry Thomas
The Fade Out (Vol. 1) (2015) - Ed Brubaker & Sean Phillips
The Rime of the Ancient Mariner (1798) - Samuel Taylor Coleridge
Peter Pan Kensingtonin puistossa (1906) - J. M. Barrie
Gösta Berlingin taru (1891) - Selma Lagerlöf
Uinu, uinu, lemmikkini (1983) - Stephen King
The Wild Party (1928) - Joseph Moncure March
Laulu tulipunaisesta kukasta (1905) - Johannes Linnankoski

VUONNA 2016
En tee koskaan uudenvuodenlupauksia, vaan toteutan hyväksihavaittua taktiikkaani, eli haahuilen, makustelen pieniä arjen hetkiä, kuuntelen fiiliksen mukaan sydäntäni ja teen juttuja omassa tahdissani kun se vain on mahdollista. Lukemisessakaan en aio tehdä tarkkoja suunnitelmia, mutta joitain ajatuksia ja toiveita tämä vuosi kuitenkin herättää. Goodreadsissa laitoin lukutavoitteeksi vain 50 kirjaa, koska haluaisin lukea uudestaan muutaman lempikirjan sekä kahlata läpi muutaman tiiliskiven, joita olen sujuvasti onnistunut välttelemään.

Lukuhaasteiden myötä aion tutustua taas yhteen klassikkoon, lukea mielenkiintoisista alkuperäiskansoista toivottavasti sekä tietokirjoja että romaaneja, syventyä yhtä rakkaaseen aiheeseen kuin kirjat eli elokuviin, kunnostautua itse järjestämäni haasteen myötä kauhun saralla, tutustua varovasti vieraaksi kirjallisuusalueeksi jääneeseen Aasiaan ja sukeltaa historian syövereihin. Haasteissa edistymistä voi seurata täällä.

Teatterikäyntejä on suunniteltu jo kaksi (toinen jo huomenna) ja luulisin käyväni vielä useamminkin. Jotain uutta olisi taas kiva kokeilla, esimerkiksi jotain tapahtumia tai Suomen kesän nähtävyyksiä. Ainoa varma asia on kuitenkin se, että vuodesta 2016 aion yrittää tehdä vieläkin hauskemman.

Antoisaa vuotta 2016 kaikille lukijoilleni!

4 kommenttia:

  1. Kiva vuosi ja mukavaa luku/kulttuurivuotta 2016 :)

    VastaaPoista
  2. Hieno koonti ja paljon elämyksiä! Laulu tulipunaisesta kukasta on jäänyt minunkin mieleeni. Gösta Berlingin tarun luin toissa vuonna ja siitä tuli työvoitto, jota nyt muistelen lämmöllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ensi vuonna tulee yhtä hyvä koonti ;) Pakko myöntää Gösta Berlingin tarun tuntuneen jossain vaiheessa puuduttavalta, mutta lopulta se jäikin reilusti plussan puolelle, kun jälkikäteen aloin miettiä sen jättämää muistijälkeä.

      Poista