Four Color Fear: Forgotten Horror Comics of the 1950s - Greg Sadowski (2010)

320 s.

Horace Vennery, the town undertaker, had built up a neat little sideline - robbing corpses!  He extracted gold teeth as well as wedding bands!  After all, nobody but the dead were witnesses to his pilferings!  How can the dead revenge themselves?  Dead men can't strike back...  Or CAN they?

Tales from the Crypt, EC Comicsin samannimisiin 1950-luvun sarjakuviin perustuva tv-sarja, on yksi suosikeistani.  Juonenkäänteet sekä suloinen Crypt Keeper tekevät siitä erittäin koukuttavaa katsottavaa.  Vierailevia näyttelijöitä olivat muun muassa Daniel Craig, Timothy Dalton, Kirk Douglas ja Ewan McGregor.  Kaikki jaksot eivät missään nimessä ole nykykatsojalle pelottavia, mutta se sarjasta juuri tekee hauskan.  Naurettavan liioitteleva ('campy'), mutta erittäin viihdyttävä.

Sama koskee tätä kokoelmaa, johon on koottu parhaimmat kauhusarjakuvat EC Comicsin kilpailijoilta.  Tyylikästä jälkeä, vaikka värien käyttö onkin tehnyt parista ruudusta hieman suttuisia.  Tässä blogissa sarjakuvat eivät todellakaan ole kovin hyvin edustettuina (siksi ne kaadetaan sekalaiset-kategoriaan), koska en vain ole niistä hirveän innostunut.  Olen ainakin sarjakuvissa taiteen suhteen aika nirso, mutta näistä vintage-tyylisistä pläjäyksistä pidän.

Tarinat eivät todellakaan ole niitä tavallisimpia kummitus- ja vampyyritarinoita.  Miltä kuulostaisi esimerkiksi mustasukkainen kaktus?  Tai intiaani, joka kirjaimellisesti juoksee kilpaa kuoleman kanssa?  Täytyy vain ihailla taiteilijoiden ja tarinoiden kirjoittajien mielikuvitusta.  Joidenkin otsikoiden yhteydessä esiintyvät introtkin ovat ah niin dramaattisia.  Naiset eivät kovin hyödyllisiä näissä ole, mutta ovat ne miehetkin aikamoisia reppanoita.  Ja tavallaan sukupuoliroolit ovat näissä ihan hauskoja, jos lukee sellaisella rennolla "hah, voi ei" -asenteella.  Hameet kipuavat ylös ja kravatit löystyvät kun juostaan pakoon hirviöiltä.

Varokaa siis kun raahaudutte joku ilta jääkaapille, ettei siellä ole joku haudasta noussut syömässä kanankoipea!

* * * *

The Golden Bird - Edith Brill (1970)

151 s.

Once upon a time there lived in the great forest of the western plain a broom-maker called Babka.  Her little wooden house stood in a clearing and was surrounded by a garden where sunflowers grew almost as tall as the chimney.  The walls were made of logs dovetailed at the corners, and the space between the logs was filled with moss and clay.  Every spring Babka painted this filling with a special blue paint to keep it watertight.  The steep roof was covered with larch shingles overlapping each other like fish scales and these had become a silvery grey with age.  Indeed, the little house was so old it had become as much a part of the forest as the trees.

Metsäaukiolla asuva vanha ja viisas luudantekijä nimeltään Babka löytää eräänä päivänä heikkokuntoisen kultaisen linnun, joka kiitollisena Babkan huolenpidosta toteuttaa tämän kolme toivetta.  Toiveiden toteutus johtaa kuitenkin ongelmiin, kun Babkaa ympäröivä taikuus kiinnittää ilkeän kuningattaren huomion.  Tämä on vastuussa kuninkaan katoamisesta, ja pelastaakseen kuningaskunnan Babka joutuu matkustamaan pohjoiseen.

Ihan aluksi kannattaisi varmaan mainita, että tämä pieni kirjanen on erittäin vaikea löytää niistä perinteisimmistä paikoista.  En löytänyt kirjastoista, antikvariaateista, nettikaupoista, en mistään.  Sitten tuli Ebay apuun, jota en omituista kyllä keksinyt käyttää aikaisemmin, koska ostan sieltä yleensä suurimman osan vaatteistani ja muusta krääsästä.  Kolme euroa (sisältäen postikulut) lähti tililtä, ja muutaman päivän päästä sainkin jo hypistellä tätä aarretta.

