Spiritistinen istunto: ilveily yhdessä näytöksessä - Minna Canth (1894)

LIISA. Piri—Mitä sanoitte, ettei hän usko?
HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä kuullut?
LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on?
HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille.
LIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt?
HELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät.
LIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.—Tai olisikohan tuomiopäivä ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä tapahtuvan.
HELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi.
LIISA. Mikä hän on, sanoitte?
HELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan.

Alaotsikko kertoo enemmän näytelmän sävystä, joten spiritismistä kertova teos ei vaikuta yhtään oudolta realismia liputtaneen kirjailijan tuotannossa.  Canth tutustui 1890-luvulla spiritismiin, eikä ilmeisesti ottanut sitä todesta.  Canthin salongissa kyllä harjoitettiin spiritismiä, mutta istunnot olivat vain hauskaa seuraleikkiä.

Spiritistinen istunto on mielenkiintoinen aihe, mutta harvoin siitä saa oikeasti viihdyttävää kohtausta elokuvaan tai kirjaan.  Istunnon osallistujat ovat usein aika samantyyppisiä, esimerkiksi lehtori Virtala on tässä se kiintiöepäilijä, joka yleensä potkitaan pois istunnosta häiritsemästä henkien kanssa kommunikointia.  Virtala saa jäädä, mutta jatkaa epäilyjään ja haluaisi ottaa selkoa mitä huoneessa todella tapahtuu.

Kohtaus kehittyy Helmin ja Rennen rakkauden ympärille.  Rouva Tallqvist, Helmin täti, on höyrähtänyt henkimaailman juttuihin ja antaa henkien ohjailla myös läheisten elämää.  Jos henget haluavat Helmin ja meedio Orellin menevän kihloihin, niin näin sen pitää myös mennä.  Neiti Törne taas ei halua kuulla hengiltä mitään epämiellyttävää, vaan ainoastaan sellaisia asioita, joita tämä itse toivoo tulevaisuudeltaan.  Henkiä epäillään pahansuoviksi, kun ne eivät kerro "totuutta".  Herra Orell vaikuttaa teatraaliselta, niin kuin yleensä istuntojen meediot, mutta tämä jää silti mysteerihahmoksi, koska missään vaiheessa ei kerrota miten Orell saa henkien koputukset aikaan.  Miksi tämä ei myöskään reagoi mitenkään siihen, että Renne koputtelee uunin luona?  Orellinhan on pakko tietää koputusten olevan huijausta.  Rouva Tallqvistinkaan käytös ei ole uskottavaa, koska tämä muuttaa lopussa aivan liian nopeasti mielensä.

Tämä on ensimmäinen näytelmä Canthilta, johon tartuin kevyen lukemisen toivossa, mutta eipä ihan täyttänyt odotuksiani.  Spiritistinen istunto ei ole yhtä tunnettu kuin muut Canthin näytelmät, eikä se ole mikään yllätys.  Nimensä mukaisesti näytelmässä on vain yksi näytös, ja lukemisessa meni vain muutama minuutti.  Tiedä sitten minkä pituinen tämä lavalla on, mutta aiheen käsittely jäi vähän pinnalliseksi.  Olisin kaivannut myös hieman enemmän pureutumista siihen, miten tällaisiin uusiin suuntauksiin suhtauduttiin Suomessa.  Liisa-palvelijan muodossa sitä vähän käsitelläänkin, mutta pidemmässä näytelmässä sitä oltaisiin voitu käsitellä laajemminkin.  Hetkittäin ihan hauska näytelmä, mutta kaiken kaikkiaan aika yhdentekevä.

* *

Osallistuu haasteeseen:  1800-luvun kirjat