Satua voisi kuvailla sanalla viehättävä, mutta se on kuitenkin samalla maanläheinen ja ehkä hieman rosoinenkin noitavainokohtauksensa ansiosta.  Tarina perustuu kirjailijan puolalaisen isän kertomiin tarinoihin.  Kuvittaja Jan Pienkowski vietti lapsuutensa Puolassa, joka saattaa osaltaan selittääkin miten hyvin kuvat sopivat tarinan luonteeseen.  Ne on toteutettu varjokuvatekniikalla, jonka näennäinen yksinkertaisuus on hieman hämäävää, koska kuvat on piirretty huikean tarkasti.  Päähenkilö Babka taas on vaatimaton ja rohkea, eikä halua muuttaa itseään pätkääkään.  Opetuskin siis löytyy, mutta sitä ei sysätä lukijan kasvoille vaan sen voi halutessaan itse etsiä.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Lastenkirjat 

Monty: Montgomery Cliftin elämä - Patricia Bosworth (1978)

Montgomery Clift:
A Biography
438 s.

Myöhemmin kiersi tarina, että Mayer oli purskahtanut kyyneliin yrittäessään saada Montyn allekirjoittamaan seitsemän vuoden sopimuksen MGM:n kanssa.  Hän kieltäytyi yhä ja sanoi syyksi: "Käsikirjoituksenne ovat huonoja, herra Mayer, enkä halua tulla miksikään tietyksi tyypiksi, se tuhoaisi minut."  Muistellessaan päätöstään ja kertoessaan siitä tuottaja Ben Bagleylle Monty sanoi, että itseasiassa studiot olivat käskeneet häntä allekirjoittamaan seitsemän vuotta elämästään ja olemaan siitä kiitollinen.  "Sanoin heille, että haluan valita käsikirjoitukseni ja ohjaajani itse.  'Mutta kultapieni', he sanoivat, 'tulet tekemään paljon virheitä.'  Ja minä sanoin heille:  'Ette taida ymmärtää.  Minä haluan olla vapaa tekemään virheitä.'"

Clift aloitti uransa teatterissa, ja viihtyikin siellä menestyksekkäästi monta vuotta ennen Hollywoodiin siirtymistä.  Kuriositeettina voisi mainita, että tällä oli rooli muun muassa Suomen talvisotaa käsittelevässä näytelmässä There Shall Be No Night.  Teatterin kautta Monty myös tapasi näytelmäkirjailija Thornton Wilderin, josta tuli tälle opettaja ja isän korvike, ja joka Montyn tapaan oli "etäinen, levoton, hyvin sulkeutunut, syrjäänvetäytyvä, vannoutunut matkustelija ja suuri romantikko".  Lapsuuden ja nuoruuden hankaluudet sen sijaan liittyivät tungettelevaan äitiin, joka muun muassa kielsi lapsiaan tutustumasta tavallisiin samanikäisiin, koska näissä oli potentiaalia muuhunkin.

Monty tunnetaan nykyisin parhaiten siitä, että tämä ei suostunut elokuvastudioiden orjaksi.  Tuohon aikaan oli vielä tapana kirjoittaa sopimukset niin, että näyttelijät sitoutuivat vuosiksi kerrallaan eivätkä saaneet tehdä töitä muille studioille, paitsi johtajien päättämissä poikkeustapauksissa.  Monty oli kyllä innokas saamaan jalansijaa elokuvamaailmassa, mutta halusi tehdä tämän omilla ehdoillaan.  Myöhemmin valikoivuus kostautui jatkuvalla rahattomuudella.  Hollywood myös kohteli Montya alusta asti ulkopuolisena, koska tämä ei suostunut noudattamaan sen kirjoittamattomia sääntöjä, vaan oli yksinkertaisesti rehellinen, herkkä ja kieltäytyi myymästä itseään.  John Waynen machoiluakaan Monty ei voinut sietää, ja pysyttelikin Red Riverin (1948) kuvaustauoilla lähinnä omissa oloissaan.

Seksuaalisuudeltaan Monty oli elohopeamainen, ja tunsi tämän takia syyllisyyttä ja epävarmuutta koko elämänsä.  Suhteet miesten ja naisten kanssa eivät kuitenkaan pidemmän päälle kestäneet, koska Monty ei halunnut tai voinut sitoutua.  Ranskalainen Giles, jonka kanssa Monty oli jonkin aikaa ennen kuolemaansa, vaikutti lähinnä lapselliselta onnenonkijalta.  Monet ystävyydet sen sijaan olivat lujia.  Esimerkiksi Elizabeth Taylorin (joka sai Montylta lempinimen 'Bessie Mae') kärtettyä ensin Montylta kosintaa, tästä tuli miehen elinikäinen ystävä ja puolustaja:  "'Hän oli ystävällisin, hellin ja ymmärtäväisin tuntemani mies', Elizabeth sanoi toimittaja Eleanor Harrisille.  'Hän oli kuin veli, hän oli rakkain ja uskollisin ystäväni'".  Ammatillisesti Monty oli Marlon Brandon kilpailija.  Montyn mukaan Brando käytti vain osaa lahjoistaan, kun taas Brandon mielestä Monty tuhosi itsensä, ja yrittikin puhua tälle pillereistä ja viinasta luopumisesta.

Alkoholi tuli aika nopeasti kuvioihin, kun Monty alkoi osoittamaan itsenäisyyden merkkejä ja irroittautumaan suojatusta lapsuudestaan.  Kun tämä ajoi pahan kolarin lähdettyään Elizabeth Taylorin kutsuilta kotiin, elämä luisui nopeasti alamäkeä.  Alkoholi vaikutti lopulta Montyn käytökseen ja arvostelukykyyn.  Persoonallisuus tuntui loppuvuosina jakautuvan Jekylliksi ja Hydeksi:  "Kun hän oli selvä ja kaksin jonkun ystävän kanssa, hän oli rento ja selkeästi ajatuksensa ilmaiseva, 'vanha Monty'.  Mutta parin ryypyn jälkeen hän oli melkein sekopää, asettui joskus kontalleen ja haukkui kuin koira".  Kolari sai Montyn uskomaan, ettei tekisi enää ikinä töitä, koska ennen niin hätkähdyttävän kauniit kasvot olivat lähes halvautuneet toiselta puolelta niiden ruhjouduttua.  Silmienkin kirkkaus oli alkanut himmetä.

Vaikka ennen Monty oli osannut pitää alkoholin poissa työelämästä, töiden saanti vaikeutui huomattavasti kun tajuttiin, ettei tämä pystynyt pitämään itseään selvänä kuvauspaikoilla.  Loppuaikoina myös ystävien tuki oli melkoisen kortilla ja Montysta tuli erakko.  Asiaa ei todellakaan auttanut se, että Montyn terapeutti johon tämä uskoi sokeasti kieltäytyi tajuamasta tilanteen vakavuutta, ja ummisti korvansa ystävien aneluilta.  Lorenzo James, Montyn viimeinen sihteeri, sai tämän elämänlaadun paranemaan hieman, mutta valitettavasti oli jo liian myöhäistä.  James löysi Montyn kuolleena vuoteestaan 22. heinäkuuta 1966.

Bosworth on esimerkki loistavasta elämäkerran kirjoittajasta.  Henkilöön perehdytään objektiivisesti:  tämän virheet tuodaan esille, mutta myös muita tämän elämään kuuluvia ihmisiä käsitellään reilusti ja inhimillisesti.  Perusteellisesta tutkimuksesta huolimatta kirja ei kuitenkaan tunnu pikkutarkalta järkäleeltä, vaan Montyn elämää lukee mielenkiinnolla.  Jos traagisuus ei olisi niin läsnä ja iholle hiipivä, olisin voinut ahmia tämän nopeamminkin.  Välillä mietin, miksi luen näin masentavia juttuja, mutta saan niistä kuitenkin loppupeleissä omalla tavallani paljon enemmän irti kuin enkeleistä, joiden elämässä ei tapahdu mitään itseäni kiinnostavaa tai joilla ei ole mitään sanottavaa.  Montylta olen nähnyt vain yhden elokuvan, enkä muista siitä hirveästi mitään, mutta voisin tämän perusteella katsastaa muutkin.  Jos nyt jotain kriittistä pitäisi Bosworthin kirjasta sanoa, niin se loppui hieman liian äkkinäisesti omaan makuuni.  Montgomery Cliftin vaikutuksesta elokuvataiteeseen tai ihmisten reaktioista tämän kuolemaan olisi voinut kertoa vielä parilla rivillä.

Käännöksestä muuten vielä pari sanaa.  Se on kömpelö, ja sanavalinnat ovat todella outoja.  Kohta, jossa oranki on käännetty orangutaniksi lähinnä hihitytti, kun taas muut käännösratkaisut saivat lähinnä pyörittelemään silmiä.  Ei se kieli varmasti vuonna 1991 niin erilaista ollut, joten kääntäjällä on joko tullut kiire tai huolimattomuusvirheet ovat yksinkertaisesti päässeet läpi tarkistuksesta.  Kirjoitusvirheitäkin oli nimittäin luvattoman paljon.  Ei se useimmiten lukemista häirinnyt, mutta kyllä se paljon sujuvampaakin olisi voinut olla.

* * * *

Osallistuu haasteeseen:  Kansankynttiläin kokoontumisajot